Leffa tekee jotakin oikein, jos vaivaudun selvittämään, miten on tarkoitus ladata juuri julkaistu Borderlands 4 -peli, jonka sain kaupanpäälliseksi. En vaivaudu.

Leffa on laimea modernilla tasapaksulla tavalla. Potaskaa jauhetaan vailla draamaa ja oivallusta kuin Mortal Kombat: Annihilationissa, mutta Annihilationin vivahteikkaan tökeryyden tilalla on muodollista pätevyyttä ja suhteellista itsetietoisuutta. Leffa tahtoo olla huumorilla ja outoilulla vesitetty Mad Max, joka ei siis ole kiinnostunut Mad Maxien jännityksestä, mutta se ei ole hauska moka, että Mad Maxien outous naurattaa enemmän. Värikäs kuvasto ei yllytä nipottamaan uskottavuudesta. Sekin, että kallis leffa jää alle 90 minuuttiin 2000-luvulla, on lempeä silmänisku: "tiedämme, ettei tämä toimi". Älkää myöntäkö sitä!

Vieras planeetta mukailee villiä länttä. Aarteenetsintä johtaa Indiana Jones -lopetukseen, joten pitäisi kuunnella saarnoja mytologiasta. Jos muistamme, että MK: Annihilationissa matkustettiin Maapallon läpi hamsteripalloilla, tästä scifilänkkäristä uupuu scifi. Kerronta on raskasta ummikolle kiitos arvottomien viittausten kuten erisnimien, mutta mitään erikoista juonessa/brändissä ei tunnu olevan.

Cate Blanchett on mystinen seikkailija Lilith. Vilkkuvat värit voivat nolata jopa hänet (kts. myös Sormuksen ritarit), mutta enimmän aikaa pidin noloimpana tätä mysteeridaameille aina annettavaa nimeä (Lilith on demoni, jota Aatami pani ennen Eevaa). Jamie Lee Curtisin suoritus kimittävänä tieteilijänä ei ole kummoinen, mutta esimerkiksi The Bear -sarjassa Jamie kiikkuu farssin ja mahtavuuden rajalla, joten Jamie on Jamie. Pienemmässä roolissa nähtävä Gina Gershon on muodollisesti pätevä matami Mad Moxxi verrattuna VR-videoon hahmosta. Toisin sanoen se kuulostaa absurdilta, että nuorille miehille ensisijaisesti suunnattu seikkailu on palkannut tutuiksi hahmoiksi kolme mummelia, joiden keski-ikä on 62, mutta käytännössä isompi ongelma on se, että jos tahdot nähdä jotakin absurdia mainioilta mummeleilta, leffa ei ole sitä.

Se on virallisesti osa Kevin Hartin keski-iän kriisiä, että suupaltti hobitti tahtoo näytellä jäyhiä isoja ukkoja. Nyt hän vain tekee niin. Ariana Greenblattin näyttelemä teini-ikäinen pommeja viskova jänis ajaa asiansa silloin kun hahmoa ei selittämällä selitetä. Ok. Meh. Räplää kännykkää ja vilkaise vain kovimpien äänien suuntaan, niin tämähän on täyttä Marvelia tai jotakin. Muutama poseeraus pyssyn kanssa menee täydestä.

Jack Blackin ääninäyttelemä roskapöntön näköinen robotti on ärsyttävämpi lässyttäjä kuin monet vastaavat hahmot puhtaissa lastenelokuvissa, vaikka pelien ikäraja on korkeahko. Nautin siitä, kun robotti iski hermooni, ja sekin tuuletti tunnelmia, kun puuskahdin pikaisesti ala-arvoiselle huipennukselle, koska on kivaa muistaa olevansa hengissä.