Pankkivirkailija Nathan Caine ei tunne kipua, joten tapellessaan hän on kuin Wolverine mutta heikko, kyvytön ja kertakäyttöinen. Ennen lukijan kommenttia en muistanut, että Kick-Ass mukaili vastaavaa ideaa. Itse veikkasin, että Novocaine on rutiköyhän miehen Darkman. Cainen rakkauselämän esitellessään leffa vaikuttaa yhtä köyhältä The Maskilta. Huomiot eivät mene metsään, mutta tarpeeksi monen asian kopiolla on tilaa rakentaa omaa identiteettiä. (Tämä on siis myös halpaa Tarantinoa?)

Alku on "kuin tekoälyn kirjoittama", mutta tarkoitan eri asiaa kuin tekoälyfoobikot. The Maskin tavoin skenaario on avoimen fetissimäinen, kun nolo toimistohiiri pitää hemaisevaa leidiä täydellisenä jo ensisilmäyksellä. Paljastuu, että nainenkin on rikki, mutta nainen on pidemmällä itsetunnon rakentelussa, joten nainen alkaa heti eheyttää ja aktivoida herra hiirtä, joka ei tuntoaistin ongelmien vuoksi ole uskaltanut syödäkään kunnolla. Tämä on oivaa emotionaalista pornografiaa. On hervotonta tehdä vastaavia roskanovelleja tekoälyllä, joka elävöittää spesifiset toiveesi vaivatta & sekunneissa.

"Roskanovelli" riittää toimintaleffan pohjaksi, mutta ansioitakin tekstissä on. Leffa kommentoi itsetietoisesti monia epäkohtia. Sivuhahmon mukaan elämän rakkauden menettäminen tuntuu yhtä pahalta, tapahtuipa se ensitapaamisen tai 50 vuoden jälkeen, ja Caine itse mainitsee, että ennustusten mukaan hänen ei pitänyt elää näinkään vanhaksi, joten toki Caine pistää kaiken peliin, kun pankkirosvot kidnappaavat hänen silmäteränsä. Myös tilastoista ja muusta päätellen kyttiä ei pidä odotella.

Toiminta alkaa hilpeästi, kun Caine järkyttyy monista normaaleista syistä, mutta jättää reagoimatta itseensä kohdistuvaan väkivaltaan varsinkin nopeaa ajattelua vaativissa tilanteissa. On tärkeää, että hän on jossain määrin huolissaan itsestään. Pidän kovasti perusideasta, joten varsinkin puolivälissä nipotin liiasta sarkasmista, mutta yleisesti ottaen leffa osaa muistuttaa siitä, että keho saattaa pettää ennen mieltä ja että päähenkilö ei tahdo pysyviä vammoja.

Jack Quaidin hahmo The Boys -sarjassa on "yhtä ikimuistoinen päähenkilö kuin Kick-Ass", mutta tässä Quaid on mainio. Hänen sarkasminsa on laadullisesti hyvää (jos määrällisesti kyseenalaista), kuten ovat hänen siirtymänsä varautuneesta nördeilystä vilpittömyyteen ja absurdiin sekoiluun. Vanhana sitä valittaa herkästi, ettei roskakaan enää rapise, mutta Ray Nicholsonin näyttelemä ilmeikäs pankkirosvo olisi toiminut myös Van Dammen kulta-ajan pätkässä. Hauskaa, rajua & riittävän kekseliästä ja asenteellista meno on. Kun liikutunkin, tahdon liikuttua enemmän. Onko mahdollista saada tällainen, joka menee maaliin? Not from a Jedi.

Selkeä subjektiivisuusvaroitus: ajattelin katsoa jouluviikolla rästileffoja reilusti mutta rennosti oman maun mukaan, joten katsoin vain tämän, vaikka oletin tämänkin olevan huono. Darkman-vertauksessa yksi olennainen asia on se, että kun Darkmanin, RoboCopin, Silmittömän raivon ja vastaavaa kamaa katsoi liian nuorena, se oli liikaa, mitä päähenkilölle tapahtui. On kivaa edes ohimennen muistaa se.