Tämä oli tarkoitus katsoa heti kun edellinen luku Cobra Kai päättyi. Onnekkaasti olen vanha, joten siitä tuntuu olevan kuukausi. Tavallaan leffa on itsenäinen, mutta epäilen leffan turhauttavan, jos aloitat tästä tai kuvittelet palaavasi kehään piipahdettuasi siellä 1984 ja 2010. Se, mikä voi tuntua sekä tarpeettomalta rönsyilyltä että minimiin typistetyltä hutiloinnilta, voi tuntua myös Cobra Kain erikoisjaksolta. Jackie Chan oli liian iso tv-sarjaan. Tähän hän lähti.

Cobra Kai oli esimerkillinen nostalgiatumputus kunnioittaessaan vanhaa aidosti. Hyviä ja huonoja hahmoja ja käänteitä käsiteltiin tasa-arvoisesti, jos ja kun uutta potentiaalia löytyi. En keksi, kuka Cobra Kain nähtyään tahtoo, että mikään hömppäsaaga sensuroi mokat "palatakseen asian ytimeen". Kokonaisuus on asian ydin, jos katsomme samaa roskaa vuosikymmenestä toiseen.

Uuden tiimin Legends pyrkii pitämään kurssin. Kun Cobra Kai päättyi, tilanne oli yhä se, että vuoden 2010 uusi versio seisoi erillään. Nyt alkuhösötys inttää, että 80-luvun edesmennyt sensei Miyagi ja Chanin näyttelemä sensei Han ovat samaa legendaa. He ovat toisistaan inspiroituneita; Miyagin karate ja Hanin kung fu ovat toisiaan tukevia teitä universumin mestaruuteen.

Ben Wang näyttelee uutta kakaraa, joka on Hanin sukulaispoika ja riittävän kyvykäs voittamaan joukkotappeluita kolmoisvolteilla. Äitinsä työn vuoksi hän muuttaa Kiinasta New Yorkiin. Kun hän ajautuu ongelmiin, setä Han ja 80-luvun karate-kakara ilmestyvät kulmille höykyttämään häntä ja toisiaan pikaisten treenausmontaasien merkeissä.

Leffa on hyvin lyhyt. Kun on sekä historiaa että muuttujia, tämä on niitä tapauksia, joissa juonen tiivistävä kriitikko kokee herkästi kirjoittavansa koko käsikirjoituksen uusiksi. Pitkän linjan fanin tulee vain katsoa tämä. 80-luvun kakaran hahmonkehitys löytyy Cobra Kai'sta. Chan on Chan. Kiva että kävivät. Uudet hahmot ovat vaivattoman sympaattisia, vaikka leffa on liian typistetty ollakseen jännittävä tai parempaa. Jos kaipaat lisätietoja:

Leffa koettaa sekä tarjota kliseet että kääntää osan niistä. Pojalla on trauma, joten hän ei ole ylpeä, mutta hän on itsevarma ja kyvykäs ollakseen kala kuivalla maalla. Hän pärjäisi, ellei tyttöystävän isä olisi vaikeuksissa ja ellei tytön ex olisi sattumalta New Yorkin kovin ja saatanallisin karateka. Se on sekä laimeaa että kiintoisaa, kuinka leffa alkaa heti sönköttää turnauksesta, koska samaan aikaan leffa virittelee vaihtoehtoista juonta. Pohdin, olisiko erikoisemmalle polulle kannattanut omistautua, kunnes muistin, mitä leffaa rakenne eniten muistuttaa.

Lähinnä tämä kaipaisi pari minuuttia lisää konkretiaa taktisiin väleihin. Ei siinä mitään, jos montaasin maisemaotos on nopeutettu, mutta osana muuta kiirettä sekunnin välähdyksistä tulee koomisia. Siinä mielessä typistys on harkittua, että jos sivuhahmon on tarkoitus perustella funktionsa parilla painavalla kohtauksella, kohtauksista jäivät kyllä jäljelle informatiivisimmat sekunnit. Ymmärsin tavoitteet. Pomppimista katsoo 80 minuuttia.