Tuorein sisältö

The Great Debaters - Sanan voima

Ensi-ilta: 16.12.2009
Genre: Draama
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

22.12.2009 klo 22.00 | Luettu: 6626 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Käske, murise tai muutoin uhkaile, niin asiat hoituvat. Kyvyllä keskustella on rajatusti käyttötarkoituksia. Keskustellen ihmiset voivat tutustua toisiinsa ja keskenään viihtyä. Keskustellen yksinkertaisempi osapuoli on huijattavissa ajattelemaan siten, kuin keskustelutaitoinen henkilö tahtoo, olipa tämä huijattavan kannalta terveellistä tai ei. Ei ole olemassa oikeaa eikä väärää, joka ei perustuisi historian, taiteen tai uskonnon tulkintaan ja tässähän sitä tulkittavaa on enemmän kuin riittävästi. Taitava keskustelija kuten poliitikko osaa perustella asiat miten päin tahansa omista mielipiteistään riippumatta. Tämänkaltaisia, joskin vasta aloittelevia keskustelijoita paimentaa opettaja Melvin B. Tolson (Denzel Washington). Voi, 1930-luvun Yhdysvallat oli kulta-aikaa nuorille neekereille, jotka tahtoivat keskustella. Oli niin paljon jutun juurta. Tolsonin väittelytiimi pärjää muille mustille kouluille, mutta pääsevätkö he väittelemään albiinojenkin kanssa?

The Great Debaters - Sanan voima perustuu löyhästi tositapahtumiin ja on hieman merkityksellisempi juttu, kuin vain tarina inspiroivasta opettajasta. Mutta vain hieman. Ihmisoikeudet ovat herra Tolsonille niinkin tärkeitä, että luokassa pauhaamisen ohella hän viihtyy ruohonjuuritason politiikassa kaikenvärisen työväen oikeuksia ajamassa. Oppilaat keskittyvät harjoittamaan väittelyn jaloa taitoa, kunhan heidän päänsä vain pysyvät koossa olosuhteissa, jotka turhauttavat ja joskus pelottavat. Henkisen voiman merkitystä painotetaan osuvasti eräässä Tolsonin näppärimmistä puheenvuoroista. Käsikirjoituksella on hetkensä. Siitä voidaan väitellä, muistuttavatko nuoret 1930-luvun nuoria, mutta ainakin se on saatu tuntumaan traagiselta, että nämä aivan normaalisti ajattelevat ihmiset joutuvat elämään valkoisen roskaväen vallan alla.

Erehdyin jossain vaiheessa luulemaan elokuvaa fiksummaksi kuin se on. Eikö siinä ole sisältöä kerrakseen, jos mustat oppilaat todistavat olevansa yhtä älykkäitä kuin isommalla rahalla koulutetut valkolaiset? Elokuva ei valitettavasti luota tähän. Naiivisti nuorukaiset laitetaan puolivälin jälkeen esittämään tunteella oikeita mielipiteitään. Tämä on erityisen hölmöä ottaen huomioon, ettei pääasia ole aihe vaan älykkyys ja väittelijöiden puolustamat näkökannat arvotaan. Totta kai keskustelija ammentaa sisältöä sisältään vuorovaikuttaessaan vastustajan kanssa, mutta ei se tee keskustelusta mielenkiintoista, että toinen osapuoli on enemmän symppis. Mielten taisto muuttuu lässyttämiseksi, jolla ei ole mitään sanottavaa vakavien filmien ystävälle 2000-luvulla.

Nuoret väittelijät voisivat olla mielenkiintoisempiakin. Hahmoja on kutsuttava latteiksi, mutta näyttelijät tekevät kyllä moitteetta sen mitä pyydetään. Lahjakas Nate Parker tulkitsee vihaista nuortamiestä, joka kykenee lausumaan väitteensä intohimolla ja karismalla, mutta tässä hahmo pitkälti jo olikin. Jurnee Smollett näyttelee tyttöä ja Denzel Whitaker vaisumpaa poikaa. Leffaan on luonnosteltu kolmiodraamakin, mutta enpä kehu, että se olisi sekunnin vertaa kiehtonut. Washington näyttelee vakuuttavasti ja miellyttävästi itseään. Vähemmän koviksen pojan pastori-isää sivuroolissa tulkitseva Forest Whitaker tuntuisi tekevän moniulotteisemman roolin kuin on vaadittu. Yleisestikin Whitaker on amerikkalaisille draamoille sitä, mitä Oiva Lohtander suomalaisille komedioille. Whitakerin hahmoissa on noin aina jotain outoa, kiehtovaa.

Washington vastaa myös ohjauksesta. Jos hyvää tarkoittava kaavamainen tarina menee kurkusta kakomatta, sujuvaa ja näppärän näköistä elokuvaa ei ole syytä muusta moittia. Erityisen onnistuneesti Washington rakentaa jännitystä niin akateemisissa ympyröissä kuin sorateilläkin, missä punaniskat vaanivat. Rakentaakseen liikuttavaa draamaa, Washington olisi ensin tarvinnut käsikirjoituksen, joka ymmärtäisi hahmojaan paremmin. Opettaja Tolson on fiksu mies, mutta myös kovan luokan jääräpää, mitä elokuva ei erityisesti huomioi. Teoriassa nuorille on kirjoitettu monia kohtauksia, joissa kliseisiä luonteenpiirteitä tuodaan julki, mutta loppujen lopuksi Tolson vain vetää perässään lampaita jotka määkivät. Jack Black muodosti mielenkiintoisemman vuorovaikutussuhteen oppilaisiinsa komediassa School of Rock. "Ne Mahtavat Väittelijät" eivät tunnu lainkaan niin älykkäiltä kansakunnan toivoilta kuin olisi tarkoituksenmukaista.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Bon Jovi - The Circ... Konsertti... >

Keskustelut (2 viestiä)

Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

22.12.2009 klo 23.36

"Voi, 1930-luvun Yhdysvallat oli kulta-aikaa nuorille neekereille, jotka tahtoivat keskustella"

Nousi silmille. :D Tosin itselle ihan se ja sama käytetäänkö tuota sanaa vai ei.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.12.2009 klo 23.56

Jos matkustat 1930-luvulle vaikka tällä elokuvalla, niin sama sana on tulossa. Koettakee varautua!

Sanan voima.

Kirjoita kommentti



Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova