Huumorintajuni on kuollut. Tahdoin toimintakomedian sijaan poliittisen debatin nyt, kun ruudulla on älykkäitä ja inhimillisiä poliitikkoja. Tämä ilmeinen vitsini muuttui vähemmän ilmeiseksi leffan jatkuessa.

John Cena on Yhdysvaltain presidentti. Hän on parempi kuin aito asia, mutta jos se pitää sanoa, ehkä olemme yhä kykeneviä kuvittelemaan tilanteen, jossa showpainija presidenttinä on idioluutiota. Idris Elba on Iso-Britannian pääministeri. Brittien sekoilua vähemmän seuranneena olen lähes varma, että 2-3-numeroisen älykkyysosamäärän omistavat britit arvostaisivat tällaista Barack Obaman ja James Bondin risteytystä kuten fiktiiviset amerikkalaiset vastineensa arvostaisivat Cenaa. Petteri Orpon korvaisin heti vaikka Hevisauruksella.

Luojan kiitos Cenaa ei käsitellä puhtaana vitsinä. Hahmo on Cenan tavoin mukava ja välitön showmies, joten Elban hahmon ennakkoluulot ovat isompi vitsi kuin faktat. Pressa puhuu kansan kieltä, ministerin suosiessa protokollaa, mutta kumpikin tarkoittaa hyvää hyvien ihmisten standardeilla. He rysähtävät Valko-Venäjän pöheikköön terrori-iskun jälkeen.

Ensin esitellään pahikset, jotka yllättävät tiedustelupalvelut espanjalaisessa tomaattifestivaalissa. Kyseenalaistin huumorintajuni heti. Kadut lainehtivat punaväristä ennen ammuskelua, joten eikö tämä ole koomista väkisin? Jotenkin koin, että kohtaus on kuvattu vihreän kankaan edessä ja että tomaattiteema keksittiin jälkituotannossa. Skenaariot eivät kummemmiksi muutu.

Cenan ja Elban riitely huvittaa tovin. The Suicide Squadissa jo kohdanneilla herroilla on kemiaa, kun he melko vilpittömästi edustavat kupliaan. Ohjaaja Ilya Naishullerille myönsin täydet pisteet, kun hänen simppeli mutta ainutlaatuinen Hardcore Henrynsä tykitti menemään tykittämisen vuoksi. Tunnistin vastaavaa tekemisen iloa hetkittäin terävimmistä toiminnan purskahduksista, joten melkein tunsin syyllisyyttä haukotellessani.

Tarina on kaikkinensa onneton. Selittelyt pahisten kaikkivoipaisuudesta, viranomaisten epäpätevyydestä ja kansainvälisten sopimusten olemattomuudesta ovat ilottomia ja synteettisiä. Puolivälissä jonkin muunkin kuin äijien kiukkuilun pitäisi toimia, kun satu on kertovinaan vapaan maailman tärkeimmistä miehistä. Leffa on kokonaisuutena Nato-myönteinen lausunto, mikä käy järkeen 2025, mutta leffa ei vahingossakaan kommentoi todellisia uhkia tai edes saa aikaan kohtauksia, jotka myyvät sen, että näin jokin politiikkaan liittyvä taho oikeasti toimii. Terroristit tekevät ihan mitä lystäävät.

Mutku... On hassua, kun Elba & Cena leipovat lättyyn slaavikyykkyjuntteja. On, mutta tässäkin pitää niellä se, että valtioiden päämiehille on luontevampaa mätkiä juntteja kuin testata, lähteekö Valko-Venäjä avoimesti tukemaan satunnaisia terroristeja kaikkien aikojen suurimman kansainvälisen skandaalin alkumetreillä. Otetaan tähän päälle tunti kliseitä ja ilmoitusluonteisia käänteitä, niin jo alkaa pyllyyn sattua.

Jos muut perusteluni eivät pidä, luokittelen tämän elokuvista kertovaksi elokuvaksi Cenan hahmon siviiliuran kommentoinnin vuoksi. Siitä sakotan aina.