Tuorein sisältö

The Town

Ensi-ilta: 10.12.2010
Genre: Draama, Rikos, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

10.12.2010 klo 12.20 | Luettu: 13101 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ben Affleckin ohjaama, kynäilemä ja tähdittämä The Town on kypsä laatujännäri sellaisen nälkään, ja yksi vuoden kaavamaisimmista elokuvista. Vauhtiin päästään, kun Affleck, Jeremy Renner ja kätyrit ryöstävät pankin. Affleck on herrasmiesvaras, mutta kumppanit eivät. Kun Affleck käyttää lempeää ääntä puhuessaan sopivanikäiselle naispuoliselle pankinjohtajalle, kaikki - ja tarkoitan, että kaikki - tulevat käänteet ovat aistittavissa, eikä naista vielä edes kidnapattu. Juonen tarkempi kuvailu on turhaa ja turhauttavaa. Affleckin hahmo on urallaan siinä vaiheessa, että viimeinen keikka pitäisi heittää. Alamaailman kuvioista ei tietenkään sormia napsauttamalla irtauduta. FBI on ryhmän jäljillä, vain pitävät todisteet uupuvat.

Idea on se, että tapahtumat sijoittuvat Charlestowniin, kaupunginosaan Bostonissa, jossa on pitkät perinteet pankkiryöstöistä. Affleckin romantisoitu hahmo seurasi isänsä jalanjälkiä, joten kun hän kerran tahtoo lopettaakin ja hän yrittää pitää kaverinsa kurissa, hän selvästikin on hyvä jätkä. Se on mielenkiintoisen ristiriitaista, että kyseessä on älykäs ja hyvää tahtova heppu, joka kuitenkin on kotonaan junttiroistojen keskellä. Herrasmieskonnien klubiin pääsy evätään, jos lähdet lekan kanssa vihamiehesi ovelle. Renner on saman kolikon klaava väkivaltaisena sosiopaattina, joka ymmärrettävästi uskoo, ettei hänen kaltaisensa heppu voi suuntaa vaihtaa, vaan vain luotiin pysähtyä. Tämäkin tapaus noudattaa konnien kunniaa, elikkä kaveria ei jätetä. Se mitä Affleck ja Renner rooleillaan tekevät, antaa elokuvalle omaa identiteettiä.

Näyttely on vakuuttavaa; syksyn mittaan on jo puhuttu Oscar-ehdokkuuksista. Rebecca Hall pankinjohtajana ja Blake Lively Rennerin hutsusiskona ilmeilevät taidokkaasti herrojen tavoin, jos hahmot eivät yhtä kokonaisia olekaan. Konnia jäljittävä FBI-agentti on yksioikoinen suorittajamies, mutta Jon Hamm täyttää raamit karismalla. Ohjaajana ja kirjoittajana Affleck epäonnistuu siinä, ettei elokuva ole vakuuttava kuvaus Charlestownin kulttuurista, vaikka tämä tuntuisi tavoitteena olevan. Chris Cooperilla on pelkkä cameorooli päähenkilön isänä. Pete Postlethwaite kukkakaupasta käsin kuvioita manipuloivana setänä varsinkin olisi tarvinnut enemmän kohtauksia, jotta kaiken taustalla kummittelisi historian painolasti.

Rakkaustarina rullaa Hollywood-logiikalla siinä määrin, että se sopisi romanttiseen komediaan. Ei kuitenkaan ole tarve puhua uskottavuusongelmista, kunhan sovimme tämän olevan viihde-elokuva, joka ottaa itsensä vakavasti. Näyttelijät saavat romanssin toimimaan. Muuta ei ole tarpeen sanoa, joten sävellän omiani kysymällä, että onko tosiaan tarpeen aina tavoitella "hyvää makua"? Ihmissuhteet miehen ja naisen ja kahden ystävyksen välillä toimivat niinkin asiallisesti, että katsoja saattaa herkistyä - ohimennen. Pidän tästä, mutta toisaalta rakastan ammattitaitoisesti toteutettuja melodraamoja. Tarinan pohjattomalla kliseisyydellä ei olisi minulle merkitystä, mikäli tällainen elämän ja kuoleman välillä tasapainotteleva draama uskaltaisi tavoitella realistista itkua, naurua ja hysteriaa. "Hyvä maku", eli tietyissä harmittomissa rajoissa pysyminen, se jos mikä on klisee.

Ryöstöt ovat mielenkiintoisia keikan kulkiessa kuten tarkoin suunniteltua, ja kiihkeän vauhdikkaita, kun jokin menee pieleen. Rosvoa ja pollaria leikitään osaavasti, kun elokuva on jännittävä, vaikka katsoja periaatteessa jännittää roistojen puolesta toivoen, etteivät he tee mitään anteeksiantamatonta. Affleck on taitava ohjaaja, jonka klassiset eli yllätyksettömät otteet hitaina ja nopeina hetkinä miellyttävät varsinkin heitä, joille paketin toimivuus on olennaisempi juttu kuin sen tuttuus. Muuta tylsää elokuvassa ei ole, kuin tarina kokonaisuudessaan. The Town on vuoden vahvimpia elokuvia lajityypissään, mikä on sääli.


Provided by Filmtrailer.com

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Serj Tankian - Imper... Micmacs... >

Keskustelut (8 viestiä)

rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

10.12.2010 klo 12.50

Jep, hyvä leffahan tämä.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.12.2010 klo 18.55

Katoin mainoksen "blaablaa, joka blaablaa The Departed -elokuvan", luulin että Scorsesen leffa, mut kelasin taaksepäin ja siinä lukikin tyhmästi: "Tekijöiltä, jotka tuottivat The Departed -leffan" tai jotain sinne päin. :/
lainaa
XeLias

Rekisteröitynyt 18.08.2010

13.12.2010 klo 00.51

Tällä kertaa erittäin samoilla linjoilla Jarin kanssa. Ei mitään lisättävää.
lainaa
Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

13.12.2010 klo 02.56

Tuli taannoin katsottua tämä ja oikein hyvä oli. IMDB:tä selaillessani huomasin että tästä on tullut lähes puoli tuntia pidempi extended-versio. Joskohan siinä olisi rikastettu Kukkakauppiaan osuutta ja syvennetty tarinaa?

Eiköhän se tule katsastettua jossakin välissä.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

13.12.2010 klo 16.32

JiiPee: "Hyvä maku", eli tietyissä harmittomissa rajoissa pysyminen, se jos mikä on klisee.

Hyvin sanottu. Toisaalta eikö kaikki arkinen ja realistinen ole aika tylsää? Harvoin elämäni on mitenkään erikoista tai värikästä, voi se johtua minustakin. Yhtäkaikki, tuo yllä oleva J:n oivallus pätee aika moneen muuhunkin. Harmiton rajaa ei ole olemassakaan.

Joojoo leffakeskustelua. No mä katson tuon, noni.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.12.2010 klo 16.50

Chrisberg kirjoitti:
JiiPee: "Hyvä maku", eli tietyissä harmittomissa rajoissa pysyminen, se jos mikä on klisee.

Hyvin sanottu. Toisaalta eikö kaikki arkinen ja realistinen ole aika tylsää? Harvoin elämäni on mitenkään erikoista tai värikästä, voi se johtua minustakin. Yhtäkaikki, tuo yllä oleva J:n oivallus pätee aika moneen muuhunkin. Harmiton rajaa ei ole olemassakaan.

Joojoo leffakeskustelua. No mä katson tuon, noni.


Arki on arkea. Kysyin, että miksi elokuvan pitää olla harmittoman tasapaksu jopa silloin, kun hahmot leikkivät hengellään ja elämällään noin muutenkin. Joskus tunnekylmyys on asian ydin (mm. The American), mutta yleensä ei.

The Townissa väännetään naamaa osaavasti sen verran kuin on asiallista. Ei tämä jäykkä elokuva ole missään nimessä. Kuitenkin kaipaan isompia reaktioita ylinäyttelyn uhallakin.
lainaa
helium

Rekisteröitynyt 12.08.2009

13.12.2010 klo 17.54

Olipa kyllä hyvä leffa, ei mitään valittamista. Ja välillä ihan hauskakin :)
lainaa
kuvatus

18.12.2010 klo 12.30

plussaa siitä ettei trailerit ala mölytä omia aikojaan, se jos jokin on aina arvosteluissa raivostuttavaa ;)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova