Tuorein sisältö

Accept: Blood Of The Nations

J.A. Kaunisto

08.09.2010 klo 22.30 | Luettu: 5594 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Saksalaisen heavylegendan Acceptin edellisestä albumista on kulunut aikaa 14 vuotta. Predator-albumilla vokaalivastuussa oli vielä alkuperäinen keuhkomies Udo Dirkschneider. Jokainen Accept-fani on odottanut Udon korvaajaa pelonsekaisella inhoreaktiolla. Mark Tornillo kuulostaa...Udon ja AC/DC-keuhkomiehen Brian Johnsonin velipuolelta. Eli bändi on halunnut riveihinsä Udoa muistuttavan äänen, jotta vanhojakin siivuja kehtaa soittaa ilman yleisön suunnalta lentävää irtopullojen sadetta.

Rieskan ensimmäinen biisi osoittaa bändin olevan edelleen sama vanha Accept - ärhäkkä riffi puree persiiseen ja ripeän käskevä ote tuo muistumia Acceptin klassikkovuosilta. Teutonic Terror, kuten bändi toteaa myös itse albumin kakkosraidalla. Tasalaatuisen albumin suurin miinus ovat lähes poikkeuksetta yli viiden minuutin yltävät viisujen mitat - koko albumin pituus käsittämättömät 67 minuuttia. Kun kyseessä on suhteellisen yksinkertaisesta heavy rockin jyystöstä, kuuden minuutin rajapyykin ylittävät kappaleet ovat auttamatta ylimittaisia.

Mutta, kuuntele vaikkapa albumin nimibiisiä Blood Of The Nations, toimii ja kympillä. Suorastaan sotilaallista uhoa lataava Accept ei ole muuttanut paljoakaan tuttua kaavaansa. Locked And Loaded on hieno viisu, vaikka ei nyt suorastaan yllä uudeksi Metal Heartiksi. Mutta, miksi ihmeessä Acceptin pitää veivata balladeita - paha virhe. Tosin Mark Tornillon ääni on balladitilanteessa aika hauska tapaus.

Vaikka viisumateriaali on pätevää, albumin tasalaatuisuus alkaa kantaa veroa ennen viimeisen riffin sammumista. Oikeastaan puutumista aiheuttaa viisujen jatkuminen minuuttikaupalla yli tarpeellisen mitan. Tottakai niitä skebahinkkauksia pitää olla mutta pari vingutusta jokaista siivua kohden, ei nyt sentään! Saksille olisi löytynyt töitä, albumin kokonaiskesto olisi pitänyt puristaa lähemmäs 50 minuuttia. Välillä tuntuu, että uuden laulajan kykyjä pitää peitellä jatkuvilla kitaranvingutussessioilla.

Pakko myöntää, että Mark Tornillo selviää vokaalivastuustaan kunnialla. Eihän Udo kummoinen laulaja ollut mutta miehen riekkuminen oli parhaimmillaan äärettömän tehokas Acceptin lisäinstrumentti. Blood Of The Nations on imperiumin vastaisku, perinteisen hevanderin korskea keskisormen osoitus kaiken maailman metalcoren suuntaan. Perinteet kunniaan.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Prinsessa... The Last Airbender... >

Keskustelut (1 viestiä)

Ac-Cp

09.09.2010 klo 07.30

Ehdottomasti vuoden kovimpia albumeita. Ehkä itse sen neljä tähteä antaisin, mutta muuten kyllä arvostelijan kannalla.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova