Tuorein sisältö

Poets Of The Fall: Twilight Theater

J.A. Kaunisto

30.03.2010 klo 16.34 | Luettu: 8802 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Poets Of The Fall kokeili edellisellä albumillaan Revolution Roulette rosoisempaa ja äänekkäämpäää kitaraa. Tuore Twilight Theater kääntää kelloa kohti debyyttialbumin syntikkapainotteisia fiilistelysiivuja. Bändi onnistuu kuulostamaan harvinaisen vahvasti itseltään ja aikaisemmilta tekeleiltään. Musiikkia voisi väittää varovaiseksi ja hajuttomaksi, paikoin jopa kliinisen tylsäksi. Bändillä on kuitenkin näpeissään kyky hallita myyntilistoja - albumilta pystyy hetkessä irrottamaan muutaman painavan hittisuosikin ja radioaaltojen suosikkisurffaajan. Ammattitaitoinen on sana, joka tulee etsimättä mieleen. Mutta missä on fiilis ja riehakkaana palava tunteen palo?

Dreaming Wide Awake ja War aloittavat levyn vahvasti tuunattuina hittikoneina. Ensin mainittu hukkuu stadionasetuksiin ja siistiksi riisuttuun ulkomuotoon - väritön mutta kertaiskulla tarttuva korvakarkki. War herkistelee ja uittaa kuulijan silmille ison sinfoniaorkesterin, väkisin väännettyä mutta tutuista Poets Of The Fall -aineksista sorvattu radiosoittotähti. Change ja 15 Min Flame vaikuttavat onttoudessaan ja kaiken lannistavassa puhtaudessan jo kaksiteräiseltä miekalta. Parin puoliakustisen siivun jälkeen Dying To Live kuulostaa jopa vetävältä ja sykähdyttävältä - eläviä soittajia taustalla? Viisusta tulee mieleen muutamien vuosien takainen Bond-hitti. Smoke And Mirrors suorastaan huutaa kertosäkeen kohdalle särähtävää skebaorgasmia. Heal My Wounds on albumin kolmas ilmiselvä hittikasvo - kaunis kuin vastavalittu Miss Suomi, sisältö jää missikommenttien tasolle vaikkakin kertsissä on tarttumalonkeroita.

Poets Of The Fall pyrkii herkistelemään ja etsimään keveämpää linjaa - paikoin homma menee ruikuttamiseksi. Tukevista kitaroista ei ole havaintoa. Albumin ongelmaksi muodostuu äärettömän siisti olomuoto, viisuja on hiottu ja hiottu ja hiottu loputtomiin. Lopulta laimenee myös inhimillinen kosketus. Kun albumilta puuttuu tunnetta, kokonaisuus vaikuttaa helposti tyhjänpäiväiseltä. Twilight Theater kuulostaa kalpealta ja värittömältä. Miksi musiikin tulee sopeutua äänitapetiksi? Missä on elämä ja erotiikka? Jos Twilight -leffoissa ei päästä edes sormipelin asteelle, Poets Of The Fall tekee vastaavaa kiihkotonta ja konservatiivista jälkeä musiikin rintamalla.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Crown of Thorns... Remember Me... >

Keskustelut (4 viestiä)

Finski

Rekisteröitynyt 09.12.2009

05.04.2010 klo 12.01

Voisitteko arvostella Kiukaan Lustdriven:n? Juuri tuli kauppojen hyllyille ja olisi kiva tietää millanen lätty se on...
Lemoni

05.04.2010 klo 21.52

Poets of the Fall on kyllä sellainen bändi jonka soiminen radiossa aiheuttaa välittömän vitutuksen ja kanavan vaihdon, en tiedä mistä se sit tarkemmin johtuu mut jotenkin se on sellasta perkeleen mankumista.
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

05.04.2010 klo 22.24

Carnival of Rust oli peräti ihan hyväkin albumi, Revolution Roulette sitten taas oli suurimmalta osalta meh. Ultimate Fling, Where Do We Draw the Line ja Passion Colors Everything ovat lähinnä ne biisit kys. albumilta joita jaksaa kuunnella. Tältä lätyltä kuuntelin juuri Dreaming wide awaken ja Warin, joista jälkimmäinen kuulosti hyvältä. Albumia tuskin tulee ostettua, mutta biisi tai pari tullee napattua iTunesista...
Pöts

06.04.2010 klo 11.34

Osaamista löytyy, varsinkin Captainin hanskoista mutta menevät liian varmalla pohjalla kuten useat muutkin bändit. Riskejä ei oteta.

Kirjoita kommentti

43702

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova