Tuorein sisältö

Näin tehtiin V2.fi:n aprillipila

02.04.2011 klo 00.01 | Luettu: 35663 kertaa | Teksti: Toimitus

Kuten liki kaikki varmaan aavistivatkin, Super Play Box X-2000 -juttumme oli tämänvuotinen aprillipila. Kerrottakoon vähän sen taustoista.

Idea ja käsikirjoitus tulivat Mikon pääkopasta, ja sitä kehiteltiin toimituksessa heittelemällä ideoita edestakaisin.

Super Play Box on alunperin Philipsin tallentava DVD-soitin DVR-1000, johon työharjoittelijamme Jerkko Valta teki sopivat teippaukset sekä pakkauksen Manun logojen ja Google Translaten avustuksella. Jerkon Photoshopista syntyi myös feikkisivusto PerfectSuperDeals.com. Jerkko myös vaihteli verhon takana levyjä oikeisiin pelikoneisiin, kun videota kuvattiin.

Toinen työharjoittelijamme Anne Kukkura oli tekemässä laitteeseen hienoa boottianimaatiota, mutta joutui valitettavasti sairaslomalle. Anne kuitenkin osallistui myös ideointiin.

Ison työn teki tietenkin Ville, joka luovia kuvakulmia ja Final Cut -taikoja käyttämällä sai videon näyttämään senkin verran hyvältä, että muutamat menivät retkuun.

Pahoittelemme, että jouduimme vähän rajoittamaan sananvapautta kommenteissa, ettei jekku paljastu ihmisille "liian aikaisin" - hommaa varten kun oli varattu oma domain, josta päätyi sitten keskustelualueen aprilliaiheeseen.

Kiitos koko porukalle sekä tietenkin juonessa mukana olleille kommentoijille - ensi vuonna saatte taas pitää varanne 1.4.!

V2.fi | Toimitus
< Xbox 360 ja PlayStat... Pikkutyttö heitti ko... >

Keskustelut (30 viestiä)

Jauno

02.04.2011 klo 00.07 1 tykkää tästä

On muuten sairausloma, ei sairasloma.

Ihan hyvä läppähä tuo vaikkakin aprillipila loisti melko kauas. Vaivaa kuitenkin nähnyt ja Mikko taisi oikeasti olla vähän intsinä vehkeestä, tai sitten näyttely oli tasokasta.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.04.2011 klo 00.10

Jauno kirjoitti:
Vaivaa kuitenkin nähnyt ja Mikko taisi oikeasti olla vähän intsinä vehkeestä, tai sitten näyttely oli tasokasta.


No kovin aidosti ei voi olla innostunut laitteesta, jonka on itse päästään keksinyt, että menee ehkä tuonne näyttelemisen piikkiin.

P.S. sairasloma 153 000 Google-hittiä, sairausloma 111 000, että vaikka viranomainen käyttää u-muotoa, ei tuo näin korpustutkimuksen perusteella ole kovin väärin sekään.

http://www.edilex.fi/asiasanat/?letter=S&title=Sairasloma

P.P.S. Se on muuten näytteleminen, ei näyttely. Näyttely on sellainen, jossa on esineitä esillä.
lainaa
Nyan

02.04.2011 klo 00.23

Mikko kirjoitti:
Jauno kirjoitti:
Vaivaa kuitenkin nähnyt ja Mikko taisi oikeasti olla vähän intsinä vehkeestä, tai sitten näyttely oli tasokasta.


No kovin aidosti ei voi olla innostunut laitteesta, jonka on itse päästään keksinyt, että menee ehkä tuonne näyttelemisen piikkiin.

P.S. sairasloma 153 000 Google-hittiä, sairausloma 111 000, että vaikka viranomainen käyttää u-muotoa, ei tuo näin korpustutkimuksen perusteella ole kovin väärin sekään.

http://www.edilex.fi/asiasanat/?letter=S&title=Sairasloma

P.P.S. Se on muuten näytteleminen, ei näyttely. Näyttely on sellainen, jossa on esineitä sillä.


Tiettyjen lähteiden mukaan taas nuo kaksi sanaa ovat eri sanaa... Wikisanakirjan mukaan sairasloma on sairausloman arkikielinen muoto, kotuksen sanakirja varmaan sanois samaa, mutten jaks tarkistaa ;)
lainaa
TaiZuuni

Rekisteröitynyt 01.06.2007

02.04.2011 klo 00.24

Eka aprilli johon menin...
lainaa
32432325

02.04.2011 klo 00.26

Jauno kirjoitti:
On muuten sairausloma, ei sairasloma.

Ihan hyvä läppähä tuo vaikkakin aprillipila loisti melko kauas. Vaivaa kuitenkin nähnyt ja Mikko taisi oikeasti olla vähän intsinä vehkeestä, tai sitten näyttely oli tasokasta.


Onko tää pilkunn*ssiminen jotain leikkimielistä trollaamista vai?
lainaa
HyväPila

02.04.2011 klo 00.33

Iha hyvä kepponen. Tästä ei koitunut haittaa eikä harmia kellekkään ja vitsi oli ihan hauska.

Toisin kuin jonkun paskan radioaseman mainos, jossa r-kioskin myyjät joutuivat sen saatanan takia kestämään ties mitä paskaa asiakkaiden osalta, kun tarjolla ei ollutkaan ilmaisia lottorivejä.
lainaa
Martensson

02.04.2011 klo 00.38

Oli aivan loistavasti suunniteltu aprillipila.
Näytin jopa ystävälle linkin ja sain myös hänen reaktioistaan lisähupia. :)
lainaa
uberbx

02.04.2011 klo 00.47

huomasin myös että muutamat menikin ko. juttuun, .. videon oisi voinut tehdä toki myös paremmin ;)
lainaa
MJE

02.04.2011 klo 00.49

Ei hitto! uskoin tähän ihan täysin :D Nyt on aivan erityisen tyhmä olo -.-
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

02.04.2011 klo 00.58

Itseltä putos pohja kun oli yhtäkkiä joku kinuski vääntäny ripulissa X360 ja PS3 emut Ja toimisi suoraan AMD X6 rossulla ilman bugeja.
lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

02.04.2011 klo 01.12

Njoo'o, itse ainakin lankesin aivan täysin tuohon. En nimittäin yhtään ihmettelisi, jos tuollainen härpäke tulisikin kiinasta.
Mutta hienoa työtähän tuo siis oli kaikenkaikkiaan, varsinkin Mikon näyttely oli aika vakuuttavaa.

Kerrankin nauroin, kun minua kusetettiin suoraan silmään.
lainaa
AkiNikkinen

02.04.2011 klo 01.36

Ehdottomasti paras pila mihin törmäsin.
lainaa
MeRQuR

Rekisteröitynyt 19.04.2007

02.04.2011 klo 04.13

Tuuli päivällä luettua otsikko, mutta skippasin itse jutun. Nyt harmittaa, sillä erittäin hyvin toteutettu aprillipila! Antoi hyvät naurut näin töiden jälkeen. Voipi olla, että olisin itsekin tarttunut koukkuun, mikäli videon olisin aikaisemmin katsonut. :thumbs:
lainaa
Bruntti

Rekisteröitynyt 05.11.2009

02.04.2011 klo 08.20

Hah, uskoin. No Dreamcast, 360 ja PS3 samassa kuulostaakin liian hyvältä ollakseen totta.
lainaa
tepi

02.04.2011 klo 08.22

Loma ei voi olla sairas. Siksi sairausloma, ei sairasloma.
lainaa
Huoh

02.04.2011 klo 09.41

tepi kirjoitti:
Loma ei voi olla sairas. Siksi sairausloma, ei sairasloma.

Älä tuu nolaamaan itseäs. Antaa asian jo olla.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

02.04.2011 klo 09.46

Aprillipilat on aina hyvin kun niiden eteen on nähty vaivaa, mutta tämä pila oli vähän liian läpinäkyvä.
lainaa
lasdlasd

02.04.2011 klo 10.16

tepi kirjoitti:
Loma ei voi olla sairas. Siksi sairausloma, ei sairasloma.

Jos on sairaana lomalla, niin onhan se silloin melko sairas loma eli sairasloma?
lainaa
linkki

Rekisteröitynyt 29.07.2010

02.04.2011 klo 10.38

tagman kirjoitti:
Aprillipilat on aina hyvin kun niiden eteen on nähty vaivaa, mutta tämä pila oli vähän liian läpinäkyvä.

Noh. kommenteista näkyy, että pilaan mentiin. Osa kommenteista on tietysti läppiä esim. ''Pistin heti 6 kappaletta tilaukseen.'', mutta osa selvästi meni lankaan. Ja jos n.6000 uutisen lukijasta 20 oli kirjoittanut kommentin, josta on selvää, että he menivät lankaan, on myös selvä, että v2 höynäytti luultavasti montaa tuhatta lukijansa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.04.2011 klo 10.53

uberbx kirjoitti:
huomasin myös että muutamat menikin ko. juttuun, .. videon oisi voinut tehdä toki myös paremmin ;)


Otimme sen linjan, että hommaa ei tehdä "liian hyvin" vaan juuri sopivasti kieli poskella. Hieromalla pätkää viikkokausia ja käyttämällä enemmän aikaa post-productioniin ja edittiin olisimme saaneet aikaan melkein täysin uskottavan videon, mutta mielestäni aprillipilassa pitää olla jotain, joka heti paljastaa sen. Joten teimme homman käytännössä yhdellä 15 min otolla ja jätimme sinne tänne tahallisia kömpelyyksiä ja koukkuja, joista katsoja saa havaita, että kyse on kuraveden kurlauksesta. Esim. saattaa olla, että Super Play Boxin linux-hostname ei olisi "ville-laptop" :)
lainaa
asdf

02.04.2011 klo 12.34

Aika loistava! Ensimmäinen aprillipila koskaan johonka uskoi niin pitään, että joku kertoo sen olevan aprillia.
lainaa
ChevyCaprice

02.04.2011 klo 12.46

Luin otsikon mutten itse uutista ja täydestähän se meni. En edes hämmästellyt.
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

02.04.2011 klo 12.55

Hyvät naurut lohkesi tuosta useampaankin kertaan, kun kerrankin kunnolla nähty vaivaa aprillipilaan. :) Kiitoksia tekijöille.
lainaa
Totuus

02.04.2011 klo 14.09

Sairaslome kuulostaa Chevy Chase leffalta, sairausloma on kun ollaan sairauden takia lomalla.
lainaa
Totuus

02.04.2011 klo 14.09

Sairasloma jopa.
lainaa
Martta22

02.04.2011 klo 14.34

Paljastettiin aivan liian nopeasti aprillipilaksi, löysin tämän uutisen ennen itse pilaa ja jäi vähän harmittamaan kun paras pila mihin törmäsin ja tämän olisin voinut jopa uskoakkin. :D Onneksi kerkesin vielä tänään linkkaamaan kaverilleni joka ei sivua niin hartaasti lue ja täydestähän meni :D
lainaa
Pena

02.04.2011 klo 14.55

Nämä aprillijäynät ovat sinänsä menneet hieman vituralleen kun niitä tuputetaan joka paikassa, puhumattakaan että osassa ei ole edes yritetty, jolloin ainakin meikäläisellä on aina 1.4. pullonpohjan paksuiset skeptikkolasit päässä.

Joka tapauksessa hienoa työtä, ja kai se pitää tunnustaa että pieni osa minusta lankesi kuravelliin uutisen otsikon nähdessäni vaikka en videota heti katsonutkaan :)
lainaa
upsis

02.04.2011 klo 16.39

perhana, uskoin ja levitin juttua kavereille. toivottavasti eivät uskoneet meikää
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

02.04.2011 klo 23.18

Menin ja lankesin tähän... Hyvää työtä v2.fi, varmaan ensimmäinen aprillipila ikinä mihin lankesin.
lainaa
ettesaa

01.12.2017 klo 20.31

www.persereikä.com
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova