Dek on naiset esineellistävä ja toksiseen maskuliinisuuteen muutenkin uskova leuaton predator kuten Andrew Tate, mutta hän menee sankarina hirviöplaneetalla, jossa ei ole ihmisiä. Kamppailulajien ammattilainen on toki fyysisesti kova verrattuna Mikki Hiireen, mutta tosimiehet naureskelevat tämmöiselle. Veljen kanssa on kiva pelata saunaklonkkua alimmalla lauteella, mutta isi ei koskaan rakastanut.

Dek ja veli uskovat, että kun miehisyys kyseenalaistetaan, galaksin kovin örkki kaadetaan yksin. Muut mulkvistit eivät antaisi edes mahdollisuutta, mutta Dekillä on suunta. Örkki ei asu Suomi-planeetalla, jonne Predators sijoittui, vaan äärimmäisen vihamielisellä pallolla ruohonkorret ovat veitsiä ja liaanitkin lihaa syöviä heteromiehiä. Dek tapaa androidin, joka vahvistetusti kytkeytyy Alien-saagaan. Androidi tuntee predatorit ja Dekin saaliin, mutta miten hyvin? Androidilta puuttuu pylly. "What a fucking recruit trick to pull", sanoisi Woody Harrelson.

Alieneissa halkaistu androidi on irvokas näky maitoverestä huolimatta. Pohdin, onko tämä nyt sitä, että "vakiintunutta mytologiaa" "kommentoidaan" siten, että puolikas robotti onkin hassu. Somekuplassani leukailtiin ahkerasti, kuinka väärin on katsojaa kohtaan sensuroida Elle Fanningin "fanny", joten etukäteen pelkäsin leffan ja itseni keskittyvän pyllyvitseihin. Visio on kuitenkin yllättävän ehyt. Tämä on niin vaarallinen planeetta, etteivät ihmiset sinne itse astu. Predator ei apua huoli, mutta puolikas androidi mainostaa olevansa esine. Pyllyn puutteessa oleva katsoja on itse niin toksinen, että sanomakin tulee tarpeeseen. Kaikki täsmää?

Melkein. Leffa haukkaa liikaa yrittäessään tehdä monenlaisia rinnastuksia päällekkäin. Androidikin on osa vaarallista kulttia eli kapitalismia, ja silläkin on epävakaita perhesuhteita. Samaan aikaan sen tehtävä on suositella predatorille pehmeitä arvoja täsmälleen kuten eksynyt ihana ihminen tekisi. Jos kyse olisi kahden aidosti eksoottisen ajattelijan yllättävästä yhteydestä, eikä välittömästi avautuvasta mököttäjän tsemppaamisesta, leffa olisi parempi scifinä ja satuna. Kansansuosiota se ei kasvattaisi, ja ilman muuta nostan hattua nykyiselle idealle, joka on iso riski tylsässä maailmassa.

On villiä äksöniä halinalleverellä, on nähtävää. Kun leffa jonkin pienen idean keksii, se yrittää tehdä sillä vähintään kaksi asiaa. Dek on ilmeikäs ja alusta loppuun sympaattinen kyseenalaisista tavoitteistaan huolimatta. Se ei ole aina ilmeistä, mitä väliä tarinalla on olevinaan, mutta kunhan elämme hetkessä, leffa löytää toimivia vastauksia. Ohjaaja Dan Trachtenbergin laajemmalle visiolle en lämpene. Predatorien kulttuurin avaaminen toimii nyt, kun erikoinen yksilö viittaa siihen, mutta Trachtenbergin Killer of Killers teki tarkennuksista luonnosteltua fanifiktiota, eikä tämä muuta sitä.

Ei tämän tarvitsekaan. Tämä on mainio vuoristorata. Sanonpahan vain, että teoriassa Dekin kaltainen hahmo voisi muuttaa kulttuurinsa suunnan aidossa saagassa, mutta sitä en aio niellä, jos seuraava osaa teeskentelee olevansa saavutuksiaan suurempi. Enkä tahdo mitään The Avengersia, ellei se ole parodia tyyliin: Fanning, Lance Henriksen, Dominique Pinon ja Iso-Arska palaavat ja sulavat heti puoliksi happoon (Iso-Arska näyttäen peukkua), jolloin heitä on kannettava lopun aikaa kuten Fanningia nyt ja Pinonia -97.