Jurassic World -leffat ovat hyvin tyhmiä, mutta itselleni jäi hyvä fiilis edellisestä osasta, joka pyrki paketoimaan World-trilogian ja kommentoimaan Park-trilogian aukkoja. Kovasti leffa mesosi. Tutut naamat kävivät moikkaamassa. Se oli siinä - kunnes 10 vuoden päästä keksitään uusi sana (Jurassic Galaxy? Cretaceous Park?).

Kolme vuotta myöhemmin: tämä. Ennen katsoin kaiken tällaisen ja kaiken Scarlett Johanssonilta, joten tunne oli eksoottinen, kun en edes harkinnut lipun ostoa. Tämä vaikutti... epäelokuvalta. Parodialta. Olisivat edes sen sanan vaihtaneet. Edellisen osan julisteessa lukee: Jurassic-ajan eeppinen päätös.

Juoni sallisi nimen Jurassic World: The Search for More Money. Johanssonin näyttelemä peiteoperaatiospesialisti mukamas vakuuttuu kymmenestä miljoonasta dollarista, mutta sitten nainen onnistuu hilaamaan palkkionsa Johanssonin tasolle.

Dinosaurukset levisivät, mutta sitten ne vetäytyivät saarille, koska niin sanotaan. Tiimi tavoittelee verinäytteitä rahastaakseen lääketieteellä. Miksipä ei. On sallittua tehdä itsenäinen dinojännäri, jonka nimi Rebirth viittaa dinojen paluuseen, koska ei se ainakaan muuhun kytkeydy. Yritin sivuuttaa aiemmat osat, koska jokainen repliikki muuttuneesta maailmasta kuulostaa synteettiseltä ilman aitoa taukoa. "Dinosaurukset eivät kiinnosta enää ketään" oli silmänisku, kun World 1 sanoi sen, mutta piruako se merkitsee nyt?

Johanssonin hahmon yhtä kollegaa näyttelee Mahershala Ali. Yleensä ylimieliset palkkasotilaat tottelevat ihmispahista päästäkseen hengestään runollisesti, mutta Johanssonia ja poikiakin naurattaa lämpimämpään sävyyn, missä on jotain aitoa ja vetoavaa. Himo nipottaa laskee... laskee.... nousee! Tarinaan sotketaan satunnainen haaksirikkoutunut perhe. Se rajatusta näkökulmasta, tehokkuudesta ja luontevuudesta; hyvisten ja pahisten synteettiset erot ja pakotetut käänteet ja repliikit alkavat korostua.

Dinosaarella on lisää World-leffoista tuttuja hybridejä, jotka ovat tekemällä tehtyjä tarkoituksella. En keksi, miten ne enää panoksia nostavat. Hohhailut King Kongin kotisaarella ovat luovempia, ja vaihtaisin "uudet ideat" vähemmän muoviseen yleisilmeeseen. Ehkä panoksia koetetaan laskea? "Apinoiden planeetta tapahtuu ihan kohta" -vihjailusta on viimein luovuttu, mutta muusta äärikliseisestä urputuksesta ei. Eteenpäin kävellään.

Alkuperäiseen romaaniin perustuva tyrannosaurus joessa -kohtaus on kortti, jonka mikä tahansa osa olisi voinut pelata ilman syytä, joten tehdäänpä niin. Muun muassa siinä kärhämässä on ilman muuta tiettyä intensiivisyyttä ja hitusen pikkunäppärää tilannekomediaa, josta tuottaja Spielbergin nimen on tarkoitus olla tae. Heti perään huomioin, että sama kohtaus toimisi melkoisesti paremmin, jos tyrannosaurus olisi hahmo entiseen malliin eikä yksi täysin satunnaisista uhista. Otetaan tähän nyt vaikka jättitukaani, jolla on ilkeä ilme "ikään kuin" se olisi piirroshahmo. Menetin tuntuman siitä, mikä ero tällä ja Jumanji-saagalla on.

Johanssonin vilpittömyys pelastaisi paljon leffassa, jossa hänen hahmollaan on esimerkiksi juoni. Idioottiperhe pilaa leffan selkeimmin kaappaamalla fokuksen ja alireagoimalla moniin tilanteisiin.