Jos tämän saagan perusidea on perusidean puute, leffaversio on asian ytimessä sekä itsenäisenä teoksena että osana saagaa.

Unohdan aina, että virtuaalilasien sirkusmainen raideräiskintä Rush of Blood on jatko-osa tarinavetoiselle Until Dawn -pelille. Ensimmäinen peli on mysteerijännäri, jossa kaikki voivat kuolla, tarinan mukautuessa pelaajan valintoihin ja mokiin.

Leffa toivoo, että muistat Until Dawnin olevan "kuulemma tosiaan" "se yksi juttu", "johon panostetaan". Pelissä oli Rami Malek, Hayden Panettiere ja Peter Stormare ja jatko-osassa jättihämähäkki! Yksi heistä palaa. Tarina on uusi. Kuulemma tässä on viittauksia, mutta itse muistin lähinnä närkästyä kaivosvaunuista. Niillä ei huristella, vaikka absurdi huristelu raiteilla hymyilyttäisi siten kuin laimean Doom-leffan loppu.

Leffa kertoo aikaluupista toisin kuin pelit. Lähes kaikki muut pelit Super Mariosta lähtien kertovat tavallaan aikaluupista, koska uudestaan saa yrittää, mutta jos tahdot kumota mokan Until Dawn -pelissä, joudut aloittamaan aivan alusta. Jos asiat tehdään täsmälleen päinvastoin kuin pitäisi, teemasta ei ole luovuttu? Peli on armoton kuin leffat, joten leffa on hömelö kuin pelit? Jos Goomba on pieni, isopäinen sieni, Goombahan voi olla iso, pienipäinen dinosaurus trenssitakissa! Aivan sama.

Tyttö katosi. Kuivat kaverit saapuvat korpeen ihmettelemään. Aution kartanon pimeistä saleista veteraanipelaaja bongaa kirjoituskoneen ja tahtoo jo tallentaa. Luupista kuitenkin vastaa maaginen vieraskirja tai steampunk-tiimalasi tai luonnonilmiö tai noita tai salaliitto tai jotakin. Peli pyrki toteuttamaan interaktiivisen tarinan mahdollisimman saumattomasti, "joten" leffa on monta tarinaa yhtäaikaa mahdollisimman teennäisesti.

Aikaluupit ovat vakiintuneet lajityypiksi. Yleensä pohdimme ideaalista lähestymistapaa tarkasti rajattuun ongelmaan. Nyt jokainen kierros on erilainen. Heh: et selviä tästä hirviöstä. Heh! Etkä tästä källistä. Heh! Etkä tästä. Heh! Otetaan montaasi kaikesta, mistä et selviä. Heh! Ei jumalauta.

Hämmentävintä on se, että logiikka etäisesti muistuttaa kahelia Rush of Bloodia, joka käsittääkseni "on vain unta"; pelkkää irrottelua. Raakaa ja teknisesti yritteliästä leffaa voidaan kuvailla myös köyhän miehen Evil Deadiksi, mutta luuppi-idea torpedoi näiden esikuvien edustaman kuumeisen energian. Evil Dead -vertaus on helppo: mitäpä jos sankari joutuisi tappamaan kaverinsa ja sahaamaan oman kätensä irti, mutta sitten kaikki heti kumottaisiin, kuten hän osasi odottaa? Ideoita temmotaan hatusta. Millään ei ole mitään väliä. Hahmot ovat muovisia ollakseen pahvia.

Rakastan interaktiivisia tarinoita, mutta olen pitkään toivonut yksinkertaista oivallusta. Tarinapelin pitäisi tarjota tv-sarjan kauden verran sisältöä, kuten ne usein tarjoavat, mutta kestää aina vain 2 tuntia ja tehdä selväksi se, että pelaajan valitsema polku on niin uniikki yhdistelmä mahdollisuuksia, että uudestaan on pakko kokeilla. Tämä leffa on parodiaa siitä toiveesta, kun juuri mikään ei rimmaa.

Huomasin, että tarjolla on kiitellympää kauhua, mutta katsoin tämän. Sitten kehitin tarpeen pelata Rush of Bloodia, koska muistin sen. Turha siis ihmetellä, miksi näitä tehdään.