Tuorein sisältö

The Man-Eating Tree: Vine

J.A. Kaunisto

23.09.2010 klo 16.30 | Luettu: 7244 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

The Man-Eating Tree on Sentenced-rumpali Vesa Rannan tuore kokoonpano. Bändin jäsenten taustalta löytyy orkestereita kuten Embraze, Fall Of The Leafe ja Poisonblack ja kieltämättä kaikista edellämainituista nimistä on jäänyt merkkejä myös The Man-Eating Treen soundiin. Laajasti kuvailtuna kokoonpano soittaa tunnelmallisen tummaa metallia. Bändiä voi osaltaan tunkea goottimetallin karsinaan mutta aitaus käy monessa kohdin ahdistavaksi. Alavireinen taivallus tuo tietyllä tavalla mieleen laajoja tunneskaaloja läpikäyvän brittiläisen Oceansizen. Tosin The Man-Eating Treen progressiivinen aines jää hieman laihaksi. Suuri paino bändin soundista lankeaa loistavalle vokalistille, Tuomas Tuomiselle. Tuomisen äänessä on grungea, progemaalailua, goottihuuruja...suorastaan loistavaa työskentelyä.

This Longitude Of Sleep lähestyy tiheässä ja vellovassa tunnelmassaan juuri Oceansizen kerroksellista kudosrakennelmaa. King Of July on hyvä esimerkki nykypäivän progemetallista. Albumin avaava Lathing a New Man on kuin Anatheman ja Kaipan ristisiitos. Kohtalokkaan alavireinen Of Birth For Passing maalailee laajalla kaarella kuin Pain Of Salvation tuoreimmalla albumillaan. Out Of Wind on turhankin suoraviivainen tunnelmametallisiivu kertosäkeen kertaillessa goottimetallin lainalaisuuksia. Lainapala Nights In White Satin on suhteellisen turha hetki, vaikka sopiikin kivuttomasti albumin yleisilmeeseen. Tide Shift on kuin postmetalliin innostunut Rush. Instead Of Sand And Stone kuulostaa pidättyvässä doomailussaan Paradise Lostin kaukaiselta sukulaiselta.

The Man-Eating Tree pakottaa kuuntelemaan, levy ottaa aikansa ja paikkansa. Vahvat tunnetilat herättävät reilusti mielikuvia ja fiiliksiä. The Man-Eating Tree on selkeästi hämyisten iltojen kuuntelumusiikkia, bileiden ylläpitäjäksi siitä ei ole. Bändi ei ole kuitenkaan liian koukeroinen ja sisäänpäin kääntynyt. Goottihenkisyys tuo orkesteria ulos kuorestaan vaikka bändin sisin tuntuu pyörivän hyvinkin tummissa vesissä. The Man-Eating Treen kiekkoa voi suositella tunnelmallisen synkistelyn ystäville. Myös metallihemmoille kiekosta irtoaa ilonhetkiä. Albumin yleisilme kallistuu kuitenkin mietteliään synkistelun puolelle, joka kannattaa vanhojen Sentenced-fanienkin ottaa huomioon.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Resident Evil: After... The Kids Are All Rig... >

Keskustelut (1 viestiä)

Purkaja

Rekisteröitynyt 08.06.2008

29.09.2010 klo 09.21

Ihan mielenkiintoista musiikkia vaikka ei tällaiselle Sentenced fanaatikolle ihan täysin uppoa, ei sillä että yhtyeitä olisi pakko vertailla keskenään.

Onkos tänne tulossa Dimmu Borgirin tai Deathchainin uusimman levyn arvostelua? :)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova