Tuorein sisältö

Fall Out Boy: Folie à Deux

J.A. Kaunisto

26.01.2009 klo 21.01 | Luettu: 12670 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

My Chemical Romancen The Black Parade-albumin kaikuja kuuluu myös jenkkibändi Fall Out Boyn uutuusrieskalla. Vaikka bändi harrastaa kevyttä pumpulirokkia ja radiopunkkia emoilun sijaan, kiekolle on säädetty kaikkea mahdollisimman paljon ja suurina annoksina. Albumi on kuin karkkikaupan tuhannen ja yhden irtokarkin valikoima - kaikkia haluaa maistaa ja lopulta tulee maha kipeäksi. Folie à Deuxin kuuntelu aiheuttaa tukahduttavan olon. Fall Out Boyn nykypäivän MTV-purkkapop ja pinkeän ympäripyöreä pehmorock pyörittää tehomyllyssä tuhatta ideaa ja oikeasti osuvaa kertsimateriaalia. Tarkka kuuntelu paljastaa sirkuksen ja sateenkaaren värien alta myös biisejä, jotka riisutummassa muodossa tulisivat selkeämmin esille.

Bändin kaksi edellista kiekkoa From Under the Cork Tree ja Infinity On High kelpasivat Jenkeissä miljoonille ja varsinkin Infinity On High oli jo hampaattomaksi hiottu viihderieska. Tuore uutuus yllättää reilun My Chemical Romance-latauksen ansiosta. Ankara säätäminen, paisuttelu, yksityiskohtien tuhlaileva viljely ja pirteä asenne tekevät kuitenkin vaikutuksen. Viisut ahdetaan täyteen kaikkea mahdollista mutta pääasiassa homma toimii - luonnollisesti hittiradioiden asettamissa rajoissa. Bändiltä löytyy jopa Beatles-lainaa. Albumi on kuin Paramore, Avril Lavigne ja The Sounds olisivat hyökänneen Fall Out Boyn treenikämpälle MCR:n The Black Paraden innoittamana. Jos kiekon kaksi ensimmäistä biisiä eivät vakuuta, levy saattaa olla väärissä käsissä. Nimittäin biisirivistön avaava Disloyal Order of Water Buffaloes käyttää kaikki temput heti alkuunsa - haikeutta, purkkapunkkia ja totaalisen persiille potkivaa kertsiosastoa. I Don't Care on vieläkin terävämpi listaohjus, ehkä jo liian ilmiselvä tilaustyö.

Fall Out Boy on tehnyt lähellä täydellisyyttä pyörivän viihdepaketin. Rokkiuskottavuus on sitten jo toinen asia. Bändin viisut luiskahtavat kovin pop'n'polliksi. Välillä ottaa sydämestä, tähänkö ollaan menossa - kuningas mammonalle rähmälleen kumartavaa musiikkia. Sähkökitara on Fall Out Boyn käsissä hampaaton soitin. Albumilla on kuitenkin muutamien todellisten huippusivallusten lisäksi törkeän hittivainuista ja korviin pesiytyvää materiaalia. Omaperäisyydestä ei voi puhua mutta teinimusiikkina albumi on loistava paketti. Kiekkoa voi suositella Idols-tasolta ponnistavan esiteininuorison seuraavaksi albumiostokseksi. Levyllä ei ole yhtään F-sanaa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Teeth... OG Ikonen - Mieron T... >

Keskustelut (5 viestiä)

Jasmin

03.03.2009 klo 19.03

Niin voi näinkin ajatella, mutta jos vaikka vertaa Fall Out Boy:ta musiikillisesti lahjakkaana verrattuna Anna Abreuhun, tulos olisi: Anna Abreu on keskenkasvuinen kakara joka ei ymmärrä musiikista yhtään mitään, mutta sentään Fall Out Boy on Yhdysvalloissa kovakin nimi. Tunnetusti ja todistetusti voisi sanoa, että suomalaisilla ei ole paskankaan vertaa ymmärrystä nykyajan musiikista/kunnon musiikista ylipäätään. Esim. Suomesta kotoisin olevat artistit (Anna Abreu, Negative, Mariko, Jenni Vartiainen, Lovex, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu jne.) eivät ole lahjakkaita, tosin harvoja suomalaisia bändejä arvostetaan muuallakin maailmassa kuin vain Suomessa (Hanoi Rocks ja Him). Nämä suomalaiset bändit/artistit eivät ole menestyneet ulkomailla, ehkä pari keikkaa Ruotsissa on tehty, mutta ei esim. Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa tai vaikka Japanissa. Joten ensi kerran kuin alat arvostelemaan massabändiä, niin mieti mistä olet kotoisin ja onko päässäsi suuri tyhjiö musiikin kohdalla.
Muista myös: jos bändi olisi noin paska niin se ei varmaankaan olisi parasta aikaa valloittamassa maailmaa musiikillaan. Ymmärrän jos ei tykkää, mutta se kannattaa pitää silloin omana tietona, jos haluaa edes hitusen verran arvostusta.
Lukemani perusteella voisin kuvitella, että kirjoittaja on siinä 45-52v iässä, ehkä naimisissa, korkeintaan 1 lapsi, hamsteri ja mäyräkoira, pieni kerrostalo asunto Vihdissä tai kauempana, katkera, silmälasipäinen, huonopalkkainen, ärtynyt ja todella tiukkapipo/huumorintaju 0%
lainaa
just

14.03.2009 klo 11.09

ja jasmin taitaa olla 16-18 v tyttönen joka koittaa olla älykäs ja "aikuismaisen noheva" siihen kuitenkaan kykenemättä. en sano fall out boyta paskaksi mutta selkeä omaperäisyyden puute bändiä vaivaa. ja muista että myös markkinakoneistolla on erittäin suuri vaikutus siihen kuka soittaa japanissa ja kuka ei. itse pidän suomalaista musaa roskana poislukien H.I.M....joten meneppä kotiin kasvamaan ja h****a v***u!
lainaa
sinstmp

30.03.2009 klo 16.37

Hyvin te vedätte. Makuasioista ei voi kiistellä, mut faktat on faktoja: FOB on menny alkuajoista popimpaan suuntaan, sitä ei tiedä johtuuko se kaupallistumisesta vai onko bändi vain sattunut kehittymään siihen suuntaan muuten vain. Kuuntelen silti.
lainaa
Wigi

05.10.2009 klo 16.51

Fall Out Boyn koko tuotanto ei ole tuottanut mulle pettymystä. Päinvastoin. Kiistelkää vaan makuasioista, mut faktat on kumminkin faktoja; makuasioista ei voi kiistellä. Päivänjatkoja.
lainaa
fffffuuuuu

03.02.2010 klo 16.13

Piti sanoa silloin joskus arvostelun tullessa, että kyllähän biisissä 27 sanotaan fuck muutamaan otteeseen :)

Taisi vain unohtua
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova