Tuorein sisältö

Kissa : I Hate Music

Jesse Kärkkäinen

Eilen klo 22.35 | Luettu: 275 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Kissa ei turhia himmaile kolmannella täyspitkällään. Bändin uutukaisella rockmusiikki pauhaa edelleen totutun energisesti ja melodiarikkaasti, vaikka tällä kertaa tekeminen on aiempaa suorasukaisempaa. Nyt painetaan nasta laudassa turhia miettimättä.

"I Hate Music" rokkaa poikkeuksellisen rouheasti ja mutkattomasti oikeastaan koko kestonsa ajan. Ensimmäisestä kappaleesta käynnistyvät rokkijuhlat eivät hengähdystaukoja pahemmin tarjoa, mutta bändille ominaisesti rytinään on sotkettu monenlaisia herkkupaloja aina tarttuvista kertosäkeistä korvia hyväileviin melodioihin. Esimerkiksi Pilvet putoo hurmaa älyttömällä rokkidraivillaan, Mitä käteen jäi? liimautuu tajuntaan kertosäkeellään ja Pinkit linssit taas heittelee ilmoille komeaa kitarasooloilua. Vastaavanlaisia kohokohtia tulee vastaan säännöllisesti.

Albumia leimaava suoraviivaisuus ja suodattamattomuus kääntyy kuitenkin itseään vastaan. Vaikka 11 kappaletta sisältävä kokonaisuus kellottaa vain reilun puolituntisen, ei kiekko kannattele koko kestoaan. Rokkihenkisyyttä arvostaa, mutta parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi materiaalia olisi saanut kypsytellä hieman pidempään. Monet kappalekokonaisuudet kuulostavat raakileilta, joita jalostamalla niiden potentiaali olisi saatu ulosmitattua täysimääräisesti. Tästä syystä levy tuntuu pidemmältä, kuin napakasta kestosta uskoisi.

I Hate Music on pätevä rokkilevy, joka olisi kaivannut hienosäätöä iskeäkseen nykyistä paremmin. Röyhkeän itsevarma rock-asenne ja musiikista kuuluva soittamisen riemu kantavat pitkälle, mutta selkeitä hittiviisuja sekaan heittämällä lopputulos olisi voinut olla huomattavasti toimivampi.


V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Springsteen: Deliver...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova