Tuorein sisältö

Morsianten sota

Ensi-ilta: 06.02.2009
Genre: Komedia
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

05.02.2009 klo 19.30 | Luettu: 6178 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Liv ja Emma ovat parhaita ystävyksiä, joilla on yhteinen lapsuusmuisto: huippuhotellissa järjestettiin kerran eri kivat häät. Livistä on kasvanut Kate Hudsonin näyttelemä voimakastahtoinen lakinainen ja Emmasta Anne Hathawayn tulkitsema opettajatar, jolla on tapana olla liian kiltti. Molempia kosaistaan. Kaupungin etevin hääsuunnittelija onnistuu varaamaan himotun hotellin pääkallopaikaksi molemmille, mutta sotkeekin sitten päivämäärät, minkä vuoksi ystävysten olisi pidettävä häänsä samana päivänä saleissa, jotka ovat vastapäätä toisiaan. Tuplahäät, ehdottaa katsoja. Tuplahäät, ehdotetaan pian elokuvassakin. Kuinka sikamaista, itsekeskeistä miesajattelua! Hääpäivä on naisen prinsessapäivä! Ei häissä ole kyse pari- tai ihmissuhteista, vaan siitä, että nainen saa kerrankin olla kaiken huomion keskipiste!

Prinsessamme päättävät aloittaa valtionmiespäiviensä suunnittelun julistamalla sodan toisilleen: kumpikaan ei siirrä häitään toiselle päivälle, eikä toiseen paikkaan. Koska naiset ovat typeriä, epäloogisia kanoja nimenomaan naisille suunnatuissa hömppäelokuvissa, ystävykset kieltäytyvät ajattelemasta asiaa esimerkiksi siltä kannalta, ettei ole edes teoriassa mahdollista olla oman päivänsä juhlakalu yksinoikeudella, jos puolet vieraista osallistuu kaksiin häihin yhtäaikaa. Naisten välillä ei tunnu olevan entuudestaan mainittavampaa kaunaa, mutta kun sota on lyhyen mykkäkoulun jälkeen julistettu, alkavat he sabotoida toistensa suunnitelmia ylitseampuvilla tavoilla kuin pahimmat vihamiehet amerikkalaisissa komedioissa yleensäkin.

Jep niin, mutta joo. Leikkaa Morsianten sota 22 minuutin pätkiin, lisää taustalle naururaita ja tadaa, sinulla on neljä ensimmäistä jaksoa tv-sarjasta, jonka ensimmäisen tuotantokauden katsoisin kernaammin kuin enää koskaan kymmentäkään minuuttia sinkku-seksi-cityä. Morsianten sota on roskaa, hömppää, ajanvietettä. Verrattuna moniin muihin hääteemaisiin tekeleisiin, leffa näyttäytyy myönteisessä valossa ainakin siksi, ettei se yritä olla romanttinen komedia. Romanttisissa komedioissa kuuluu olla jotain koskettavan suloista, eikä mikään ole vähemmän suloista kuin ilman syytä idioottimaisesti käyttäytyvät rakastavaiset. Morsianten sota on idioottikomedia ystävyksistä. Vaatimukset ovat erilaiset. Hudson ja Hathaway ovat kivaa katsottavaa silloinkin, kun heidän hahmonsa eivät ole; ja kun kivat ihmiset ovat ystävyksinä uskottavia, on lopun lässytyksilläkin jotain arvoa. Sellaista arvoa, ettei sinun tee mieli huutaa, jos olet varautunut pahimpaan.

On sinänsä mielenkiintoista pohdiskella, onko tämä rehellisesti typerä leffa, vaiko epäonnistunut satiiri. Lapsellisesti käyttäytyvät kanat naisille suunnatussa elokuvassa ovat siinä mielessä ymmärrettävä tyylivalinta, että onhan se joskus terapeuttista, kun itsesi edustamaan ryhmään kuuluvat hahmot ovat typerämpiä kuin olet itse. Osa Morsianten sodan vitseistä pilkkaa naisten välisistä suhteista löytyvää tekopyhyyttä, tai sitten leffa ei vain tajua mitä se tekee. Miksi vähälle huomiolle jäävät mieshahmot esitetään suurimman osan aikaa jämäköinä herrasmiehinä, joiden suusta ei juuri muuta pääse kuin rauhoittavia elämänviisauksia höperöille lehmille? Amatöörifeministi menee sekaisin tämmöisestä! Kaiken maailman morsianten sotien ja twilightien jälkeen minun on meditoitava hartaudella muistaakseni, ettei miehiäkään esitetä erityisen järkevinä olentoina pässinpäisissä paukutteluleffoissa, mikä ei estä heitä niitä kuluttamasta.

Kannattaako Morsianten sota katsoa kun se tulee televisiosta? Paremman puutteessa ehkä. Leffassa on myös mainio Kristen Johnston, jota tyhjänpäiväinen rooli ei kykene nujertamaan! Näyttelijät ovat kivoja! Välillä elokuva tuntuu tietävän mitä se tekee! Suurin ongelma on se, ettei sodan aloittaminen tunnu vähääkään luonnolliselta, ja toiseksi suurin se, että käytävät taistelut tuntuvat vain pitkittävän elokuvaa. Huumori huvittaa täsmälleen yhtä tehokkaasti kuin keskinkertaisen amerikkalaisen 22-minuuttisenkin. Huomattavan osan vitseistä voi tuomita tylsiksi jo ennen kuin niiden ennalta-arvattava loppu esitetään: jopa monien lauseiden jälkimmäiset puoliskot voi arvata ennen pilkkua. Tämäntapaisen elokuvan äärelle minä joskus kuolen kun veri ei enää päähän kierrä, vaan tuskinpa juuri tämän.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Entwine - Painstaine... Happy-Go-Lucky... >

Keskustelut (2 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.02.2009 klo 11.13

Tämän traileri kertoi jo kaksi asiaa:

- Koko elokuvan sisällön
- Sen, että minun ei tarvitse mennä sitä katsomaan.
Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

06.02.2009 klo 19.08

Oikeastaan jo leffan nimestä ja päätutkaparin roolituksesta voi päätellä koko sisällön.

Kirjoita kommentti



Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova