Tuorein sisältö

Jessica Jones - 1. kausi

Ensi-ilta: 20.11.2015
Genre: Draama, Sci-fi, Trilleri, TV-sarja
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

22.11.2015 klo 16.00 | Luettu: 9171 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Alkoholisoitunut yksityisetsivä Jessica Jones on erikoistunut tuhmien kuvien napsimiseen pettävistä puolisoista. Hän ei ole penaalin terävin kynä, mutta Netflix-sarjansa ensimmäisellä kaudella hän yrittää pysäyttää Saatanan. Se on sivuseikka, että Jessicalla on yliluonnolliset fyysiset voimat, sillä "Saatana" hallitsee mieliä. Hänet voi kaataa vain nokkeluudella. Mies on saanut aikaan niin paljon pahaa, ettei häntä kannata teloittaa, vaan maailmalle pitäisi todistaa, että hän on totta. Jessica ja sosiaalinen piiri syyllistyvät provosoivan typeriin päätöksiin, mutta tarina se on tämäkin. Avainkysymys on se, innostuisitko enemmän tarinasta "RoboCop vs. Terminator" vai tarinasta "Vares vs. Godzilla"?

Vahvasti alkava sarja on saanut ylistävää varhaista palautetta, mutta kokonaisuus jakaa mielipiteet takuulla. Supersankarin uraa kokeillut Jessica ei päätynyt tiimiin The Avengers, jonka tukikohta näkyy horisontissa. Mainittu roisto eli Kilgrave piti Jessicaa otteessaan ja raiskasi hänet kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Kilgrave on joustava vertauskuva, sillä hänen pahuutensa on mittakaavaltaan saatanallista, mutta luonteeltaan arkisen vastenmielistä, kuten ovat puolisoitaan pahoinpitelevien ja manipuloivien miesten teot. Kun huomasin ensi kertaa, että jännitteet ovat hiipumassa, onnistuin vielä kääntämään mietteen nurinpäin. "Jännitteet ovat hiipumassa" on harhaluulo, johon päätyy myös tuhoisaan parisuhteeseen jumiutunut uhri myrskyjen välillä? Voi, olisipa sarja näin fiksu. Tirautettuani kyyneleen ensimmäiselle jaksolle tulin nälkäiseksi.

Kilgrave on liukas liero, jolla ei ole vaikeuksia järjestellä elämäänsä uusiksi. Jäljitys pitää täten aloittaa alusta mokien jälkeen. Toiston makua tehostavat sivujuonten rytmiongelmat. Käänteitä kuitataan lauseilla, paitsi sitten, kun homma pitää väkisin venyttää 13 jaksoon. Esimerkiksi Jessican naapurit sotkeutuvat kuvioihin. Erästä heistä käsitellään vitsinä, vaikka hänelläkin on tunteet. Hahmo ei saa tilaisuutta reagoida luontevasti isoimpaan häntä koskevaan käänteeseen, koska sarja on tuolloin kiireinen. Myöhemmin kun hahmon merkitys on vähentynyt, hänelle löytyy aikaa.

Krysten Ritter tekee erinomaista työtä pääroolissa varsinkin kun materiaali häntä tukee. Kasvonliikkeet ovat taidetta, kun tulkittava mielipaha on tuoretta. Laihassa ja kalpeassa synkistelijässä on narkkarin tuoksua, mutta Ritter tekee voimakkuudestakin itsestäänselvyyden. Satunnaiset korstot Jessica tyrkkää sivuun yhdellä kädellä, mikä yhä korostaa sen traagisuutta, että hirviö on satuttanut syvälle. Kilgravea näyttelevä David Tennant myy ajatuksen, että roisto elää kuplassa vailla syitä kunnioittaa muita. Hahmoa käsitellään monin tavoin; omaperäisintä ideaa harmillisesti vain maistellaan. Kuten Daredevilissä, sankari ja roisto ovat käveleviä ristiriitoja, joista näyttelijät selviytyvät moitteetta.

Kuvioissa pyörii myös tuhoutumaton baarimikko Luke Cage, mutta toimintaa ei paljoa nähdä. Luke on lempeä musta barbaari, jonka sylistä kalmankalpea supertikku voi löytää ymmärrystä. Jessican ja Luken arkiset asenteet syventävät Marvel-universumia ja suhde tukee Kilgrave-kuvioita, joten olisin toivonut, että se olisi nykyistäkin vahvempi B-juoni. Kaikki liittyy johonkin, mutta varsinkin Jessican kanssa yhteistyötä tekevän lesbon asianajajan avioero (naisesta) on melko itsetarkoituksellinen aluevaltaus ja täytemateriaalia. Edes sovinismin kärjistymä Kilgrave ei huomioi vähemmistön ominaispiirteitä, koska "elämme uutta aikaa" on ainoa pointti. Sarja on synkkä, eikä Kilgrave ole mafioso, vaan elämäntapahirviö, joten miksei hän voisi kaiken muun lisäksi olla homofoobikko - ja rasisti? Montaa lausetta ei tarvitsisi muuttaa ja kokonaisuus olisi loogisempi. Valkoiset lihaa syövät heteromiehet urputtavat joka tapauksessa, joten olisi hilpeää, jos sarja virallisesti syyttäisi kaikesta maailman pahuudesta keski-ikäistä brittiherraa.

Jessica Jones on psykologinen jännäri, eikä toimintatykitys, mutta Daredevil selvisi tasaisemmin psykologiastakin. Yllätyksetöntä se oli, kun Daredevil oli vaarassa mennä liian pitkälle, mutta Jessica Jones on omaperäisempi vain esitellessään, ei päätellessään ajatuksia. Ideat loppuvat kesken sen verran selkeästi, etten halua nähdä toista kautta, tai juuri nyt edes Luke Cagen omaa sarjaa, mutta olin koukussa tähän kokonaisuuteen siihen väsyttyänikin.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nälkäpeli - Matkijan... Hevisaurus-elokuva... >

Keskustelut (4 viestiä)

Direhtööri

22.11.2015 klo 18.35 5 tykkää tästä

Kappas, samaa mieltä Peltosen kanssa. Kyllähän tuon koko kauden katsoi, mutta mikään tajunnan räjäyttävä kokemus missään nimessä ollut. 3/5 minultakin...
mojo

23.11.2015 klo 15.00 8 tykkää tästä

Katselen mielummin Jessica Simpsonin tissejä teeveestä.
X-Mies

23.11.2015 klo 17.46 1 tykkää tästä

Paskaa.
ijnsdfjpifds

25.11.2015 klo 23.10

miks tehdään supersankarisarjoja jos niiden tyyli on tasoa salatut elämät ja csi?

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova