Tuorein sisältö

Arvoituksia arkussa

Ensi-ilta: 24.08.2007
Genre: Komedia
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

24.08.2007 klo 03.00 | Luettu: 8525 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Frank Ozin urassa on se hieno puoli, että ohjaajan keskinkertaisilla ja kömpelöillä tekeleillä on tapana vaipua onnellisesti unholaan, siinä missä hänen saavutuksensa, kuten musikaaliversio Pienestä kauhukaupasta, nukkefantasia Tumma kristalli ja Steve Martinin tähdittämä Herrasmieshuijarit ovat ansainneet paikkansa elokuvahistoriassa ja DVD-kokoelmissa. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että Ozin leffa kannattaa aina katsoa, mutta sellaiselta ei kannata koskaan odottaa yhtään mitään. Vähäiset ennakko-odotukset nostavat myös tämän charmikkaan, pienimuotoisen brittifarssin oikeaan arvoonsa.

Suvun patriarkka on kuollut. Päävastuussa muistotilaisuudesta on miehen kahdesta pojasta se huonosta itsetunnosta kärsivä, jonka on murtaa semmoinen tosiasia, että kaikki odottavat kuuluisan kirjailijaveljen pitävän muistopuheen. Paikalle kerääntyvää sekavaa seurakuntaa tuntuu yleisestikin liikuttavan vanhojen haavojen auki repiminen, eikä niinkään tämä kuolemantapaus. Tuskin näillä ylemmän keskiluokan tekopyhillä nirppanokilla silti mitään ongelmia kaltaisensa haudan lepoon saattamisessa olisi, ellei sukulaistytön kiltille sulhaselle olisi sattumoisin syötetty kovan luokan huumeita rauhoittavien sijaan. Yhden katastrofaalisen siunausyrityksen jälkeen - ja ennen seuraavaa - riitaisat veljeksemme joutuvat kohtaamaan muun muassa isänsä menneisyyden, kun sliipattu, nahkatakkinen 135 senttiä pitkä mies tekee heille tarjouksen, josta ei kehtaa kieltäytyä.

Arvoituksia arkussa on hirtehisen hauska puolitoistatuntinen brittihuumorin ystäville – jos nyt ei sen kummoisempi, kuin muutama jakso saarivaltakuntalaista tv-sarjaa. Henkilöhahmot saattavat olla keksimällä keksitty kokoelma neuroottisia idiootteja, mutta kuinkas muutenkaan, kun kyse on sukukokouksesta? Koko farssia kannattelee muutama vallan mainio sketsi, joita maltetaan paitsi alustaa kaikessa rauhassa, myös viedä eteenpäin aina lopputeksteihin saakka. Hykerryttävää tunnelmaa rakentaa sekin, ettei ole koskaan varmaa, miten mustaksi elokuva kehtaa huumorinsa himmentää. Hyvän ja huonon maun rajalla (jota kutsutaan myös Atlantin valtamereksi) tasapainoillaan ihailtavasti; kerran lipsahdetaan jenkkien vaivaannuttavan typerän kakkahuumorin puolelle, mutta ainahan sitä roiskuu, kun rapataan.

Näyttelijät ovat tuntemattomia ja taitavia, mikä on elokuvan jännitteiden kannalta oikea yhdistelmä. Erityisen mieleenpainuvia ovat suurimman vetovastuun saaneet Peter Dinklage sympaattisena, mutta moraalisesti kyseenalaisena pituusrajoitteisena ja Alan Tudyk huumattuna reppanana. Jos näyttelijäkaarti jossain epäonnistuu, on vika yhtälailla Ozin ja käsikirjoittajan: tapahtumat ovat hauskoja, mutta lopulta niin pinnallisia, että satunnaiset yritykset rakentaa aitoa draamaa tuntuvat jaarittelulta. Epäuskottavuus vaivaa myös tiettyjä huippukohtia, jotka eivät tunnu irrottavan elokuvan sisäisestä yleisöstä kunnollisia reaktioita.

Ja siinäpä oiva syy katsoa Arvoituksia arkussa valkokankaalta: kikattavassa ja hörähtelevässä seurassa tällainen hömppä on vähintään "puoli tähteä" hupaisampaa, kuin sitten joskus DVD:ltä tai Kakkoselta.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ancara - Beyond The ... Kelly Clarkson - My ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi etsii peleistä innostunutta avustajaa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova