Tuorein sisältö

Hassut hurjat hirviöt

Ensi-ilta: 08.01.2010
Genre: Draama, Fantasia, Seikkailu
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

06.01.2010 klo 21.00 | Luettu: 9720 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos entinen lapsi muistaa yhä kuinka kiva oli Maurice Sendakin kuvakirja Hassut hurjat hirviöt (Where the Wild Things Are), hän on hellä itselleen päättäessään tutustua Spike Jonzen taide-elokuvaan. Kannattaako nykyiset lapset ottaa mukaan? En arvaile. Jonzen ohjaus on lapsen logiikalla toimiva hallittu, rikas kertomus lapsuudesta. Tämä on jotain - aivan muuta. Olemme nähneet, kuinka pennut pakenevat elämäänsä ihmemaahan. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole todellisuuspakoa ja tehosteutopiaa arjen lannistamalle lipunostajalle, vaan uni. Alitajunta rakentelee unia hyvistä syistä. Oletan, että aikuiset lähtevät tulkitsemaan elokuvaa omien traumojensa pohjalta, ja arvaan, että ainakin muutaman kakaran kasvoille nousee hämmentynyttä ivaa, kun äiti tai isä nauraa tai itkee lastenleffalle.

Max on kymmenvuotias poika: tarinoiden kertoja, linnojen rakentaja ja hurja elukka. Max tuntuu kärsivän melko monensuuntaisista mielialahäiriöistä. Ennen muuta Max on yksinäinen. Joskus, maailman ollessa lohduton, sisäinen eläin saa vallan, eikä silloin äitikään enää ymmärrä. Maagiseen kaninkoloon putoamisen sijaan Max soutaa pakoon kaukaiselle saarelle. Siellä asuu hassuja mutta arvaamattomia olentoja. Max vetää helposti niitä nenästä ja hänestä tehdään hirviöiden kuningas. On kivaa olla kuningas, mutta tämä ei ole mikään Narnian tarina. Max ei ole kaikkivoipa sankarihallitsija, vaikka muuta tuli kerskailtua. Johtaja olisi riitaisille ja masennukseen taipuvaisille hirviöille kelvannut.

On selvää, että möröt ovat vertauskuvia Maxin luonteenpiirteistä. Hirviösaaren tapahtumat peilaavat todellisuutta tavalla jos toisellakin. Kun pienin hirviö jää aina vaille huomiota, merkitystä ei tarvitse arvailla. Toisaalta hirviöitä on seitsemän ja osa niistä ja niiden vuorovaikutuksesta on vaikeammin tulkittavissa. Maxin todellisuudesta jaetaan vain rajatusti informaatiota. Esimerkiksi pojan isäsuhdetta ei liiemmin käsitellä, mistä huolimatta (ja johtuen) koin useissa yhteyksissä, että kuningas Max olisi itse vertauskuva omasta isästään. Tarina ja elokuvan rakenne ovat hyvin yksinkertaisia, mutta sisällöstä ei ole puutetta olettaen, että katsoja on kokenut yleensäkin jonkinlaisen lapsuuden.

Tulkintoja teki mieleni tehdä erityisesti loppupuolella, kun elokuva synkkenee ja ehkäpä aavistuksen liiaksi hidastuu. Alkupuolella teos pursuilee himmeää huumoria ja yleisesti ottaen hassua ja hurjaa energiaa. Jonze aloittaa vahvasti heti ensimmäisillä kuvilla ja poukkoilee inhimillisistä hetkistä toisiin ankkuroiden tarinansa kiitettävän tehokkaasti tunteisiin. Ilman selityksiä, kerronnan lainkaan kompuroimatta Jonze kykenee astumaan fantasian piiriin ikään kuin hirviösaari olisi oikeasti olemassa. Hirviöt itsessään ovat herttaisia ja hassuja kuin Rölli, vaikka myös sopivasti arvoituksellisia ja arveluttavia. Ötököiden uskottavuus on luokkaa Puuha-Nalle, mutta olennaista onkin se, että ne ovat totta Maxille. Poikaa tulkitsee luontevasti hetkenä kuin hetkenä kaima Max Records.

Erinomaisena ratkaisuna hirviöt on toteutettu lähes kokonaan käsityönä. Otukset ovat saumattomasti läsnä kuten 80-luvun tehosteklassikoissa animoitujen kasvojen pitäessä huolen siitä, ettei tätä retroiluksi haukuta. 100 miljoonan dollarin budjetista huolimatta elokuvalla ei ole tarvetta pierrä kiiltokuvia päin katsojiaan. Jonze kuvaa leikkiä metsässä. Elokuvanteon ilo välittyy, vaikka käytännössä kyseessä on vuonna 2005 aloitettu ikuisuusprojekti, jonka kulisseissa on painittu. Omaleimaisen musiikin säestäessä ylväästi, kameran heiluessa harkitusti ja kuvien riemastuttaessa ja koskettaessa siinä missä sisältökin, tuotannon ongelmia on hankala uskoa. Kuitenkin ongelmien syyt ovat ilmeiset. Tämä ei ole varma hitti tyyliin Alvin ja pikkuoravat 2, vaan lastenkirjaan perustuva taidepläjäys. Alkupuolen hurjan energisyyden luulisi uppoavan lapsiinkin - vai uppoaako vauhkoilu juuri heihin, eikä niinkään kaikkiin aikuisiin? Teoriassa elokuva ei sovi kenellekään, mutta niin sitä vain voi päätyä rakastamaan.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jos rakastat... Kameleontti - Tärkei... >

Keskustelut (4 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.01.2010 klo 21.36 1 tykkää tästä

Tätä olen odottanut jo pidemmän aikaa, täytyy mennä katsastamaan.
Tapza

07.01.2010 klo 12.30

Jep, katselulistalla on ollut jo hyvän aikaa. Saisi vain tänne Vaasaankin pikku hiljaa saapua, ettei tarvitsisi ruveta suurempiin kaupunkeihin matkustamaan. Hyvän vastaanoton on ilmeisesti saanut maailmalla ja tämä arvostelu vain vahvisti omaa päätöstä mennä leffaan asti tsekkaamaan.

Hienosti kirjoitettu revikka siis ja elokuva tosiaan kiinnostaa mielettömästi.
joopjoop

Rekisteröitynyt 13.06.2009

09.01.2010 klo 05.32

Luulin että en tykkäisi tästä elokuvasta, mutta se sittenkin oikeasti kosketti minua ja tykkäsin siitä. Hirviöiden melkeen kokonaan käsin luominen oli hyvä vaihtoehto ja toi elokuvaan oman mukavan piirteen. Kannattaa katsoa jos vähänkin sietää lasten elokuvia.
Husu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

09.01.2010 klo 20.39

Vois käydä kattoo ihan sen takia että Karen O on tehnyt tämän soundtrackin.

Kirjoita kommentti

75654

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova