Perustyhmä kaava ei järkytä. Kun tieteisuhka vapautuu ahneuden vuoksi, vain uhan kiltti versio voi pelastaa päivän. Sakkoa leffa saa persoonallisuudesta: Tron on kaikkien aikojen huonoin elokuvasarja. En koe rajaavani liikaa, kun huomioin vain vähintään kolmiosaiset saagat, joilla on ollut aito tilaisuus päteä. Tron on ahminut muodikkaita teemoja ja epäonnistunut niiden kommentoimisessa jo kolmessa maailmantilanteessa. Esillä ovat taas kaikki autismin huonot puolet ilman hyviä; kun yritän kuvitella Tron-fanin, mieleeni tulee vain Sekaisin Marista -elokuvan Warren, joka vetää turpiin, jos kosket hänen korvaläppiinsä.

Se on yhä tärkeää, että jo 80-luvulla tietokoneisiin voitiin siirtyä Star Trekin teleporteilla ikään kuin tietokone toimisi kuin ihmiskeho animaatioissa Olipa kerran elämä ja Spermageddon. Kun idea keksittiin 17 vuotta ennen The Matrixia, se vaikutti siltä, kuin se olisi keksitty 27 vuotta ennen kuin olisi pitänyt. Nykyajan tekoälysovellukset ja 3D-tulostimet voisivat helposti auttaa saagaa, mutta uusikin leffa vetää ideat suolestaan. Se on päheä discovalo, joka tulostaa sekunneissa vaikkapa tutun matopeliprätkän, joka tietenkin toimii fyysisessä todellisuudessa täsmälleen kuten videopelissä. Kun Adam Sandlerin idioottikomedia Pixels teki samaa, tylytin epäloogiseksi sitäkin, mutta Pixels on helposti fiksumpi teos jo avaruusolentoperustelun johdosta.

Tulostukset toimivat vain 29 minuuttia, paitsi jos tulostat ihmisen, joka oli jo ihminen, ennen kuin hänen käväisi tietokoneessa. Leffassa ei nähdä edellisessä osassa ulostettua Quorraa, mutta hänellä varmasti menee hyvin, sillä aikaongelman ratkaiseva koodi keksittiin jo 80-luvulla. Tunnetusti koodia ei voi koodata uudestaan, joten pitää löytää lerppu. Asiaan liittyvä ihminen aukoo silmiä, kun pahisten tulostama sotilas virnistelee ja huohottaa köpötellessään häntä kohti puolet hitaammin kuin terminaattorilta ilman tehosteitakin vaikuttanut Robert Patrick.

Nimi "Ares" on markkinointia tarinan sisälläkin. Jared Leton näyttelemä digisoturi on tosiasiassa... nyääh, jee, Master Control...! Kysy vaikka Warrenilta, kun hän ilmestyy nörttimessuille pukeutuneena nahkafetissijeesukseksi, josta roikkuu ledejä. Internetin vihaama Leto on pienin ongelma tuijottaessaan lasittuneesti kuten pyydettyä. Tuottajana hän voisi tehdä jotain sille, että robottilogiikka ja -huumori on jämähtänyt 1950-luvulle. Koin pääni sammuvan, kun tekoäly käyttäytyi jäykemmin kuin kotikoneellani offline-tilassa ja samalla tietenkin jalosti vain koska jalous on luonnonlaki.

Tron 1 ei näytä paskalta, mutta paskasi näyttää Tron 1:ltä, jos syöt 10 vuotta pelkkää salmiakkia ja uraania. Tron 1 on uskomatonta saastaa verrattuna jopa tai varsinkin 50 vuotta vanhempiin vastaaviin elokuviin. Samaa voi sanoa Pixarin varhaisista töistä, mutta Pixar todisti, että tyyli toimii, kunhan teknologia saa tyylin kiinni. Tron näyttää yhä kamalalta. Digimaassa ei ole mitään järkeä. Ei ole häivähdystä sisäisestä logiikasta, viettelevästä fantasiasta tahi vertauksista, sanomasta. Telkkarini asetukset ovat kohdillaan, mutta kirkas punainen mustaa taustaa vasten alkoi lievästi rasittaa silmiäni. Hyi saatana, pthyi. Sitten on vielä muita älynväläyksiä tyyliin se, että kun sekunnissa tulostetut superdigiolennot silmäilevät fyysistä maailmaa, heidän silmiensä paikalla on sama kamera kuin 80-luvun RoboCopilla.

Troneista löytyy muun muassa täysin käyttökelpoisia, itseänikin viehättäviä yksittäisiä nuotteja. Nämä eivät ole halpiksia vaan aidosti onnettomia elokuvia. Yleisesti ottaen musiikkikin on yliajateltua, joten on selkeitä hetkiä, joina koen jonkun painavan lasten pianosta nappeja plim, plam ja plom samalla kun muukin kusee. Puistatus. Tuomalla fantasian todelliseen maailmaan kolmonen alleviivaa sen, ettei saagassa ollut mitään järkeä aiemminkaan.