Tuorein sisältö

The Dressmaker

Ensi-ilta: 15.04.2016
Genre: Draama, Komedia, Rikos
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

24.04.2016 klo 16.00 | Luettu: 2971 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Musta komedia The Dressmaker vaikuttaa kertovan taas yhdestä tuppukylän kasvatista, joka maailmaa nähtyään palaa kotiin tuulettamaan tunnelmia. Leffan hienous on siinä, miten vaivattomasti se yhdistelee hyvän mielen hömppää ja viiltävää ivaa. Muutama kohtaus on luonteeltaan sellainen, että onnistuneiksi niitä voidaan kuvailla vain, jos katsoja itkee ja nauraa yhtäaikaa, kuten teki allekirjoittanut, joka on valmiiksi sillä linjalla, ettei elämästä selviä hengissä, jos et näe mitään sympaattista uskomattomissa idiooteissa. Leffa ei kerro, mitä elämä on (siihen syyllistyi äskettäin lyttäämäni Me and Earl and the Dying Girl), vaan miltä elämä tuntuu. Esimerkiksi sillä ei ole merkitystä, mihin vuoteen elokuva sijoittuu. Kylä on kadun mittainen länkkärijunttila. Mäellä asuu asetelmallisesti hullu mummo omassa saastassaan. Hänen tytärtään näyttelee Kate Winslet.

Winsletin hahmo Myrtle saattoi tappaa nuoren pojan tyttösenä. Muistikuvat ovat hataria. Poika oli kiusaaja, jonka niskat taittuivat. Asiaa ei kummoisesti käsitelty, Myrtle vain lähetettiin pois. Hän koettaa viimein oppia totuuden, mutta monille naapurien mulkoilijoille totuudet ovat sivuseikkoja. Myrtlen pois lähettänyt jepari on ongelmista pienin. Häntä näyttelee Hugo Weaving ja elokuva on australialainen, joten mies on tietenkin ns. aavikon kuningatar. Hän tavallaan on kaapissa, mutta länsimaisen kulttuurin kehitys näkyy siinä, ettei stereotyyppinen sivuhahmo jaksa piitata paljastumisesta. Hän käy himokkaasti käsiksi kankaisiin, joita muotisuunnittelijaksi oppinut Myrtle mukanaan tuo.

Myrtlen äiti ei ole niinkään muistisairas, kuin leffamaisesti sekaisin. Myrtle väkisin siivoaa paikat ja kärrää muoria eteenpäin, joten vähitellen dementoitunut äkäpussi alkaa kyetä jutusteluun. Muutamien kaupunkilaisten suosion Myrtle saavuttaa taikomalla näyttäviä kolttuja, jotka imartelevat muun muassa Winsletin ruotoa sillä tapaa, että uskoisin hänen helpostikin kykenevän synnyttämään ja ruokkimaan jopa Hafthór Björnssonin lapset.

Ei ole moitteettoman selkeää, mitä Myrtle ajaa takaa, kun hän vaikkapa käy pyllistelemässä urheilukisassa pelaajia häiriten. Matematiikka ei täsmää, sillä pyllistely vetoaa parhaiten Myrtleä (tai Winsletiä) 16 vuotta nuorempaan jätkään, joka muina miehinä vitsailee, että ei kai Myrtle vain hänen vuokseen takaisin palannut (30 vuoden jälkeen?). Kolmen näytöksen kaavaa ei noudateta, joten puolivälin tienoilla teos haiskahtaa parhaan terän menettävältä saippuaoopperalta. Ratkeavatko tulehtuneet tilanteet puolivahingossa, kun naiset ja pollari pääsevät pukupelleilemään ja muut miehet muotoja arvostamaan, vai onko Liam Hemsworthin näköinen hymypoika ainoa rehellinen asia kylässä? Se on vasta erinomainen viimeinen neljännes, joka määrittelee sen, mitä oikein katsoimme.

Kilpikonnan näköinen puoskari vihjatusti hakkasi vaimoaan kun vielä kykeni. Paikallinen isokenkä puikottaa hullua muijaansa, kunhan se sammuu. Hömppä voisi siis olla kepeämpääkin. Takakireä Myrtle rentoutuu kiitos sen Hemsworthin, joka on tuttu, veljeään Chris Hemsworthia ontompi, mutta komea rattopoika. Tässä yhteydessä hän on käyttökelpoinen, sillä leffa tietää mitä hänellä tehdä ja turpakarvat tekevät kakarasta visuaalisesti luontevan lelun jykevälle tiimalasille, jonka elämä on ollut turhan mutkikasta. Näin jotakin aitoa useimmissa käänteissä ja käytösmalleissa, olivatpa ne hillittyjä tai kärjistettyjä. Elokuva on vanhanaikainen, mutta rönsyilyn ansiosta arvaamattoman persoonallinen pilakuva kihtisestä yhteisöstä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Metsästäjä ja talvin... The 69 Eyes - Univer... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

70055

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova