Tuorein sisältö

Moldover: Moldover

Jarkko Rotstén

14.01.2010 klo 13.41 | Luettu: 12936 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén


CD saattoi tappaa levynkansitaiteen, mutta ei ihmisen kekseliäisyyttä. Moldover on amerikkalainen indie-artisti, jonka ensialbumista on saatavissa (huom! rajoitettu erä!) todellista erikoispainosta. Levynkannen virkaa edustaa piirilevy, jolle on kolvattu biisinnimien lisäksi huikea valo-theremin, jolla voi "soittaa" heiluttamalla kättään kannen päällä. Oikeastaan kansi on niin siisti, että se uhkaa viedä mielenkiinnon itse levyn sisällöltä, joka sekin on kieltämättä ihan kiintoisaa.

Artisti itse ei selvästikään ole halunnut kahlita itseään mihinkään tiettyyn genreen. Albumilta löytyy kaikkea drum'n'bassin, elektron, hevin ja ambientin väliltä. Levy ei kumartele suurille massoille, vaan loikkii rohkeasti tyylilajista toiseen hengästyttävällä tahdilla, antaen kuitenkin kuulijalle välillä mahdollisuuden lepuuttaa aivoaan. Yleissoundiltaan levy kuulostaa enemmän tai vähemmän makuuhuonestudiossa syntyneeltä - vihoviimeistä silausta jää tavallaan kaipaamaan. Suoranaisia helmikappaleita levyltä on vaikea nimetä. Toisaalta materiaali on paikoin sen verran vinoutunutta, että vaatinee hieman pitkäjänteisempää kuuntelua, jotta biisit pääsisivät avautumaan toden teolla. Mutta kansi on kyllä todella päheä! Kuin syntikka, mutta hauskempi!

Vaikka kansi (joka on muuten ältsin siisti!) uhkaa viedä julkaisulta palstatilaa levyn muuta sisältöä enemmän, ei moniosaavan Moldoverin todellakaan tarvitse hävetä biisejään. Kyse ei siis ole silkasta mediatempusta. Albumi on kumartelematon kokonaisuus, luonteeltaan hieman sillisalaattimainen, mutta kuitenkin jollakin hassulla tapaa ehyt sellainen. Tällainen kansiratkaisu puhuu tietysti fyysisen musiikinjakelun puolesta. Eipä MP3-kaupasta mitään näin siistiä vastinetta rahoilleen voi saada. Jos tämän spesiaaliversion mielii saada käsiinsä, kannattaa pitää kiirettä, sillä painos on tiettävästi käymässä vähiin!

Moldover on myös juuri julkistanut tyylikkään ja hintavan MIDI-kontrollerin nimeltä The Mojo.


V2.fi | Jarkko Rotstén
< Dark Funeral - Angel... Poutapilviä ja lihap... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

14.01.2010 klo 15.30

Kotelohan on melkein kuin theremin :D Sen verran erikoista "kotelotaidetta" että jos eteen tupsahtaa niin varmasti mukaan rupsahtaa.
lainaa
jsx

14.01.2010 klo 15.46

Pkunk kirjoitti:
jos eteen tupsahtaa niin varmasti mukaan rupsahtaa.


WÖÖÖRD MÄÄN!
lainaa
Dyroth

14.01.2010 klo 21.28

Pakko tuo oli tilata. Toivottavasti pakkaa tarpeeks hyvin ja tulee ehjänä perille. Pari levyä mitä on jenkeistä tilannu on tullut rikkinäisillä koteloilla sieltä :P.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova