Ennakkotietojen valossa Emilia Pérez on eeppinen suvakkiansa, johon olisin tahtonut pudota sokkona. Transtaustainen Karla Sofía Gascón näyttelee meksikolaista gangsterimiestä, joka tahtoo aloittaa uuden elämän naisena. Transmusikaalit ovat käsite meille sivistyneille. 13 Oscar-ehdokkuuden mukaan mikään ei voi mennä pieleen. Meksikolaisten, transtaustaisten ja sävelkorvan omistavien mukaan kaikki meni, ja sitten Gascón paljastui himorasistiksi.

Oman kannan muodostaminen hikoiluttaa heti, kun Meksiko kuvataan likaisena ja väkivaltaisena läävänä, sillä vaikka maa vähän sitä olisikin (myös paikallisen taiteen mukaan), tämä on ranskalainen elokuva, jonka meksikolaiset kostivat lyhytelokuvalla nimeltä Johanne Sacreblu. Suomalaisen ei kannata ainakaan lukea dialogia kuin piru Raamattua, kun aasialaisetkin leffat ovat outoja suomennettuina & lyriikat ovat aina lyriikoita.

Zoë Saldaña näyttelee korruptioon turhautunutta juristia, joka innostuu korruptiosta. Nyt tuunataan se gangsteri. Juristi tahtoo tietää kaiken mammoplastiasta. Ja vaginoplastiasta. Ja rhinoplastiasta. Uuh! Aah! Näin tehdään peniksestä vaginaa-aa! Sen jo tiesin, että laulu "La Vaginoplastia" on absurdia saastaa verrattuna rinnettä pyörivään peltitynnyriin saati sitten lajityypin klassikoihin tyyliin "Sweet Transvestite", "The Origin of Love" ja "Part of Your World". Asiayhteys ei muuta mitään (tyylivalinnat heittelehtivät hämmentävästi), mutta: laulun jälkeen koin leffaan keskittymisen mahdolliseksi.

Saldaña on erikoistunut peura ajovaloissa -suorituksiin ja samaan kuin Jennifer Lawrence uransa alussa eli persoonallisuutensa peittelyyn pokerinaamalla. Nyt tunteellinen, pikantisti peuramainen suoritus yhdessä ristiriitojen kanssa herättää mielenkiinnon: tykkääkö ämmä korruptiosta vai ei?

Saldaña sai Oscarin sivuroolista. "Päähenkilö" ei ole vaivautunut ajamaan röllipartaa ensimmäisen kolmanneksen tienoilla, kun hän avautuu tyyliin "rölli huono... nainen hyvä".

Kaikesta valittaminen vaikeutuu vaiheittain. Leffoja ennenkin nähnyt ymmärtää olennaisen, kun tämä Emilia Pérez eli entinen & nyt sujuvammin artikuloiva gangsteri yrittää sovittaa syntinsä ja pitää kiinni perheestään kyseenalaisin keinoin. Transoikeuksia leffa edistää prikulleen yhtä paljon kuin Mrs. Doubtfire - isä sisäkkönä, mutta tokkopa se on tavoitteena, ja syntien sovitus on tarkoituksella lähempänä telenovelaa kuin teologiaa. Hahmot ovat kamalia ripauksella toivoa.

Telenovelat eli saippuasarjat ovat tylsiä, mutta näinkin sekava sellainen muuttuu heti impressionistiseksi saavutukseksi, jos vahvat musikaalinumerot vaativat kaiken huomion. Leffan ponteva tyylittely toimii joskus, ja mokailuakin katsoo mieluummin kuin lopun tyhjäkäyntiä, mutta vahvalla pohjalla kokonaisuus ei käy, kun musiikki on joko hissilaatua tai avaruusolentotason mölyä. Samaa mieltä on vanha mies, joka huutaa "hiljaa" naapurin hippaaville & hoppaaville lökäpöksyille, joten eri mieltä saa olla - ainakin muusta kuin La Vaginoplastiasta.

Leffa on parempi kuin Wicked: Part I. Leffa on kuriositeetti.