Romukasasta heräävä robotti tahtoo avustaa uutta omistajaa. Se löytää vain metsän eläimiä, mutta protokolla neuvoo mukailemaan ympäristöä. Kun tasan tähän lyötiin otsikko Villi robotti (The Wild Robot), ruumiini oli valmis 100 minuutille, jotka ottavat simppelistä ja puhtaasta ideasta kaiken irti. Jatkossakin useimmat ideat ovat ymmärrettäviä kuin kauppalistan rivit tyyliin "kyssäkaali" ja "kilo muttereita", mutta se jää hämäräksi, miksi lista on tehty.

Ensimmäinen traileri kehtasi olla sen verran taiteellinen, että ainoa sukulaislapsiltani irronnut kommentti oli "onko tossa mitään hauskaa". Kun kymmeniä karvaturreja ammutaan ilmaan useamman tunkeuduttua robotin sisälle, vastaus lapsiperheille on: "on". Kun vahvistuu, että söpöeläimille voi puhua ja että ne muodostavat kulttuurin kuten aina, leffalla on yhä eväät olla kompromissi animaatioiden harrastajille ja animaatioiden kohderyhmälle: jos ei uusi WALL-E niin köyhän miehen WALL-E. Siinä on sopivasti särmää, ettei leffa häpeä toisiaan syöviä eläimiä, mutta osuvat hetket alkavat vaikuttaa sattumilta, kun leffa ei rakenna niiden päälle, vaan jopa unohtaa ne pyöriessään taas toiseen suuntaan.

Tiedät miksi kuoriutuva linnunpoikanen on uskottava asiakas robotille, joka kovasti yrittää leimaantua asiakkaaseen. Otan sadut vakavammin kuin useimmat, mutta päässäni kuulin tuhat turhautunutta otsaläpsyä yhtäaikaa, kun robotti ilmoitti lähtevänsä nyt kotiin. Tarvitaan sattumia, jotta se tajuaa linnunpojan olevan asiakas!

Oliko tuo tarinan ensimmäinen näytös? Vaiheita on kolme kuten yleensäkin, mutta ensimmäinen vaikuttaa prologilta, toinen simppelin kasvutarinan pääpiirteiden pikakelaukselta ja kolmas on sitten yhdistelmä aiempien aukkojen paikkaamista ja satunnaisia kliseitä, joita on alustettu pari sekuntia jos lainkaan. Uusia hahmoja tulee tyhjästä.

Tiesin, ettei tämä ole mykkäelokuva tyyliin WALL-E, ja höpötys alkaa varhain, mutta toiveeni mykkäelokuvasta ei haihtunut, koska nätti kuvasto puhuttelee muuta enemmän. Se voi kuulostaa hyvältä suusanalliselta vitsiltä, että linnusta varttuu robotin kaltainen nörtti, mutta monenkohan lauseen ajan leffa muistaa sen idean? Kahden? Sen päättelisi kuvastostakin, että pulu on hylkiö. Katso Disneyn 9 minuutin mittainen ja mykkä Ruma ankanpoikanen vuodelta 1939 ja ihmettele, miten joku onnistuu käyttämään vastaavaan juoneen enemmän aikaa ja olemaan sen kalpea varjo.

Leffa on varmasti luonnonsuojelun puolella! Mutta miten niin on? Mykkäelokuvan jujun järkeilisit omilla ehdoilla, jos robotti tämän leffan tyyliin vähän jeesaisi elukoita ja ajautuisi hassuihin ongelmiin. Tämä leffa myös selittelee, eikä tämä silti osaa lyödä maailmantilannetta lukkoon turrien näkökulmasta tai muuten. Alussa juju vaikuttaa simppelisti siltä, että luonnonlakeja kunnioitetaan ja niitä kunnioittava voi löytää paikkansa, mutta päätä saa raapia mm. sitten, kun lihansyönnistä voikin ehkä eheytyä. Tulkitsen, että eläimet ovat vertaus joko ihmisistä tai eläimistä, ja robotti on tietenkin joko Tarzan, Jeesus tai robotti.

Moderni maalauksellinen tietokoneanimaatio on komiaa taas, pysäytyskuvissakin. Muutamat objektit, asetelmat ja fysiikkasimulaatiot haiskahtavat siltä, kuin GameCuben Star Foxin päälle olisi vedetty moderni filtteri, mutta tämä ei ollut kovaa kritiikkiä, vaan vastaus kysymyksiin "ansaitsiko tarina kaiken huomion" ja "onko se uskomatonta, että tällaiset ovat alle puolet halvempia kuin Disneyn ja Pixarin kunnianhimoisimmat tempaukset". Ei.