Avaruusolentoa kannatti mainostaa. Tämä on ensikontakti parhaasta päästä. Oletan eri kriitikoiden painottavan ja panttaavan eri asioita, joten älä lue liikaa.

Vaikka otus on yllätys päähenkilölle, se ei välttämättä ole isoin sellainen, sillä hänellä menee tovi muistaa, miksi hän herää avaruudessa yksinään. Nimi Operaatio Ave Maria (Project Hail Mary) viittaa epätoivoiseen viimeiseen yritykseen pelastaa ihmiskunta. Kriisin käsittely alkaa takaumissa varhain, joten siitä puhuminen ei ole kaamea paljastus, mutta sivuutan yksityiskohdat, koska teemallisesti sillä ei ole merkitystä, mikä kriisi on, kunhan se on iso ja vie jonkun avaruuteen mm. Sunshine (2007) -leffan tyyliin. Kriisiin liittyvässä nippelitiedossa on tyydyttävän painopeittomaista raskautta, mutta eniten sisältöä kumpuaa hahmoista.

Sitä en tiedä, moniko jää muistelemaan tätä klassisena tarinana ensikontaktista, mutta hienoa on se, kuinka leffa pyrkii oppimaan erilaisista klassikoista. Hyvin karkea vertaus: mitä jos Kolmannen asteen yhteyden loppu olisi E.T.:n alku? On Marvel- tai Star Wars -henkistä hömppää, mutta tarina ystävyydestä edustaa rikkaampaa draamaa kuin yleensä nähdään ihmisten välillä. Avaruusolento on jotain Fantastic Fourin The Thingin, Addams Familyn Thingin, Raivo-hamsterin ja hömelön tieteilijän väliltä, ja jokaisen vertauksen voisi perustella kattavasti. Kun nippelitietokin on rikasta, tämä on selvä poikkeus vanhaan sääntööni "kun tahdot nähdä aidon tieteiselokuvan, lue kirja".

Romaaniversion mahdollinen laatu ei varjosta vahvasti visuaalisen kerronnan ansioita. Rahalla saa kiehtovaa avaruusromua, tähtipölyä ja vähän toimintaa, mutta se on mm. elekielestä lähtevä kommunikointi, jota katsoo pidempäänkin, minkä leffa ymmärtää, edustettuaan alussa hieman normaalimpaa "kiinnostu edes jostakin, kännykänräplääjä" -kerrontaa.

Tasoja piisaa. Noin yksi puuttuu. En julista, mikä se on, mutta näkökulmani on selkeähkö. Äijä on yksin avaruudessa? Hyvä. Sieltä ei pääse takaisin? Parempi. Sieltä löytyy kaveri, johon voi tutustua ilman sääntöjä ja odotuksia? Paras. Takaumat selventävät, minkälainen äijä oli ennen tätä. Löytyy löyhää kommenttia siitä, kuinka hänellä oli ongelmia ihmisten välisen vuorovaikutuksen kanssa, mutta se ei ole pääasia teeman potentiaaliin nähden. Takaumat ensisijaisesti selittävät tehtävän. Mielestäni äijä kaipaisi ylimääräistä, alleviivattua, syvästi henkilökohtaista dilemmaa, olipa se mikä tahansa, koska leffa on pitkä, koska osio avaruudessa on vahvasti hahmovetoinen ja koska valikoituihin takaumiin mahtuisi sekunteja vieviä silauksia.

Ymmärrän kuitenkin, että tämä on taidetta laskelmoinnin saralla. Lähes kaikki floppaa nykyään, joten kun ajattelit pistää 200 miljoonaa taalaa sileäksi, on kohteliasta tehdä päähenkilöstä jokamies, jota näyttelee Ken Barbiesta, ja valikoida hänelle vain samaistuttavimmat oireet oireyhtymistä. Aito scifi on niin maukasta ja aito toverillisuus niin herttaista, että kielsin aivojani olemaan hiljaa aidon toimintaleffalogiikan aikana, mutta vahvistan, että olisin jaksanut yhden tällaisen ilman sitä. Se, kuinka viihteellistä selittely voi olla, on tuttua samojen kirjoittajien hitistä Yksin Marsissa. Tahtoisin myhäillä, että muu persoonallinen pelaaminen eri signaaleilla on tuttua tältä ohjaajaparilta, mutta tämä on heidän ensimmäinen osumansa (ohjaajina) sitten mestarillisen Poutapilviä ja lihapullakuuroja -animaation.