Tuorein sisältö

Society of the Snow

Ensi-ilta: 04.01.2024
Genre: Draama
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

07.01.2024 klo 22.55 | Luettu: 2905 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Ohjaaja J.A. Bayonan Selviytyminen on katastrofielokuva vakuuttavimmasta päästä. Leffa myi aisteille tsunamin ruohonjuuritason merkityksen, varsinkin kun vesi jatkoi virtaamista ensi-iskun jälkeen. Risu jorpakossa oli uhkaavampi kuin hömppäleffan krokotiili.

Bayonan Lumen yhdistämät (Society of the Snow / La sociedad de la nieve) kierrättää tosielämän lento-onnettomuuden, joka on filmattu jo kahdesti. Muihin tällaisiin pitää laittaa susia mätkivä Liam Neeson, koska eihän planeetalla ole tapahtunut mitään koulun rugbytiimin pudottua Andeille 70-luvulla. Bayonan kivulias versio rysähdyksestä herättää kermapyllyt funtsimaan taas, mitä fyysinen todellisuus tarkoittaa.

Kun pennut kauhistelevat pakkasta ilman pipoa, tumppuja ja kasvojen verenkiertoa, elokuva on vain elokuva. Hytistään jos muistetaan? Ei tätä studiossa kuvattu, ja se mainitaan, että lämpötila poukkoilee 30 astetta. En kritisoi mitään tiettyä hetkeä, mutta koen, että jos ohjaaja olisi käynyt kävellen kaupassa Suomen viimeaikaisten pakkasten aikana, hän nostaisi kauhut uudelle tasolle. Vaikka tunnen mutapohjarannat, Selviytyminen vaati kunnioitusta.

Tarina on myös tunnetuin versio siitä kysymyksestä, turvautuisimmeko kannibalismiin, jos tekisi mieli. Katolisen koulun pennut nuolevat TUC-kääreen puhtaaksi ja antavat vatsan äristä päiviä, ennen kuin he muistavat, että Jeesuskin taisi sanoa: "himoitse lähimmäistäsi kuin lihamiestä" ja "en koskaan juo... viiniä".

En tuomitse ketään. Ymmärrän tällaista kannibalismia yhtä hyvin kuin sitä, että kaikki koskaan tapaamani ihmiset syövät lihaa toisin kuin minä. Siirryin edistyneisiin mielleyhtymiin kuten muistelemaan parodioita. Yksinkertaistettuna kokemani leffan nimi oli Ihmislento: Pakastenugettipainajainen, ja homman pointti oli se, ettei kukaan ylläty, kun lihaa syövät heteromiehet grillaavat toisensa. Ratkaisuni ydinhaasteeseen olisi se, että lähtisin tavoittelemaan Pienen tulitikkutytön kohtaloa mieluummin kuin jakaisin tuulensuojan ihmisten kanssa.

Asiaton höpinä on leffan vika. Intiimillä näkökulmalla voi murskata ennakkoluulot ja ohjata ja sivistää katsojaa, mutta kertojan äänen käytöstä huolimatta tyypit puuroutuvat samaksi massaksi, ja vasta vähitellen yksilöt saavat hitusen tilaa erottua. Vähintään kerran olisin liikuttunut, jos olisin ollut varma, että kuolemaa filosofisesti tekevä joutsenlaulaja on nähty elokuvassa aiemminkin. 1 kuolema on tragedia. 29 kuolemaa on tilasto.

Hahmojen erot ja riidat ovat minimissä. Kaikki eivät tee isoa päätöstä yhtäaikaa, mutta leffa on lähempänä kohteliaan ja jälkiviisastelevan toimittajan näkökulmaa kuin dynaamista kerrontaa: sitä mitä tapahtui pitää vain ymmärtää ja asiaa ei saa lypsää. Teos kaipaisi lisää särmää, lisää persoonallisuutta ja ehkä Yksin Marsissa -leffan henkistä nippelitietoa. Matt Damonin oli tieteiltävä kaikki irti perunoista ja nyt sama pitäisi tehdä kaverin pakaroille.

Todellista ystävyyttä on se, kun hymypoika lupaa toiselle, että saat käyttää äitini ruumista, kun käyn kävelemässä - toki. Leffa ajaa asiansa. Se nyt vain ei ole todellinen saavutus Bayonan tasoiselle lupaukselle. Hän on (tässä tapauksessa) selvästi luontevimmillaan päästessään kuvaamaan liike-energiaa, vaikka merkityksellinen osuus avautuisi lavateatterinakin.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Aavikko - Sound of ... The Caine Mutiny Cou... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova