Tuorein sisältö

Sony kieltäytyy hyvittämästä PS3-Linuxin poistoa

05.07.2011 klo 10.00 | Luettu: 86088 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Uutisoimme jonkin aikaa sitten Kuluttajariitalautakunnan suositelleen, että Sony korvaisi PS3:n Other OS -tuen poistosta 100 euroa konsolin hankintahinnasta.

Meitä lähestyi lukijamme, joka oli tehnyt tämän tiedon perusteella reklamaation PS3-konsolistaan ostopaikkaan eli Verkkokauppa.com:iin. Verkkokauppa ilmoitti vastauksessaan, että Kuluttajariitalautakunnan suositus oli, että maahantuoja ja jälleenmyyjä suorittaisivat korvauksen yhteisvastuullisesti. Koska Sony Computer Entertainment ei ollut korvaukseen suostunut, Verkkokauppa.com noudattaa samaa linjaa.

Lukijamme otti yhteyttä suoraan Nordisk Filmiin, jonka vastaus perusteluineen on luettavissa tästä:

Hei

Kuluttajariitalautakunnan antamat ratkaisut eivät ole oikeudellisesti sitovia vaan ainoastaan suuntaa antavia suosituksia.

Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) ei ole hyväksynyt Kuluttajariitalautakunnan näkemystä tai ratkaisuehdotusta asiasta. Nordisk Film on virallisena PlayStationin maahantuojana Suomessa samaa mieltä SCEE:n kanssa, emme ole tai tule hyvittämään OtherOS -toiminnon poistoa hinnanalennuksena kuluttajille.

Kuten jo alkuperäisessä uutisessamme totesimme, Nordisk Film on tässä oikeassa - Kuluttajariitalautakunta voi ainoastaan antaa suosituksia. Keskimäärin 80 % yrityksistä kuitenkin päätyy noudattamaan lautakunnan ehdotuksia, mutta Sonyn tapauksessa kyseessä olisikin ollut merkittävä ennakkoratkaisu, jolla todennäköisesti olisi ollut maailmanlaajuiset kerrannaisvaikutukset.

Käytännössä siis suositeltu hyvitys jää saamatta, ellei joku sitten katso aiheelliseksi lähteä käymään Sonya vastaan oikeutta.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Capcom lupaa, ettei ... Vertailussa Steamin ... >

Keskustelut (113 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

05.07.2011 klo 10.18

Tämähän oli täysin selvä jo silloin kun päätös tehtiin. Ei näitä suosituksia kukaan ikinä noudata. Kuinka moni esim. käyttää pyöräilykypärää vain ja ainoastaan siksi, että sen käyttö on tieliikennelain suositus.
lainaa
Black_list

05.07.2011 klo 10.20

Musta lista odottaa! Haha, aivan oikein.
Sonya ei voi suositella olemaan reilu, vain pakottamalla onnistuu.
lainaa
afuabg

05.07.2011 klo 10.26

Kuka tätä other OS toimintoa edes käytti?

Basement dwellers.

Olkaa nyt tyytyväisiä että saitte PSN+ plus ilmaiset pelit.
Minä ainakin olen. Ei voi kun nauraa näille trolleille jotka laittavat mustalle listalle koska isin ja äidin ostamasta koneesta ei saa pussikaljaa tai ESssää.
lainaa
RRR

05.07.2011 klo 10.39

"Kuka tätä other OS toimintoa edes käytti?"

Tämä kyseinen asiakas oli ostanut PS3:n pääasiassa Linux-käyttöön, siksi kuluttajariitalautakunnan päätös puolsi asiakkaan näkemystä. Oli yrittänyt palauttaa konsolin ensin, mutta ilman tulosta.
Ja ottakaa se pää pois omasta pe....nne, ketä kiinnostaa mitä just sinä teet. Pelaatte kuitenkin vain räkä poskella sillä mitä tarjotaan, oli mikä oli.
lainaa
aaaatu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.07.2011 klo 10.39

rosikseen vaan...
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

05.07.2011 klo 10.39 1 tykkää tästä

OtherOS:n poistostahan ei mitään hyvitystä tullut ja omalla kohdallani linux-tuki oli melko tärkeä, vaikken sitä koskaan ehtinytkään asentaa.
Typerää kieltäytyä...
lainaa
gargo

Rekisteröitynyt 20.03.2011

05.07.2011 klo 10.47

Minä kyllä ostin ps3:n pelikonsoliksi,en tietokoneeksi.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.07.2011 klo 10.52

On tietysti hyvä, että useimmat ovat osanneet säätää odotuksensa sen suhteen, mitä pelikoneella voi ja ei voi tehdä.

Tässä tapauksessa on kuitenkin kyse muusta kuin Linuxista PS3:lla. Nykytekniikka mahdollistaa ominaisuuksien poistamisen jälkikäteen, ja nyt käydään rajanvetoa siitä, missä määrin ominaisuuksia voi poistaa ja miten se tulee korvata niille, jotka ovat hankkineet laitteen ko. ominaisuuden takia. Other OS tuskin monia kiinnosti, ja sen varaan Sony onkin tässä laskenut. Mutta entäpä kun seuraava valmistaja päättää poistaa jonkin muun ominaisuuden? Jossain vaiheessa se voi osua siihenkin, joka sinulle oli tärkeä. Siksi kannattaa seurata näitä tapauksia ja tutkia, mihin tulokseen päädytään.
lainaa
asdf

05.07.2011 klo 10.55 1 tykkää tästä

Hyvä tietää, että tämä on Sonyn asenne. Osaa suhtautua sitten PS4:ään sillein, että kaikki muuta paitsi pelaaminen on lisäominaisuuksia jotka voidaan poistaa milloin tahansa.
lainaa
jampppa

05.07.2011 klo 11.04

Tässäkin asiassa on hyvä miettiä asiaa neutraalimman analogian läpi niin eri väristen fanipoikalasien läpi näkee asian eri tavalla.

Ostat älypuhelimen. Puhelimen valmistaja poistaa puhelimesta kameraominaisuuden vapaaehtoisella päivityksellä. Ilman päivitystä asentamista sillä et voi soittaa uusiin puhelimiin. Kamerahan ei ole puhelimen vakiotoiminne samalla tavalla kuin Other OS ei ole pelikonsolin mutta ostopäätökseen tuo ominaisuus todennäköisesti osalla kuluttajista vaikuttaisi merkittävästi.

Kameraa voisi käyttää jatkossakin jos ei asenna päivitystä mutta soittaminen olisi mahdotonta tai päivityksen asentamisen jälkeen kamera olisi käyttökelvoton. PS3:llahan voit käyttää vanhaa firmwarea jossa Other OS -tuki vielä on mutta uusia pelejä et voi silloin pelata.

Tuntuuko reilulta? Ei minustakaan.
lainaa
Temposaur

05.07.2011 klo 11.08

afuabg kirjoitti:
Kuka tätä other OS toimintoa edes käytti?

Basement dwellers.

Olkaa nyt tyytyväisiä että saitte PSN+ plus ilmaiset pelit.
Minä ainakin olen. Ei voi kun nauraa näille trolleille jotka laittavat mustalle listalle koska isin ja äidin ostamasta koneesta ei saa pussikaljaa tai ESssää.
et tainut tajuta, että plussalla ei tee mitään ja pelitkin oli muutaman euron jämäpelejä, nimim. infamouksen pari vuotta sitten 8e:lla ostanut tyytymätön pelaaja
lainaa
ENGTX590

05.07.2011 klo 12.01

No, on siinä kuitenkin blu-ray soitin ja ilmaiset nettipelit, pesee räkäboxin jo noilla 80-0. Other OS olikin ihan turha. Muutaman kympin maksava vanha läppäri ajaa asiansa jos sitä tarttee. Kuka hemmetin talipää nyt muutenkaan pelikonsolin laittaa johonkin linux käyttöön.

Ps. Miksi muuten isoimmat uli uli:t pleikkauutiseen täällä tulee taas boksipojilta?
lainaa
jounihat

05.07.2011 klo 12.05

jampppa kirjoitti:
Ostat älypuhelimen. Puhelimen valmistaja poistaa puhelimesta kameraominaisuuden vapaaehtoisella päivityksellä. Ilman päivitystä asentamista sillä et voi soittaa uusiin puhelimiin. Kamerahan ei ole puhelimen vakiotoiminne samalla tavalla kuin Other OS ei ole pelikonsolin mutta ostopäätökseen tuo ominaisuus todennäköisesti osalla kuluttajista vaikuttaisi merkittävästi.

Kamera on JOKA IKISESSÄ matkapuhelimessa tänä päivänä ja todellakin on vakiotoiminto. Jos nyt vaikka verrataan siihen, että saisit asentaa Android-puhelimeesi MeeGon ja se mahdollisuus poistettaisiin. Sony ei kai missään mainostanut Other OS -ominaisuutta. Se vain oli siellä. Ja oli muuten turha ominaisuus, koska 256Mt muistia ei riitä mihinkään edes Linuxilla.
lainaa
Tonto-

Rekisteröitynyt 03.05.2008

05.07.2011 klo 12.16

Sony boikottiin ja Psn alas!
Surullista, että ketään muuta kuin kuluttajaa ei saa kusta silmään.
lainaa
boksipoika

05.07.2011 klo 12.19

ENGTX590 kirjoitti:

Ps. Miksi muuten isoimmat uli uli:t pleikkauutiseen täällä tulee taas boksipojilta?
mistäs tiedät että ne tulee boksipojilta.
lainaa
Perkele

05.07.2011 klo 12.20

Aivan liian suuri korvaus koska ei kuitenkaan tätä Other OS-mahdollisuutta erikseen markkinoitu ja hyvin pieni osa käytti sitä
lainaa
11001111001010

05.07.2011 klo 12.23

Tonto- kirjoitti:
Sony boikottiin ja Psn alas!
Surullista, että ketään muuta kuin kuluttajaa ei saa kusta silmään.

Niin sehän ei kuluttajia tai käyttäjiä haittaa että vihainen nörtti kataa koko PSN:n.

Te olette kyllä aika tyhmää sorttia...
lainaa
Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.07.2011 klo 12.36

Suosittelen lämpimästi oikeuteen lähtöä. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisu on hyvä pohja omaan juttuun. Oikeusturvavakuutus kannattaa kuitenkin olla vähentämään omaa kuluriskiä.
lainaa
Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

05.07.2011 klo 12.40

Eikös tää oo taas suht vanha juttu... Muistaakseni kuitenkin Amazon palautti osan hinnasta aikanaan
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

05.07.2011 klo 13.11

gargo kirjoitti:
Minä kyllä ostin ps3:n pelikonsoliksi,en tietokoneeksi.
lainaa
gargo

Rekisteröitynyt 20.03.2011

05.07.2011 klo 13.12

Myykää konsolinne,niin ei tarvitse tästä asiasta narista.
Kirjoittelette tänne vaikka Linuxin juttu ei teitä kiinosta pätkääkään.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.07.2011 klo 13.15

Aquq kirjoitti:
Eikös tää oo taas suht vanha juttu... Muistaakseni kuitenkin Amazon palautti osan hinnasta aikanaan

Sonyn vastaus on kesäkuulta 2011, eli ei ole vanha juttu.
lainaa
Aatu

05.07.2011 klo 13.15 1 tykkää tästä

Oikeuteen vaan. Ihmetyttää ottä suurin osa Sonyn fanipojista ei ymmärrä mistä on kysymys. Idea ei ole siinä, että teiltä ei ole viety mitään tärkeää pois joltain muulta on. Se, että sinä et käytä jotain ominaisuutta ei ole sama, kuin kukaan ei käytä.

On siis myyty valheellisesti jotain pysyvästi, jota on saanutkin käyttää vain vähän aikaa. Kuvittele esim. että ostat talon ja 5 vuoden päästä se tullaan hakemaan sulta pois ilman korvausta. Reilua?

Ainut oikea ratkaisu olisi, että Playstation 3:t saa plauttaa kauppaan ja niistä saa alkuperäisen ostohinnan. Täysin selväähän on, ettei Suomessa Sony tota oikeusjuttua voi voittaa, jos joku sen nostaa, rikkoohan se räikeästi Suomen lakeja.
lainaa
Rekisteröitymätön

05.07.2011 klo 13.19

jounihat kirjoitti:
jampppa kirjoitti:
Ostat älypuhelimen. Puhelimen valmistaja poistaa puhelimesta kameraominaisuuden vapaaehtoisella päivityksellä. Ilman päivitystä asentamista sillä et voi soittaa uusiin puhelimiin. Kamerahan ei ole puhelimen vakiotoiminne samalla tavalla kuin Other OS ei ole pelikonsolin mutta ostopäätökseen tuo ominaisuus todennäköisesti osalla kuluttajista vaikuttaisi merkittävästi.

Kamera on JOKA IKISESSÄ matkapuhelimessa tänä päivänä ja todellakin on vakiotoiminto. Jos nyt vaikka verrataan siihen, että saisit asentaa Android-puhelimeesi MeeGon ja se mahdollisuus poistettaisiin. Sony ei kai missään mainostanut Other OS -ominaisuutta. Se vain oli siellä. Ja oli muuten turha ominaisuus, koska 256Mt muistia ei riitä mihinkään edes Linuxilla.

Analogiasi Androidista ja MeeGosta oli suhteellisen hyvä, mutta menit sen jälkeen pahasti metsään ja jätit siinäkin muutaman asian huomiotta. MeeGo ei esimerkiksi juurikaan laajenna puhelimen käyttömahdollisuuksia, kun taas Linuxin asentaminen Pleikkariin moninkertaistaa sen käyttömahdollisuudet. Sony on myös mainostanut ominaisuutta useaankin otteeseen, etenkin "Phat"-PS3:n aikoihin. Kaiken lisäksi laitteessa on 512 Mt muistia, ja jopa tuo 256 Mt riittäisi "tikkulinuxin" ajamiseen.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

05.07.2011 klo 13.24

Mikko kirjoitti:
On tietysti hyvä, että useimmat ovat osanneet säätää odotuksensa sen suhteen, mitä pelikoneella voi ja ei voi tehdä.

Tässä tapauksessa on kuitenkin kyse muusta kuin Linuxista PS3:lla. Nykytekniikka mahdollistaa ominaisuuksien poistamisen jälkikäteen, ja nyt käydään rajanvetoa siitä, missä määrin ominaisuuksia voi poistaa ja miten se tulee korvata niille, jotka ovat hankkineet laitteen ko. ominaisuuden takia. Other OS tuskin monia kiinnosti, ja sen varaan Sony onkin tässä laskenut. Mutta entäpä kun seuraava valmistaja päättää poistaa jonkin muun ominaisuuden? Jossain vaiheessa se voi osua siihenkin, joka sinulle oli tärkeä. Siksi kannattaa seurata näitä tapauksia ja tutkia, mihin tulokseen päädytään.

Minusta other OS:n poisto pitäisi käsitellä omana juttunaan, eikä tehdä siitä koko mailman kaikkia laitteita ja valmistajia koskeva asiakkaiden oikeus taistelu, kuten jotkut ovat tehneet. Kaikki ominaisuudet ovat suhteellisia ja niitä pitäisi käsitellä sen mukaan. Ja en näe uhkaa, että ominaisuuksien poistelu lisääntyisi tulevaisuudessa, lukuunottamatta verkkoa käyttäviä ominaisuuksia.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.07.2011 klo 13.25

tagman kirjoitti:

Minusta other OS:n poisto pitäisi käsitellä omana juttunaan, eikä tehdä siitä koko mailman kaikkia laitteita ja valmistajia koskeva asiakkaiden oikeus taistelu, kuten jotkut ovat tehneet.

Yrityksillehän se varmasti sopiikin erinomaisesti. Rajanveto sen suhteen, mikä on kenellekin turhaa, on vain vähän ongelmallista.
lainaa
Tonto-

Rekisteröitynyt 03.05.2008

05.07.2011 klo 13.48

11001111001010 kirjoitti:
Tonto- kirjoitti:
Sony boikottiin ja Psn alas!
Surullista, että ketään muuta kuin kuluttajaa ei saa kusta silmään.

Niin sehän ei kuluttajia tai käyttäjiä haittaa että vihainen nörtti kataa koko PSN:n.

Te olette kyllä aika tyhmää sorttia...

Saattaahan se harmittaa, mutta harmittaa se kuitenkin Sonyn konttoria enemmän. Kyllä se hymy hyytyy vielä lopuiltakin playstation käyttäjiltä, kun seuraavaksi otetaan esim. divx -tuki pois.
lainaa
anomuumi

05.07.2011 klo 13.49

Always bet on Sony. :-D
lainaa
jounihat

05.07.2011 klo 14.07

Rekisteröitymätön kirjoitti:
Analogiasi Androidista ja MeeGosta oli suhteellisen hyvä, mutta menit sen jälkeen pahasti metsään ja jätit siinäkin muutaman asian huomiotta. MeeGo ei esimerkiksi juurikaan laajenna puhelimen käyttömahdollisuuksia, kun taas Linuxin asentaminen Pleikkariin moninkertaistaa sen käyttömahdollisuudet. Sony on myös mainostanut ominaisuutta useaankin otteeseen, etenkin "Phat"-PS3:n aikoihin. Kaiken lisäksi laitteessa on 512 Mt muistia, ja jopa tuo 256 Mt riittäisi "tikkulinuxin" ajamiseen.

Laitteessa on 256Mt keskusmuistia ja 256Mt näytönohjaimen muistia. Kokeilin kyllä Yellow Linuxin käyttöä omalla PS3:llani ja se joka väittää että käyttökelpoinen on niin joko valehtelee tai ei ole testannut ominaisuutta ollenkaan. Ei kyllä todellakaan moninkertaistanut mitään käyttömahdollisuuksia, yksinkertaista nettiselainta sillä pystyi juuri ja juuri käyttämään. No ehkä niitä Nintendo-emulaattoreita olisi voinut pyörittää, mutta jos siitä lähtee oikeusjuttua tekemään, niin voi tulla haaste pikemminkin toiseen suuntaan.
lainaa
spudero

05.07.2011 klo 14.25

Koitat selvästi implikoida, että emulaattorit ja romit olisivat laittomia, jos omistat alkuperäiset pelit, Kori-Antero.
lainaa
anomuumi

05.07.2011 klo 14.32

jounihat kirjoitti:
Laitteessa on 256Mt keskusmuistia ja 256Mt näytönohjaimen muistia. Kokeilin kyllä Yellow Linuxin käyttöä omalla PS3:llani ja se joka väittää että käyttökelpoinen on niin joko valehtelee tai ei ole testannut ominaisuutta ollenkaan. Ei kyllä todellakaan moninkertaistanut mitään käyttömahdollisuuksia, yksinkertaista nettiselainta sillä pystyi juuri ja juuri käyttämään. No ehkä niitä Nintendo-emulaattoreita olisi voinut pyörittää, mutta jos siitä lähtee oikeusjuttua tekemään, niin voi tulla haaste pikemminkin toiseen suuntaan.

Sen 256MB:n näyttömuistin saa helposti otettua käyttöön kohtalaisen nopeaksi swapiksi. Ei sillä mitään muutakaan tee, Sony kun halusi välttämättä estää grafiikkakiihdytyksen käyttämisen. Sillä PS3-Linuxilla voi noiden emulaattorien lisäksi mm. pakata H264-videota nopeasti Cellille optimoidulla videoenkooderilla ja nykyään myös kaivaa Bitcoineja. Lisäksi mitähän lässytät tuossa lopussa, nimittäin kun niissä emulaattoreissa sinänsä ei ole mitään laitonta?

Joka tapauksessa on täysin irrelevanttia kuka tuota ominaisuutta tarvi tai ei tarvinnut ja mihin käyttöön. Niin Ei Vain Tehdä miten Sony teki.

Seuraavaa PSN-tietomurtoa odotellessa...
lainaa
Evoxia

05.07.2011 klo 14.55

Onhan se nyt firmalle tyhmää mennä vapaaehtoisesti korvaamaan miljoonia konsoleita. Takkiinhan siinä tulee ja kunnolla.

Reilua se olisi mutta tämä on silti bisnestä.
Jos te vaikka tekisitte jonkun pikkurikoksen ja sakoiksi pistettäisiin 100 euron ehdollinen sakko. Eli voisitte päättää maksatteko vai ette. Kuinka moni maksaisi?
lainaa
RWW

05.07.2011 klo 15.00

"Kokeilin kyllä Yellow Linuxin käyttöä omalla PS3:llani ja se joka väittää että käyttökelpoinen on niin joko valehtelee tai ei ole testannut ominaisuutta ollenkaan."

Linux mediaserveri käyttöönhän se oli mainio alkuperäisen manuaalin mukaan. Käsittääkseni ominaisuuden takia fateja myytiin tietyille tahoille läjäpäin muuhun kuin pelikäyttöön.
lainaa
voivehnä

05.07.2011 klo 15.16

Sonyn kravattiapinoiden markkinointipuheiden mukaan PS3:n piti olla joka kodin supertietokone ällistyttävillä kymmenen superkoneen tehoilla ja nyt siihen ei saa enää edes Linuxia.
lainaa
anomuumi

05.07.2011 klo 15.38

Evoxia kirjoitti:
Onhan se nyt firmalle tyhmää mennä vapaaehtoisesti korvaamaan miljoonia konsoleita. Takkiinhan siinä tulee ja kunnolla.

Reilua se olisi mutta tämä on silti bisnestä.
Jos te vaikka tekisitte jonkun pikkurikoksen ja sakoiksi pistettäisiin 100 euron ehdollinen sakko. Eli voisitte päättää maksatteko vai ette. Kuinka moni maksaisi?

Sehän siinä onkin kun nykyajan keskivertokuluttaja on aina jokin (varsinkin jos kyse on pelikonsoleista) faniboitsulasit päässä kävelevä idiootti. Jos asiakkaat eivät olisi typeryksiä, niin tällä tavoin pyöritettävä bisnes ei olisi pidemmän päälle kannattavaa.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

05.07.2011 klo 15.43

Mikko kirjoitti:
tagman kirjoitti:

Minusta other OS:n poisto pitäisi käsitellä omana juttunaan, eikä tehdä siitä koko mailman kaikkia laitteita ja valmistajia koskeva asiakkaiden oikeus taistelu, kuten jotkut ovat tehneet.

Yrityksillehän se varmasti sopiikin erinomaisesti. Rajanveto sen suhteen, mikä on kenellekin turhaa, on vain vähän ongelmallista.

Siksi ominaisuutta pitäisikin punnita vähän yleisimmillä tekijöillä, kuin sillä että miten tärkeä ominaisuus on henkilökohtaisesti jollekkin. Other OS -poistolle on monia lieventäviä seikkoja kuten: Sillä oli vähän käyttäjiä, ominaisuutta ei mainostettu mitenkään erityisesti, eikä kyseessä ollut mitenkään tärkeä ominaisuus pelikonsolissa. Lisäksi Linux pyörii 40€ tietokoneessa paremmin kuin PS3:ssa.
lainaa
Weteraani

05.07.2011 klo 16.00

jounihat kirjoitti:
Jos nyt vaikka verrataan siihen, että saisit asentaa Android-puhelimeesi MeeGon ja se mahdollisuus poistettaisiin. Sony ei kai missään mainostanut Other OS -ominaisuutta. Se vain oli siellä.

Älähän nyt, Jampan analogia oli ihan toimiva. Tämän myötä kun sinun piti valita, haluatko jatkaa PS3:n käyttöä Linux-koneena vaiko pelikonsolina, ja kumman valitsetkin, sulkee toisen pois. Sama joko-tai-valinta oli Jampan esimerkissä. Kyse ei ole pelkästä käyttöjärjestelmästä. Vaikka jokin sinun mielestäsi ei olisikaan käyttökelpoinen, voi se sitä toisen mielestä olla.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

05.07.2011 klo 16.21

Minä sain 33,33 euroa PS3:ni myyneeltä myyjältä. Tosin Nordisk ja SCEE eivät ole maksaneet omaa 66,67 euroansa minulle, tällä hetkellä harkitsen juuri tuota mainittua oikeustoimea siitä syystä.
lainaa
Huoh

05.07.2011 klo 16.25

tagman kirjoitti:
Sillä oli vähän käyttäjiä, ominaisuutta ei mainostettu mitenkään erityisesti, eikä kyseessä ollut mitenkään tärkeä ominaisuus pelikonsolissa. Lisäksi Linux pyörii 40€ tietokoneessa paremmin kuin PS3:ssa.

"vähän," "erityisesti," "tärkeä" ja loppu täysin irrelevanttia. Ei nyt mene ihan kuin elokuvissa, kun on selkeästi todistettavissa että sillä oli käyttäjiä (ihan sama kuinka paljon), sitä mainostettiin (ihan sama kuinka paljon tai vähän) ja se oli ominaisuus (ihan sama kuinka tärkeä tai merkityksetön se joillekin oli) muiden joukossa ensimmäisissä ps3:ssa. Ei ole mitään "lieventäviä" tekijöitä.

En tietenkään ole yllättynyt että Sony kieltäytyy maksamasta koska siitä lähtisi sellainen lumipalloefekti ympäri maailman että Sony kaivelisi kuvetta vielä pitkään.
Lainaus:

Sonyn kravattiapinoiden markkinointipuheiden mukaan PS3:n piti olla joka kodin supertietokone ällistyttävillä kymmenen superkoneen tehoilla ja nyt siihen ei saa enää edes Linuxia.

Nimenomaan näin, kummasti se vain tuppaa lähes kaikilta nykyään unohtumaan. "It only does everything."
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

05.07.2011 klo 16.34

tagman kirjoitti:
.., eikä kyseessä ollut mitenkään tärkeä ominaisuus pelikonsolissa. Lisäksi Linux pyörii 40€ tietokoneessa paremmin kuin PS3:ssa.

Tagman ei väittämissään huomioi muiden osapuolien kantoja lainkaan... Tuossakin väittämässä on muutamia kohtia jotka eivät täysin pidä paikkaansa...

1. PS3 on tietokone, ja vielä nimenomaan henkilökohtainen tietokone, joka luokitellaan kotiteatteritietokone-alalajikkeeseen.

2. Gnu/Linux pyörii siinä erinomaisesti. Jos et ole käyttänyt tai et osaa, niin stfu tagman, ja älä myöskään kirjoita asiasta niin kärkkääseen sävyyn.

3. Jos aletaan miettimään millainen PC PS3 on niin se on yhtä paljon Internet-surffaus kone kuin se on myös Blu-Ray-soitinkin, ja nuo kaksi toimintoa huomioiden pelaaminen on toissijaista silloin PS3:lla.

Jos pelaaminen on sinulle tärkeä asia, niin tietenkin pidät sitä laitteen ensisijaisena toimintoja. Toinen joka pitää Blu-Ray-toistoa ensisijaisena toimintoja ei välttämättä välitä pelaamisesta. Joku joka käyttää konetta palvelimena kotona ei pidä ehkä Blu-ray ja Pelaamis-mahdollisuutta ensisijaisina toimintoina vaan nimenomaan tätä OtherOS-käynnistyslataajaa joka mahdollistaa laitteen käyttämisen palvelimena.

Tagman, miltä sinusta tuntuu jos ostat 600€ laitteen jonka ensisijainentoiminto (vaikkapa se pelaaminen) jota eniten olit käyttänyt laitteen tarjoamista useammista toiminnoista riistettään siitä vähän ajan päästä?
lainaa
JepasenJep

05.07.2011 klo 17.14

Itse sain tuollaisen vastauksen: http://img42.imageshack.us/img42/8154/hobbyhall.png
lainaa
Lopullinenratkaisu

05.07.2011 klo 17.23

Toivon mukaan sana leviää, ja että Sony tekee saman ratkaisun joka puolella maailmaa. Ehkä tietyt tahot huomaavat jälleen Sonyn saaneen taas sikailla liian kauan rauhassa. Sonyhan on yrityksenä niin ylimielinen ja sokea, ettei ressut edes ymmärrä miksi heitä vihataan yli kaiken tietyissä piireissä. Ne on ne pienet asiat jotka saavat Sonyn näyttämään luonnevikaiselta kusipäältä.
lainaa
Verottaja

05.07.2011 klo 17.31

OtherOS tuki tehtii aikoinaan siksi kun Sony Kiersi sillä EU:n veroja kun pystyi myymään sitä tietokoneena.. joten veroviranomaisten pitäisi kiinostua.
Toivon että sony palauttaisi OtherOS tuen
lainaa
Betrunken

Rekisteröitynyt 20.02.2010

05.07.2011 klo 17.32

RRR kirjoitti:
"Kuka tätä other OS toimintoa edes käytti?"

Tämä kyseinen asiakas oli ostanut PS3:n pääasiassa Linux-käyttöön, siksi kuluttajariitalautakunnan päätös puolsi asiakkaan näkemystä. Oli yrittänyt palauttaa konsolin ensin, mutta ilman tulosta.
Ja ottakaa se pää pois omasta pe....nne, ketä kiinnostaa mitä just sinä teet. Pelaatte kuitenkin vain räkä poskella sillä mitä tarjotaan, oli mikä oli.

No eihän sitä olisi pakko ollut päivittää :P
lainaa
RRR

05.07.2011 klo 17.54

"No eihän sitä olisi pakko ollut päivittää :P"

Siinä menetti onlinen sitten. Vähän sama kuin ehdotetaan, että katkaistaanko käsi vai jalka. Ei ole pakko valita jalkaa.

lainaa
asdf

05.07.2011 klo 18.00

JepasenJep kirjoitti:
Itse sain tuollaisen vastauksen: http://img42.imageshack.us/img42/8154/hobbyhall.png

Hauskasti tuossa vastauksessa puhutaan PS3-pelikonsolista, mutta Hobbyhalli mainostaa PS3 sanomalla "PS3-konsoli on uskomattoman paljon enemmän kuin pelkkä pelikonsoli!"
Pistäisin linkkiä, mutta viestiä ei voi lähettää hobbyhallin ylipitkän urlin kanssa.
lainaa
Jarkko86

05.07.2011 klo 18.00

En playstation 3:sta omista vaikka olen aikaisemmat pleikkarit omistanut mutta on varmaa etten tule ostamaankaan ja on myös täysin varmaa että tähän tlaouteen ei osteta centilläkään sonyn muitakaan tuotteita.
Sen verran voin itse edes onneksi vaikuttaa ja laillisesti.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

05.07.2011 klo 18.08

Dekonega kirjoitti:

1. PS3 on tietokone, ja vielä nimenomaan henkilökohtainen tietokone, joka luokitellaan kotiteatteritietokone-alalajikkeeseen.

Mutta kaikki silti tuntee Playstationin pelikoneena ja pelikoneeksi se on pääasiallisesti kehitetty. Kaikki muut toiminnot on vain plussaa.

Dekonega kirjoitti:

2. Gnu/Linux pyörii siinä erinomaisesti. Jos et ole käyttänyt tai et osaa, niin stfu tagman, ja älä myöskään kirjoita asiasta niin kärkkääseen sävyyn.

En ole kokeillut. Meinasin asentaa Linuxin PS3:lle aikoinaan ja seurasin paljon käyttäjäkokemuksia Linuxista ja niiden perusteella sai selkeän kuvan, että se Linux toimi välttävästi PS3:ssa. Oma Linuxin asennus kaatui siihen, että asennus olisi vaatinut kovon formatoinnin ja en nähnyt sitä vaivan arvoiseksi kun kovo oli täynnä sälää.

Dekonega kirjoitti:

Jos pelaaminen on sinulle tärkeä asia, niin tietenkin pidät sitä laitteen ensisijaisena toimintoja. Toinen joka pitää Blu-Ray-toistoa ensisijaisena toimintoja ei välttämättä välitä pelaamisesta.

Kuten aikaisemmin totesin, niin Playstation on ensisijaisesti pelilaite ja kaikki muu on plussaa.

Dekonega kirjoitti:

Joku joka käyttää konetta
palvelimena kotona ei pidä ehkä Blu-ray ja Pelaamis-mahdollisuutta ensisijaisina toimintoina vaan nimenomaan tätä OtherOS-käynnistyslataajaa joka mahdollistaa laitteen käyttämisen palvelimena.

Jos käyttää laitetta vain palvelimena, niin silloin ei ole pakko päivittää firmwarea, eikä luopua Other OS -ominaisuudesta.

Dekonega kirjoitti:

Tagman, miltä sinusta tuntuu jos ostat 600€ laitteen jonka ensisijainentoiminto (vaikkapa se pelaaminen) jota eniten olit käyttänyt laitteen tarjoamista useammista toiminnoista riistettään siitä vähän ajan päästä?

Kuten sanoin, niin jokainen ominaisuus on oma juttunsa. Jos laitteesta poistetaan joku oikeasti merkittävä ominaisuus ilman järkevää syytä, niin tottakai minäkin nousen barrikaadeille.
lainaa
RRR

05.07.2011 klo 18.43

"Mutta kaikki silti tuntee Playstationin pelikoneena ja pelikoneeksi se on pääasiallisesti kehitetty. Kaikki muut toiminnot on vain plussaa."

Jos ne Sonyn mahdolliset fanit saivatkin fatin ostaessaan linux-tuen plussana, ei ole oikeutettua ottaa tätä plussaa asiakkaalta oston jälkeen pois. Kerro toinen laitevalmistaja tai kauppa joka toimii näin? Ottaako esim K-kauppa plussat takaisin oston jälkeen?
Syyksi on valehdeltu yhteinen hyvä, mutta ohitettu tosiasia ettei Sonya lopulta yrityksenä kiinnosta kuin oma hyvä.
lainaa
kahvitnäytöllä

05.07.2011 klo 18.54 1 tykkää tästä

Haha, viimeistään nyt tuli todistettua, että tagman on Sonyn palkkalistoilla.
lainaa
RRR

05.07.2011 klo 19.06 1 tykkää tästä

"Haha, viimeistään nyt tuli todistettua, että tagman on Sonyn palkkalistoilla."

Toivon mukaan saa edes palkan. Ihan oikeasti.
lainaa
anomuumi

05.07.2011 klo 19.13

Verottaja kirjoitti:
OtherOS tuki tehtii aikoinaan siksi kun Sony Kiersi sillä EU:n veroja kun pystyi myymään sitä tietokoneena.. joten veroviranomaisten pitäisi kiinostua.
Toivon että sony palauttaisi OtherOS tuen

Oisko nyt laittaa jotain lähdettä tälle? Aikoinaan Sony kyllä koitti verokikkailua laittamalla kaikkien Euroopassa myytävien PS2-konsolien mukaan demolevylle YaBASICin ja selitteli sitten, että kyllä tämä nyt on tietokone eikä pelikonsoli kun tälle voi tehdä tällaisia hitaita pilipaliohjelmia BASICillä. Sen sijaan PS3:n OtherOS-tuki oli tarjolla ihan kaikkialla maailmassa.

Jotainhan tuossa tietty oli takana jo ennen geohotin hypervisori-hackia (tammikuussa 2010) kun slimeistä piti jättää se OtherOS-tuki pois vaikka mitään todellista teknistä estettä sille ei ollut (Sonyn lässytykset siitä kuinka heidän pitäisi erikseen alkaa kehittämään ja ylläpitämään hyperivisorin Linux-puolta yms. softaa slim-malleja varten on ajat sitten todistettu hevonpaskaksi). Ehkä IBM:llä ei tykätty siitä, että kaikki USA:n armeijaa myöten ostavat kasan PLEGEJÄ sen sijaan, että ostaisivat IBM:ltä niitä heidän superkalliita Cell-koneitaan?
lainaa
Aasian_pirkka

05.07.2011 klo 19.14

Ei kukaan Sonyn lisäksi niin idiootti voi ollakaan, että laittaa rinnakkaisen käyttöjärjestelmän pelikonsoliin. Turha vain inistä jälkikäteen, että se ei ollutkaan ominaisuus jo myydyissä laitteissa.
Todellisuutta on hauska väännellä ja käännellä jälkikäteen. Kun hokee valetta riittävän kauan, se muuttuu massassa todeksi. Vanha hallintamuoto.
lainaa
Harhar

05.07.2011 klo 19.16

Sony Chief Calls PS3 More than a Console

Ken Kutaragi goes into detail about how the PlayStation 3 will be highly configurable -- it's "clearly a computer"

http://www.businessweek.com/innovate/content/jun2006/id20
lainaa
RetQ

Rekisteröitynyt 06.01.2010

05.07.2011 klo 19.42

trollit trollaa trolleja. paskamyrskyssä hajonneen sateenvarjon kanssa.

ostin kaupasta kengät ja viikon päästä myyjä tuli hakemaan nauhat pois, koska tietoturva.

Oikeuteen vaan, aihetta olisi
lainaa
hohhoijaa

05.07.2011 klo 19.50

Hah..
Foorumitrollit huutaa, että oikeuteen vaan. Millä todennäköisyydellä luulette voittavanne Sonyn juristilauman?
Veikkaan luvuksi samaa, millä todennäköisyydellä joudutte maksamaan Sonyn oikeidenkäyntikulut. Ja siihen tuskin teillä on varaa.
lainaa
RRR

05.07.2011 klo 19.51

Tagman:
"Mutta kaikki silti tuntee Playstationin pelikoneena ja pelikoneeksi se on pääasiallisesti kehitetty. Kaikki muut toiminnot on vain plussaa."
PS3:n kehittäjä:
"Speaking about the PS3, we never said we will release a game console,It is radically different from the previous PlayStation. It is clearly a computer"
Tagman:
"Kuten aikaisemmin totesin, niin Playstation on ensisijaisesti pelilaite ja kaikki muu on plussaa."
PS3:n kehittäjä:
"Speaking about the PS3, we never said we will release a game console,It is radically different from the previous PlayStation. It is clearly a computer

:D :D :D
Nyt jos koskaan on oikea hetki kumota Kutaragin näkemys PS3:sta. Kaikki halukkaat hei.
lainaa
lilly

05.07.2011 klo 20.25

Onko tagman:lla Tukholma-syndrooma? Mikä saa puolustamaan jotain tuotemerkkiä noin kovasti? Aina.
tagman hei, kerro pliis. Ei vittuilulla vaan puhtaasta mielenkiinnosta.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

05.07.2011 klo 20.53

Kutaragi on Kutaragi. Sitäpaitsi kännykät, taskulaskimet ja nykyajan televisiotkin on tietokoneita, mutta niitä ei mielletä sellaisiksi.

lilly kirjoitti:
Onko tagman:lla Tukholma-syndrooma? Mikä saa puolustamaan jotain tuotemerkkiä noin kovasti? Aina.
tagman hei, kerro pliis. Ei vittuilulla vaan puhtaasta mielenkiinnosta.

Koska olen pleikkarineuvos. No ei vaiskaan, minä vaan puolustan omia kantojani ja olen kova väittelemään.
lainaa
lilly

05.07.2011 klo 21.33

Niin puolustat, mutta mistä ne kannat joita puolustat oikein tulee?
lainaa
RRR

05.07.2011 klo 21.41

"Niin puolustat, mutta mistä ne kannat joita puolustat oikein tulee?"
Korporaation puolesta pelaajaa vastaan.

"Kutaragi on Kutaragi."
Huono. Crazy Ken oli väitteessään oikeassa, vaikka muuten epäonnistuikin. Vain sinä olet väärässä.

lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

05.07.2011 klo 22.05

eikö se ole epäreilua kuluttajaa kohtaan myydä laitetta jossa luvataan olevan tietyt ominaisuudet mutta jotka otetaan myöhemmin pois. kuvitellaan vaikka autoa jossa on valmiina navigaattori mutta se otetaankin pois tästä lähtien se näyttö ilmoittaa vain bensan kulutuksen? siis mikä estää sonya ottamasta esim blyray leffojen tukea pois? se konsolihan se on eikö niin? siis jolla vain pelataan miksi siinä pitäisi siis leffojen katsomis tuki olla?

tagman voi herran jumala luin nää kaikki komenttisi ja voin todeta että miksi noin kova omien näkemyksiensä puolesta puhuja voi kuitenkin vääntää asiat sonyn kannalle vaikka täällä niin monet fiksut ihmiset ovat selittääneet asiat niiin että ei heihin voi kuin yhtyä? siis kuinka pitkälle olet valmis menemään?

minä olen pc-miehiä ja oikeasti puolueettomana voin sanoa että ominaisuuksien karsiminen ei ole ok. jos niitä on pakko karsia niin paras korvata se niille joille tämä ominaisuus oli 1 syys ostaa heidän tuotteensa joskuluttajan oikeuksia koskevaa viivaa ei kohta aleta vetämään niin emme voi odottaa hyviä tuotteita kuluttajana.
kuten sony on monta kertaa meille näyttänyt niin heihin ei voi luottaa siis yhtiö on niin reilu asiakkaitaan kohtaan että he antavat luottokortti tietojen viejien käydä viikonpäivät varastamaansa koodia läpi jotta he voivat valmistella asiat niin että he ovat mahdolisimman vähnä korvaus velvollisia. se yhtiö ei ole minun kunnioitustani ansainnut, minä haluan tukea sellaisia yhtiöitä jotka ymmärtävät ja ovat reiluja asiakkailleen kuten valve ja Blizzard.
lainaa
Zcyx

05.07.2011 klo 22.19

Hyvä SONY! Jee! Jos joku pieni ja mitätön kuluttaja vikisee, NIIN MONOA REKTUUSIIN! Muistaa kuluttaja paikkansa. Ja todennäköisesti ostaa kilpailevan tuotteen, niin minä ainakin teen.
lainaa
Zcyx

05.07.2011 klo 22.27

tagman kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:

1. PS3 on tietokone, ja vielä nimenomaan henkilökohtainen tietokone, joka luokitellaan kotiteatteritietokone-alalajikkeeseen.

Mutta kaikki silti tuntee Playstationin pelikoneena ja pelikoneeksi se on pääasiallisesti kehitetty. Kaikki muut toiminnot on vain plussaa.

Kyllä se tietokone on. PS2:kin oli niin tehokas että oli myyntikiellossa irakiin ettei Saddam tee niistä supertietokonetta jolla sitten ohjataan SCUDit maaleihin. Olet vain liian nuori muistamaan moisen.
lainaa
J-P

05.07.2011 klo 22.37

Tosta "mahdollisuudesta, että Sony ottaisi tuen bluray -leffojen katsomiselle pois", jotain samankaltaistahan on jo tehty, yllätys yllätys, firmware-päivityksen yhteydessä.

Varmaan edes tagman ei pysty kiistämään, etteikö suuri osa kuluttajista voisi hyvällä omallatunnolla olettaa, että laitteella pystyy katsomaan videotiedostoja (todisteena suuret määrät pelien ja leffojen trailereita PSN -storessa)

Enivei, jonkin uudemman firmware-päivityksen mukana tuli joku uusi hieno antipiracy -"ominaisuus", joka päätellessään, että tämä video saattaa olla luvaton kopio (kuva / äänidatan watermarkit) muutaman minuutin katsomisen jälkeen kertoo käyttäjälle "*Sori, sinun pitää katsoa tämä video jollain muulla laitteella." - vanhemmalla firmwarella pyöri ongelmitta.

Ja kyllähän OtherOS -puoltakin aiemmin rajoitettiin. mm. näytönohjainta pystyi käyttämään suoraan aiemmissa malleissa (mm. alkeellinen 3D-kiihdytys ehdittiin toteuttaa) - tämäkin blokattiin firmware -päivityksellä.

*Eihän se sanamuoto ihan noin ole, mutta asiasisältö on sama.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

05.07.2011 klo 22.53

Zcyx kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:

1. PS3 on tietokone, ja vielä nimenomaan henkilökohtainen tietokone, joka luokitellaan kotiteatteritietokone-alalajikkeeseen.

Mutta kaikki silti tuntee Playstationin pelikoneena ja pelikoneeksi se on pääasiallisesti kehitetty. Kaikki muut toiminnot on vain plussaa.

Kyllä se tietokone on. PS2:kin oli niin tehokas että oli myyntikiellossa irakiin ettei Saddam tee niistä supertietokonetta jolla sitten ohjataan SCUDit maaleihin. Olet vain liian nuori muistamaan moisen.

En ole kiistänytkään sitä, että PS3 ei ole tietokone. Periaatteessa kaikki konsolit ovat tietokoneita, kuten myös aiemmin mainitsemani kännykät ja taskulaskimet. Ne täyttää tietokoneen määreet, vaikka niitä ei sellaisiksi usein mieletäkkään. Ja tietokoneen määreisiin ei kuulu, että siihen saa linuxin asennettua.
lainaa
J-P

05.07.2011 klo 23.13

[quote]En ole kiistänytkään sitä, että PS3 ei ole tietokone. Periaatteessa kaikki konsolit ovat tietokoneita, kuten myös aiemmin mainitsemani kännykät ja taskulaskimet. Ne täyttää tietokoneen määreet, vaikka niitä ei sellaisiksi usein mieletäkkään. Ja tietokoneen määreisiin ei kuulu, että siihen saa linuxin asennettua.[/quote]
Ei niin. Itse pistän rajan siihen, että tietokoneelle täytyy itse pystyä kääntämään softaa (ei välttämättä samalla laitteella) & ajamaan sillä. OtherOS täyttää tuon ehdon, "GameOS" ei.
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

06.07.2011 klo 00.41

Tonto- kirjoitti:
11001111001010 kirjoitti:
Tonto- kirjoitti:
Sony boikottiin ja Psn alas!
Surullista, että ketään muuta kuin kuluttajaa ei saa kusta silmään.

Niin sehän ei kuluttajia tai käyttäjiä haittaa että vihainen nörtti kataa koko PSN:n.

Te olette kyllä aika tyhmää sorttia...

Saattaahan se harmittaa, mutta harmittaa se kuitenkin Sonyn konttoria enemmän. Kyllä se hymy hyytyy vielä lopuiltakin playstation käyttäjiltä, kun seuraavaksi otetaan esim. divx -tuki pois.

Hyyty jo AIKOJA sitten Divx tuki on mutta kappas vaan silti videot ei pyöri :S

Dekonega kirjoitti:
Tagman, miltä sinusta tuntuu jos ostat 600€ laitteen jonka ensisijainentoiminto (vaikkapa se pelaaminen) jota eniten olit käyttänyt laitteen tarjoamista useammista toiminnoista riistetään siitä vähän ajan päästä?

Dekonega sama kuin puhuisit seinälle.................................................Takkumiehellä ei ole tunteita muuhun kuin sonyyn hän on lojaalinen suoraan sanottuna sony h***a botti....Väittelee ja puolustelee (taidokkaasti ja muka järkevästi) vaikka kuinka häntä (tai muita "fanboysseja") rais**ttaisiin suoraan p*****seen.......sama kuin puhuisit vaimon hakkaajan vaimolle (tai jollekin incesti ryhmän jäsenelle hyi helvetti....) joka on ollut vuosi kaudet lojaali miehelleen (ryhmän vetäjälle) vaikka mitä pahaa oisi tapahtunut...........surullista :(

Petelius86 kirjoitti:
eikö se ole epäreilua kuluttajaa kohtaan myydä laitetta jossa luvataan olevan tietyt ominaisuudet mutta jotka otetaan myöhemmin pois. kuvitellaan vaikka autoa jossa on valmiina navigaattori mutta se otetaankin pois tästä lähtien se näyttö ilmoittaa vain bensan kulutuksen? siis mikä estää sonya ottamasta esim blyray leffojen tukea pois? se konsolihan se on eikö niin? siis jolla vain pelataan miksi siinä pitäisi siis leffojen katsomis tuki olla?

Aivan aivan MUTTA kuten jo sanoin "PSfanboylle", "xbotteille", "applefaneille" JA "PC faneille" ON turha puhua!!!! Nintendon porukat on ainoita (suurin osa paitsi "trollit" ja "jonnet") joilla on järkeä päässä he ei sentään mollaa muita toisten ongelmista tai yritä "konsoli sota" paskaa!!! PER**LE!!!! :(

lainaa
anomuumi

06.07.2011 klo 06.25

J-P kirjoitti:
Ja kyllähän OtherOS -puoltakin aiemmin rajoitettiin. mm. näytönohjainta pystyi käyttämään suoraan aiemmissa malleissa (mm. alkeellinen 3D-kiihdytys ehdittiin toteuttaa) - tämäkin blokattiin firmware -päivityksellä.

RSX-grafiikkakiihdytysten käyttäminen OtherOS:n puolella ei vain ollut ikinä Sonyn virallisesti mainostama tai tukema ominaisuus. Jotkut tyypit nyt sattumalta huomasivat, että hypervisori ei estäkään RSX:n käyttämistä. Kas kummaa, 2.10:n jälkeen alkoi estämään. :-)

Jos RSX:n käyttäminen olisi ollut virallisesti tuettua ja sallittua, niin ihan varmasti Nvidia olisi pistänyt jotkin valmiit RSX-ajurit Linuxille jakoon. Sellaiset on nimittäin olemassa, muttei julkisesti kaikille ilmaiseksi jaossa.

Onhan se tietty ikävää, ettei sen näytönohjaimen käyttöä sallittu virallisesti. Silloin huomattavasti harvempi voisi väittää, että sillä PS3-Linuxilla ei tee mitään.
lainaa
Abaddon

06.07.2011 klo 10.15

Yli miljardi ihmistä näkee nälkää, miljoonat siviilit ovat keskellä sotia, 80% maailman väestöstä tienaa alle 10 dollaria päivässä ja miljardit elää ilman sähköä tai puhdasta vettä..

Mistä suomalainen jonne alkaa itkemään? Kun PS3:sta on vuosi sitten poistettu OtherOs-ominaisuus. Siis ominaisuus, jolla sai konsolille huonosti toimivan, heikosti tuetun käyttöjärjestelmän.
Reality check hei, itkekää rauhassa kuluttajansuojan perään. Aikuisten maailmassa on vähän muutakin meneillään.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.07.2011 klo 10.26

Abaddon kirjoitti:
Yli miljardi ihmistä näkee nälkää, miljoonat siviilit ovat keskellä sotia, 80% maailman väestöstä tienaa alle 10 dollaria päivässä ja miljardit elää ilman sähköä tai puhdasta vettä..

Pyydän tutustumaan, heittosi täyttää aika monta näistä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe

Se, että jossain menee huomattavasti huonommin kuin muualla, ei tarkoita sitä, ettei voitaisi keskustella asioista, jotka täällä puhuttavat. Saman tien kai tässä voisi lopettaa hengittämisen, kun on syntynyt rauhan aikana vauraaseen maahan?
lainaa
Aatu

06.07.2011 klo 10.26

Abaddon kirjoitti:
Yli miljardi ihmistä näkee nälkää, miljoonat siviilit ovat keskellä sotia, 80% maailman väestöstä tienaa alle 10 dollaria päivässä ja miljardit elää ilman sähköä tai puhdasta vettä..

Mistä suomalainen jonne alkaa itkemään? Kun PS3:sta on vuosi sitten poistettu OtherOs-ominaisuus. Siis ominaisuus, jolla sai konsolille huonosti toimivan, heikosti tuetun käyttöjärjestelmän.
Reality check hei, itkekää rauhassa kuluttajansuojan perään. Aikuisten maailmassa on vähän muutakin meneillään.

Se että asiat ovat jossain vielä huonommin kuin täällä ei ole perustelu, miksi asioiden pitäisi täällä olla huonommin kuin nyt ovat.
lainaa
Abaddon

06.07.2011 klo 11.19

Mikko kirjoitti:
Se, että jossain menee huomattavasti huonommin kuin muualla, ei tarkoita sitä, ettei voitaisi keskustella asioista, jotka täällä puhuttavat. Saman tien kai tässä voisi lopettaa hengittämisen, kun on syntynyt rauhan aikana vauraaseen maahan?

Se, että jossain menee huonommin kuin muualla, ei tarkoita sitä, että voitaisiin keskustella asioista, joilla on oikeasti merkitystä. Hengittämisen lopettamisella ei ole mitään vaikutusta mihinkään.
Jatkakaa rauhassa vain, varmasti elämänne muuttuu paremmaksi, kun purnaatte OtherOs:n poistamisesta sen sijaan että oikeasti tekisitte asialle jotain.
lainaa
J-P

06.07.2011 klo 12.38

Abaddon kirjoitti:
Jatkakaa rauhassa vain, varmasti elämänne muuttuu paremmaksi, kun purnaatte OtherOs:n poistamisesta sen sijaan että oikeasti tekisitte asialle jotain.

No itse asiassa ajattelin, että kunhan tästä lomilta kotiin ehtii, voisi sitten asennella omaan laitteeseen custom firmwaren. Onhan jo selvää, että Sonyn virallinen firmware on käytännössä "dead end" mikäli arvostaa konsolin tärkeimpiä ominaisuuksia. Ja uusimmat näyttävät pohjautuvan hieman viimeistä OtherOS:aa tukevaa uudempaan firmwareen, joten eiköhän tuolla tavalla saa myös vähän uudempia pelejäkin saa toimimaan.

Ja ei, OtherOS -tuella ei koskaan ollut itselle merkitystä. Ainoastaan mahdollisuudella ajaa omaa softaa. PS3:sta kun ei ole edes DVD-soittimen korvaajaksi, niin aiemminkin piti turvautua linux-puolen videoplayeriin useimmilla videotiedostoilla & monilla DVD-levyillä.

Ja onhan se kätevä jos jatkossa videoplayerin saa käyntiin XMB:stä. OtherOS:n ja GameOS:n välillä vaihtelu kun on lievästi sanottuna kankeaa :D
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.07.2011 klo 12.39

joel141290 kirjoitti:

Dekonega kirjoitti:
Tagman, miltä sinusta tuntuu jos ostat 600€ laitteen jonka ensisijainentoiminto (vaikkapa se pelaaminen) jota eniten olit käyttänyt laitteen tarjoamista useammista toiminnoista riistetään siitä vähän ajan päästä?

Dekonega sama kuin puhuisit seinälle.................................................Takkumiehellä ei ole tunteita muuhun kuin sonyyn hän on lojaalinen suoraan sanottuna sony h***a botti....Väittelee ja puolustelee (taidokkaasti ja muka järkevästi) vaikka kuinka häntä (tai muita "fanboysseja") rais**ttaisiin suoraan p*****seen.......sama kuin puhuisit vaimon hakkaajan vaimolle (tai jollekin incesti ryhmän jäsenelle hyi helvetti....) joka on ollut vuosi kaudet lojaali miehelleen (ryhmän vetäjälle) vaikka mitä pahaa oisi tapahtunut...........surullista :(

Asiallista tekstiä hermanni:D
En missään nimessä hyväksy, että laitteesta poistetaan joku olennainen ominaisuus tai useita ominaisuuksia. Tämä OtherOS kuitenkin oli mitätön ominaisuus.

Petelius86 kirjoitti:
siis mikä estää sonya ottamasta esim blyray leffojen tukea pois? se konsolihan se on eikö niin? siis jolla vain pelataan miksi siinä pitäisi siis leffojen katsomis tuki olla?

Terve järki? Ensinnäkin Sonylla ei ole mitään syytä poistaa leffasoitinta PS3:sta ja se on yksi PS3:n mainostetuimmista ominaisuuksista, joten Sony joutuisi satavarmana maksamaan suuret korvaukset sen poistosta.
lainaa
RRR

06.07.2011 klo 12.59

"En missään nimessä hyväksy, että laitteesta poistetaan joku olennainen ominaisuus tai useita ominaisuuksia. Tämä OtherOS kuitenkin oli mitätön ominaisuus."

Mikä ylijumala sinä olet päättämään (mm. lautakunnan päätöksen vastaisesti) kunkin puolesta mikä on mitätön ja mikä ei? PS3 on täynnä mitättömiä ominaisuuksia jotka voisi poistaa logiikkasi mukaan. Puollatko kaiken mitättömän(=vidzone,valokovien katselu, yle areena, taustakuvat, musan toisto etc etc) poistoa, paitsi pelin käynnistystä ja pelaamistoimintoa?
Vai ootko vain jotenkin kallellaan Sonyn puoleen kaikessa hyvässä ja pahassa? Et siis pysty erottelemaan hyvää ja huonoa kun kyseessä on Sony? Joku uusi oireyhtymä vissiin joka vaatisi ehkä diagnoosin.
lainaa
J-P

06.07.2011 klo 13.15

Se unohtui mainita, että tuo hyvityssumma on mielestäni erittäin suuri (voisin jopa sanoa, että oikeasti korvaa menetettyä toiminnallisuutta, eikä vain "No, sai edes jotain..."), moni varmasti tyytyisi vähempäänkin.

Mutta tämä ei ole se pointti.
Sonylla on ollut reilusti aikaa tarjota sopivaksi näkemäänsä hyvitystä "ihan itse", sanotaan vaikka PSN -lahjakortti, tai ilmainen download jollekin vanhemmalle pelille (molemmat olisivat Sony:lle edullisia, ja käytännössä olisivat houkutelleet monia käyttäjiä katsomaan PSN storea ensimmäisen kerran, ja mahdollisesti käyttämään siellä rahaa myöhemmin) - ja olisihan tämän voinut myös toteuttaa ennen kyseisen firmware -version julkistusta, jolloin myös OtherOS:ää käyttävät pääsisivät siitä hyötymään.

Pointti ei ole se, onko kuluttajariitalautakunnan ehdottama hyvitys kohtuuton valmistajalle.

Pointti on, että Sony ei halua hyvittää LAINKAAN ja tämä on kohtuutonta käyttäjille.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.07.2011 klo 14.22

RRR kirjoitti:
"En missään nimessä hyväksy, että laitteesta poistetaan joku olennainen ominaisuus tai useita ominaisuuksia. Tämä OtherOS kuitenkin oli mitätön ominaisuus."

Mikä ylijumala sinä olet päättämään (mm. lautakunnan päätöksen vastaisesti) kunkin puolesta mikä on mitätön ja mikä ei? PS3 on täynnä mitättömiä ominaisuuksia jotka voisi poistaa logiikkasi mukaan. Puollatko kaiken mitättömän(=vidzone,valokovien katselu, yle areena, taustakuvat, musan toisto etc etc) poistoa, paitsi pelin käynnistystä ja pelaamistoimintoa?

Kuten sanoin, niin en hyväksy sellaista, että ominaisuuksia alettaisiin poistamaan mielivaltaisesti ilman syytä. Ja vidzone, valokuvien katselu, Yle Areena sun muut on aivan yhtä yhdentekeviä ominaisuuksia kuin OtherOS. Jos niistä poistetaan yksi niin eipä se minusta ole kovin suuri vääryys ihmisyyttä vastaan. Noiden kaikkien poistaminen taas alkaisi olla jo oikeasti vääryyttä asiakkaita kohtaan.
lainaa
RRR

06.07.2011 klo 14.37

"Noiden kaikkien poistaminen taas alkaisi olla jo oikeasti vääryyttä asiakkaita kohtaan."

Ok, no jos kerta vasta siinä vaiheessa mentäisiin sille puolelle, että ostohetkellä olleiden ominaisuuksien poistoon kannattaisi puuttua :)
Tuollaisen ostohetkellä olleen ominaisuuden poisto myös laskee konsolin jälleenmyyntiarvoa, mutta Sony ei ota asiaa huomioon lainkaan. Tässä tulee taas eteen Sonyn asenne, eli he omistavat konsolin ostonkin jälkeen, et sinä.
Oli se sitten tarpeellinen ominaisuus sinulle tai ei, se on sivuseikka koska se on aina arvonlisä myyntihetkellä sille joka sitä tarvitsee/haluaa.
Ehkä tässä on se ero, että katsot asiaa Sonyn kannalta, ja minä kuluttajan kannalta.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

06.07.2011 klo 15.26

tagman kirjoitti:
En missään nimessä hyväksy, että laitteesta poistetaan joku olennainen ominaisuus tai useita ominaisuuksia. Tämä OtherOS kuitenkin oli mitätön ominaisuus.

Kuitenkin niin "mitätön", että Suomessa Kuluttajariitalautakunta suositteli siitä yhteisvastuullisesti maksettavaa 100 euron hyvitystä.

Tagman, ei millään pahalla, mutta OtherOS oli hyvin merkittävä ominaisuus jota markkinoitiin tarkasti rajatulle kohde ryhmälle. Kohde ryhmälle jonka nenille ei ns. hypitä. Jos seurasit medioita kuten esim. Slashdottia, OSNewsia, Gamasutraa, yms. teknologiaan keskittyviä julkaisuja SCE oli niissä hekuttamassa OtherOSia aina vähän välistä erillaisissa haastattelu- ja uutisartikkeleissa. Lisäksi tarjolla oli täydelliset dokumentaatiot SCE:n ja IBM:n kotisivuilla, ja ovat varmaan vieläkin tarjolla.

Tagman, ja palvelin käytön puolesta sen verran, että kun kerran olet hankkinut PS3:n jossa on niitä ominaisuuksia millä mällätä. Miksi sinun pitäisi luopua toiminnoista joista olet maksanut rahaa siksi, että SCE julkaisee päivityksen joka poistaa koneesta lopullisesti muita ominaisuuksia joista olet niistäkin maksanut rahaa? Tämä voidaan Suomen kuluttajalainsäädännön mukaan tulkita petokseksi.

PS3:n kolme suurinta toimintoa ovat Pelit, Bluray-elokuvat ja OtherOS. Ja jos sinä välitit vain peleistä, niin hyvä niin. Minä välitin lähinnä OtherOSista ja Bluray-elokuvista vaikka muutamia pelejäkin pelasin siinä sivussa kun se oli kerran mahdollista. Kun päivitys 3.21 julkaistiin niin henkilökohtaisesti ensimmäinen asia mihin tuli muutos oli, että en voinut enään pelata PSN:llä. Teillä oli ehkä muutaman kuukauden PSN alhaalla, mutta minulla se on ollut jo 17kk ja aika vain pitenee. Sitten jossain vaiheessa minulta lakkasivat uudet yksinpelit toimimasta ja jouduin pari nimikettä palauttamaan takaisin kauppaan koska pelaaminen oli kolmannella sijalla PS3:ssa. Mutta vihoviimeinen pisa on nyt ollut, että Blu-ray-elokuvat eivät enään toimi laitteessa. Kuten ei myöskään mikään DRM-suojattu materiaali ellen katsele sitä sitten Gnu/Linuxin kautta. Vanhat pelit toimivat osittain. Tämä tarkoittaa sitä, että PS3:n hajosi ohjelmistollisesti päivityksen 3.21 julkaisun yhteydessä.

Ja vielä kirjoitan, että sinuna en luottaisi toisen tai kolmannen käden tietoihin siitä millainen Gnu/Linux PS3:ssa on koska se on oikeasti ihan toimiva ja käyttökelpoinen järjestelmä jos sitä osaa käyttää. Ja siihen ei ihan hirveästi mitään kannakkeita tarvita. Siinä missä PS2:n Gnu/Linux oli vain pienen piirin juttu on PS3:ssa Gnu/Linux ollut jo linux-käyttäjien keskuudessa PS3:n ostaneiden valtavirran harrastus.

Tagman, en halua olla ilkeä ja uskon, että et ehkä vain ymmärrä OtherOS-toiminnallisuuden arvoa. Olisi mukavaa jos saisin sinut arvostamaan OtherOS-toiminnallisuutta sen sijaan, että väheksyt sitä. Sinun pitäisi kertoa millaisia asioita teet tavallisesti tietokoneilla, ja sitten sinun pitäisi päästä kokeilemaan miten PS3:n SCE:n virallinen OtherOS toimii niissä tilanteissa. :)
lainaa
Zxyc

06.07.2011 klo 15.26

Kuluttajariitalautakunnan on täten ensiksi tagmannilla soittaman ja kysymän, onko ominaisuus hänen mielestään mitätön vaiko vääryyttä asiakkaita kohtaan. tagman on euroopan herttua.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.07.2011 klo 15.29

RRR kirjoitti:

Tuollaisen ostohetkellä olleen ominaisuuden poisto myös laskee konsolin jälleenmyyntiarvoa, mutta Sony ei ota asiaa huomioon lainkaan. Tässä tulee taas eteen Sonyn asenne, eli he omistavat konsolin ostonkin jälkeen, et sinä.

Konsolin arvo voi tippua kerralla jopa 50€ kun valmistaja vetää hinnanalennuksen tiskiin. Tuollainen vähäpätöinen ominaisuus ei taas laske konsolin arvoa tippaakaan, koska iso osa kuluttajista ei ollut siitä kiinnostuneita ja osa ei edes tiennyt sen olemastaolosta tai että mitä hyötyä siitä on.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

06.07.2011 klo 15.56

Entä se ohjelmistokehitystyönhön kulutettu raha joka vaadittiin ominaisuuden ulos saattamiseksi? Maksoihan sekin jotain SCE:lle ja IBM:lle. Erityisesti siksi, että se piti toteuttaa niin, että PS3:n OtherOS-käyttäjillä ei ole sitä vapaata pääsyä järjestelmän sisälle ihan jokaiseen paikkaan. Puhumattakaan tämän ohjelmiston ylläpitokustannuksista. SCE paikkasi OtherOS-tietoturvaaukkoja kuitenkin toimintoa poistamatta useamman kerran. SCE olisi halutessaan myös voinut paikata tämänkin aukon sen sijaan, että koko toiminto lähtee kävelemään järjestelmästä ulos.

Tagman, miten muuten rahanarvoisen ominaisuuden poisto laitteesta ei laske laitteen kokonaisvaltaista arvoa? Ominaisuuden rahallinen arvo, kiinnostus tätä ominaisuutta kohtaan ja laitteen kokonaisvaltainen rahallinen arvo, eivät kyllä tässä yhtälössä nyt tuota oikeata vastausta. :(
lainaa
PRM1

06.07.2011 klo 16.16

Olihan tuo arvattavissa. Jos linuxin haluaa niin eiköhän kannattaisi heivata se pleikkari helvettiin ja ostaa PC ja asentaa siihen se linux. Muutenkin PC on vähintään 100x parempi kuin mikään konsoli.
lainaa
Linus

06.07.2011 klo 16.20

Dekonega kirjoitti:
Minä välitin lähinnä OtherOSista ja Bluray-elokuvista vaikka muutamia pelejäkin pelasin siinä sivussa kun se oli kerran mahdollista. Kun päivitys 3.21 julkaistiin niin henkilökohtaisesti ensimmäinen asia mihin tuli muutos oli, että en voinut enään pelata PSN:llä.

Minä ostin samoihin aikoihin 300 eurolla linux-koneen, joka on varmasti kykenevämpi kuin linuxellinen PS3. Koneen ominaisuuksiin ei kuitenkaan ilman "hakkerointia" päässyt. Ja nyt voisin ostaa siihen alle satasella blurayn, mutta sillä en kyllä tee mitään.
lainaa
RRR

06.07.2011 klo 16.35

"Konsolin arvo voi tippua kerralla jopa 50€ kun valmistaja vetää hinnanalennuksen tiskiin. Tuollainen vähäpätöinen ominaisuus ei taas laske konsolin arvoa tippaakaan, koska iso osa kuluttajista ei ollut siitä kiinnostuneita ja osa ei edes tiennyt sen olemastaolosta tai että mitä hyötyä siitä on."

Rinnakkaisen käyttöjärjestelmän asennusmahdollisuus ei ole pelikonsolissa vähäpätöinen ominaisuus. Älä nyt taas petä itseäsi. Kyllä se tuli Sonyn suusta myös, että se on suuri ero edellisiin konsoleihin ja myös muihin konsoleihin. Ja kyllähän Sony myös lupasi olla kajoamatta ensin siihen ominaisuuteen.
Ei se tee asiasta vähäpätöistä, vaikka et itse ymmärrä asian päälle mitään.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.07.2011 klo 18.00

Dekonega kirjoitti:

Tagman, miten muuten rahanarvoisen ominaisuuden poisto laitteesta ei laske laitteen kokonaisvaltaista arvoa? Ominaisuuden rahallinen arvo, kiinnostus tätä ominaisuutta kohtaan ja laitteen kokonaisvaltainen rahallinen arvo, eivät kyllä tässä yhtälössä nyt tuota oikeata vastausta. :(

Jos myyt PS3:n vaikka netissä eteenpäin, niin ei se other os:n poisto vaikuta tippaakaan siihen hintaan jonka laitteesta saat, koska moni potentiaalinen ostaja ei anna tipakkaan arvoa tuolle ominaisuudelle tai ei tiedä koko ominaisuudesta.

No kyllä se oli vähäpätöinen ominaisuus kaikille muille patsi Linux -nörteille, jotka nyt vaan haluaa pyörittää Linuxia taskulaskimessakin. Ja ei kannata ottaa firmojen PR-bullshittiä kirjaimellisesti.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.07.2011 klo 18.17

Abaddon kirjoitti:

Se, että jossain menee huonommin kuin muualla, ei tarkoita sitä, että voitaisiin keskustella asioista, joilla on oikeasti merkitystä. Hengittämisen lopettamisella ei ole mitään vaikutusta mihinkään.
Jatkakaa rauhassa vain, varmasti elämänne muuttuu paremmaksi, kun purnaatte OtherOs:n poistamisesta sen sijaan että oikeasti tekisitte asialle jotain.

Mahdoitko edes lukea ensimmäistä lausettasi loppuun? Ja elämä menee oikein mukavasti, kiitos vain. Eipä tällaiselle asialle oikein voi muuta tehdä kuin pitää keskustelua yllä, ja sitä varten me näitä uutisia julkaisemme, vaikka Afrikassa kuollaan nälkään ja sademetsät.
lainaa
lilly

06.07.2011 klo 18.21

tagman kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:

Tagman, miten muuten rahanarvoisen ominaisuuden poisto laitteesta ei laske laitteen kokonaisvaltaista arvoa? Ominaisuuden rahallinen arvo, kiinnostus tätä ominaisuutta kohtaan ja laitteen kokonaisvaltainen rahallinen arvo, eivät kyllä tässä yhtälössä nyt tuota oikeata vastausta. :(

Jos myyt PS3:n vaikka netissä eteenpäin, niin ei se other os:n poisto vaikuta tippaakaan siihen hintaan jonka laitteesta saat, koska moni potentiaalinen ostaja ei anna tipakkaan arvoa tuolle ominaisuudelle tai ei tiedä koko ominaisuudesta.

RRR kirjoitti:

Rinnakkaisen käyttöjärjestelmän asennusmahdollisuus ei ole pelikonsolissa vähäpätöinen ominaisuus. Älä nyt taas petä itseäsi. Kyllä se tuli Sonyn suusta myös, että se on suuri ero edellisiin konsoleihin ja myös muihin konsoleihin. Ja kyllähän Sony myös lupasi olla kajoamatta ensin siihen ominaisuuteen.
Ei se tee asiasta vähäpätöistä, vaikka et itse ymmärrä asian päälle mitään.

No kyllä se oli vähäpätöinen ominaisuus kaikille muille patsi Linux -nörteille, jotka nyt vaan haluaa pyörittää Linuxia taskulaskimessakin. Ja ei kannata ottaa firmojen PR-bullshittiä kirjaimellisesti.

Tukholma-syndrooma. Minähän sanoin.
lainaa
asdf

06.07.2011 klo 18.39

lilly kirjoitti:

Tukholma-syndrooma. Minähän sanoin.

Vai onko Sony Tagmanin palkan maksaja? Vai aikamme suurin trolli? Ainakin Sonyn puolustus lähentelee jo uskonnillista tasoa.

Ja kyllä meitä linux-nörttejä todellakin ominaisuus kiinnosti. Eipä sillä, en konetta ostanut sillon kun Linuxin asentaminen oli mahdollista ja eipä koneen mielenkiintoisuus ole ainakaan tuon poistamisen jälkeen lisääntynyt.
lainaa
joukkokanne

06.07.2011 klo 18.46

Se on yhdentekevää kuinka paljon tai vähän olen PS3:n Linux-tukea tarvinnut tai käyttänyt, se oli yksi ostopäätökseen vaikuttava tekijä, olen laitteen ostohinnassa maksanut siitä ja sen riistäminen minulta jälkikäteen on kaiken oikeustajun vastaista.

lainaa
anomuumi

06.07.2011 klo 18.52

tagman kirjoitti:
Jos myyt PS3:n vaikka netissä eteenpäin, niin ei se other os:n poisto vaikuta tippaakaan siihen hintaan jonka laitteesta saat, koska moni potentiaalinen ostaja ei anna tipakkaan arvoa tuolle ominaisuudelle tai ei tiedä koko ominaisuudesta.

Höpö löpö. Kyllä nettihuutokaupoissa oltiin valmiita maksamaan enemmän käyteystä PS3:sta jossa on vielä käyttöjärjestelmän versio 3.15 sisällä ennen kuin saataville tulivat nämä nykyiset haksit, joilla saa OtherOS:n 3.55:een tai vaihtoehtoisesti asennettua 3.15:n takaisin uudemman version päälle. Tällä hetkellä voikin sitten rahastaa PS3:lla mitä ei ole päivitetty 3.56:een tai uudempaan. :-D

tagman kirjoitti:
Ja ei kannata ottaa firmojen PR-bullshittiä kirjaimellisesti.

Joo, mutta Hirain ja kumppaneiden PR-bullshitti siitä kuinka PSN on nyt aivan huipputurvallinen kannattaa toki uskoa!
lainaa
lilly

06.07.2011 klo 18.58

asdf kirjoitti:
lilly kirjoitti:

Tukholma-syndrooma. Minähän sanoin.

Vai onko Sony Tagmanin palkan maksaja? Vai aikamme suurin trolli? Ainakin Sonyn puolustus lähentelee jo uskonnillista tasoa.

Ja kyllä meitä linux-nörttejä todellakin ominaisuus kiinnosti. Eipä sillä, en konetta ostanut sillon kun Linuxin asentaminen oli mahdollista ja eipä koneen mielenkiintoisuus ole ainakaan tuon poistamisen jälkeen lisääntynyt.

Minulla oli tuttava joka halusi ostaa vain Sonya itselleen. Huomasi että tuotemerkki oli tullut uskonnoksi kun tyyppi alkoi jauhaa Sonyn erinomaisuutta myös lähipiirilleen ja joka käänteessä toi Sonyn mukaan keskusteluun aina kun koki saavansa sillä jotain hyvää Sonya kohtaan tehtyä. Eikä taatusti saanut siitä penniäkään (se oli penni-aikaa se). Minusta on pelottavaa miten markkinointiosaston propaganda voi johtaa kritiikin katoamiseen tai/ja että yksilö joutuu moiseen tilaan. Se on jotain alkukantaista - kuten uskontokin. Enkä toki tarkoita nyt vain pelkästään Sonyä vaan kaikkia tuotemerkkejä. Minusta iPhone-fanitus on saanut ihan yhtä typeriä muotoja, kaikki kritiikki sivuutetaan.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.07.2011 klo 20.17

anomuumi kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Jos myyt PS3:n vaikka netissä eteenpäin, niin ei se other os:n poisto vaikuta tippaakaan siihen hintaan jonka laitteesta saat, koska moni potentiaalinen ostaja ei anna tipakkaan arvoa tuolle ominaisuudelle tai ei tiedä koko ominaisuudesta.

Höpö löpö. Kyllä nettihuutokaupoissa oltiin valmiita maksamaan enemmän käyteystä PS3:sta jossa on vielä käyttöjärjestelmän versio 3.15 sisällä ennen kuin saataville tulivat nämä nykyiset haksit, joilla saa OtherOS:n 3.55:een tai vaihtoehtoisesti asennettua 3.15:n takaisin uudemman version päälle. Tällä hetkellä voikin sitten rahastaa PS3:lla mitä ei ole päivitetty 3.56:een tai uudempaan. :-D

Tässä tapauksessa PS3:n arvo ei laske, vaan vanhan firmwaren omaavan PS3:n arvo voi nousta, jos löytyy ihmisiä joita laite kiinnostaa. Sama efekti oli nähtävissä mm. PSP:n kanssa, kun Sony toi päivityksiä jotka blockkasi homebrewin/piratismin. Yhdessä vaiheessa vanhemman softan omaavat PSP:t oli kuumaa kamaa, kun uusinta softaa ei oltu vielä hakkeroitu.

lilly kirjoitti:

Minulla oli tuttava joka halusi ostaa vain Sonya itselleen. Huomasi että tuotemerkki oli tullut uskonnoksi kun tyyppi alkoi jauhaa Sonyn erinomaisuutta myös lähipiirilleen ja joka käänteessä toi Sonyn mukaan keskusteluun aina kun koki saavansa sillä jotain hyvää Sonya kohtaan tehtyä. Eikä taatusti saanut siitä penniäkään (se oli penni-aikaa se). Minusta on pelottavaa miten markkinointiosaston propaganda voi johtaa kritiikin katoamiseen tai/ja että yksilö joutuu moiseen tilaan. Se on jotain alkukantaista - kuten uskontokin. Enkä toki tarkoita nyt vain pelkästään Sonyä vaan kaikkia tuotemerkkejä. Minusta iPhone-fanitus on saanut ihan yhtä typeriä muotoja, kaikki kritiikki sivuutetaan.

Minua usein luullaan väittelyitteni perusteella kuvailemasi kaltaiseksi tyypiksi, mutta oikeasti en ole mikään yhden tuotemerkin sokea palvoja. Ainoat tällä hetkellä omistamani Sony tuotteet on PS3 ja televisio, vaikka kämppä on täynnä elektroniikkatuotteita. Lisäksi en ole sokea kritiikille.
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

06.07.2011 klo 20.51

Kuten jo sanoin edellisessä kommentissa että tagman on botti h**** että Dekonega, RRR, lilly, anomuumi,asdf te vain puhutte seinälle joka ei kuuntele että näin :S Ja Mikko voi unohtaa Abaddonin "trolli"/"jonne" kommentit jos noin Abaddonia v*tuttaa maailman tilanne MITÄ HELVETTIÄ SE TÄNNE KOMMENTOI!!! Menisi sinne auttamaan jos huolestuttaa maailman tilanne noin paljon :S
lainaa
korjaaja

06.07.2011 klo 21.18

tagman kirjoitti:
Ainoat tällä hetkellä omistamani tuotteet ovat Sonyn televisio ja PS3

korjattu!
lainaa
menkääItseenne

06.07.2011 klo 21.20

Miksi pelaatte pelejä, ettekä auta Afrikan nälkää näkeviä? Yhden pelin hinnalla saisi niille monta lautasellista kaurapuuroa!
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.07.2011 klo 22.51

joel141290 kirjoitti:
Kuten jo sanoin edellisessä kommentissa että tagman on botti h**** että Dekonega, RRR, lilly, anomuumi,asdf te vain puhutte seinälle joka ei kuuntele että näin :S Ja Mikko voi unohtaa Abaddonin "trolli"/"jonne" kommentit jos noin Abaddonia v*tuttaa maailman tilanne MITÄ HELVETTIÄ SE TÄNNE KOMMENTOI!!! Menisi sinne auttamaan jos huolestuttaa maailman tilanne noin paljon :S

Kun joku toinen on toista mieltä, niin se on silloin botti, seinä tai trolli;) Kyllä olen ottanut kaikki argumentit huomioon ja perustellut kantani melko selkeästi.
lainaa
RRR

06.07.2011 klo 23.17

"Kun joku toinen on toista mieltä, niin se on silloin botti, seinä tai trolli;) Kyllä olen ottanut kaikki argumentit huomioon ja perustellut kantani melko selkeästi."

No eiköhän se jo tässä vaiheessa ole selvä kaikille, että se on sun maailmankuvassa hienoa että Linux-tuki poistettiin. Ainoa mikä voisi olla enää hienompaa on se, että kieltäydytään hyvittämästä menetyksestä mitään. Sun perusteluissa ei tosin ole järjen hiventäkään, mutta mielipide tuli selväksi. Pomppaat takaisin neula samassa urassa kuin Paavo Väyrynen konsanaan vaikka peli on jo pelattu. Bongot siitä.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

07.07.2011 klo 00.08

Linus kirjoitti:
Koneen ominaisuuksiin ei kuitenkaan ilman "hakkerointia" päässyt.

Ei pidä paikkaansa. PS3:n Gnu/Linux on yhtä isoa poikkeusta lukuunottamatta (Hypervisoriin perustuva tietoturvamalli jonka logiikkana on laitteen OtherOS-puolella toimia kuin TPM-piiri. Se ratifioi SCE:n tietoturvapolitiikan laitteessa) täysin samanlainen kuin missä tahansa muussa vastaavan tasoisessa laitteistossa. Mitään eritystä hakkerointia ei vaadita tai tarvita, niinkään kuin kykyä ymmärtää mitä laitteistolla on mahdollista tehdä ja miten se eroaa Intel-pohjaisista muista PC-ratkaisuista. :)
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

07.07.2011 klo 00.09

RRR kirjoitti:
"Kun joku toinen on toista mieltä, niin se on silloin botti, seinä tai trolli;) Kyllä olen ottanut kaikki argumentit huomioon ja perustellut kantani melko selkeästi."

No eiköhän se jo tässä vaiheessa ole selvä kaikille, että se on sun maailmankuvassa hienoa että Linux-tuki poistettiin. Ainoa mikä voisi olla enää hienompaa on se, että kieltäydytään hyvittämästä menetyksestä mitään. Sun perusteluissa ei tosin ole järjen hiventäkään, mutta mielipide tuli selväksi. Pomppaat takaisin neula samassa urassa kuin Paavo Väyrynen konsanaan vaikka peli on jo pelattu. Bongot siitä.

Jep Ja näin päätän kommenttini tähän
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

07.07.2011 klo 00.12

tagman kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:
Tagman, miten muuten rahanarvoisen ominaisuuden poisto laitteesta ei laske laitteen kokonaisvaltaista arvoa? Ominaisuuden rahallinen arvo, kiinnostus tätä ominaisuutta kohtaan ja laitteen kokonaisvaltainen rahallinen arvo, eivät kyllä tässä yhtälössä nyt tuota oikeata vastausta. :(
Jos myyt PS3:n vaikka netissä eteenpäin, niin ei se other os:n poisto vaikuta tippaakaan siihen hintaan jonka laitteesta saat, koska moni potentiaalinen ostaja ei anna tipakkaan arvoa tuolle ominaisuudelle tai ei tiedä koko ominaisuudesta.

Tämän voi taas nähdä toisinkin päin. Jos kyseinen käyttäjä on kiinnostunut Gnu/Linuxista ja ostaa PS3:n hän saattaa olla valmis maksamaan jopa enemmän sellaisesta laitteesta jossa kyseinen ominaisuus yhä edelleen on. Ennemmin kuin ostaa halvemman yksikön jossa kyseistä ominaisuutta ei ole. :)
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

07.07.2011 klo 00.21

joel141290 kirjoitti:
Jep Ja näin päätän kommenttini tähän.

Valo kaiken tämän hulluuden keskellä!
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

07.07.2011 klo 11.18

Dekonega kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:
Tagman, miten muuten rahanarvoisen ominaisuuden poisto laitteesta ei laske laitteen kokonaisvaltaista arvoa? Ominaisuuden rahallinen arvo, kiinnostus tätä ominaisuutta kohtaan ja laitteen kokonaisvaltainen rahallinen arvo, eivät kyllä tässä yhtälössä nyt tuota oikeata vastausta. :(
Jos myyt PS3:n vaikka netissä eteenpäin, niin ei se other os:n poisto vaikuta tippaakaan siihen hintaan jonka laitteesta saat, koska moni potentiaalinen ostaja ei anna tipakkaan arvoa tuolle ominaisuudelle tai ei tiedä koko ominaisuudesta.

Tämän voi taas nähdä toisinkin päin. Jos kyseinen käyttäjä on kiinnostunut Gnu/Linuxista ja ostaa PS3:n hän saattaa olla valmis maksamaan jopa enemmän sellaisesta laitteesta jossa kyseinen ominaisuus yhä edelleen on. Ennemmin kuin ostaa halvemman yksikön jossa kyseistä ominaisuutta ei ole. :)

Minä korjasinkin tuon toteamuksen seuraavassa viestissä.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

07.07.2011 klo 12.27

Totta, mutta koin, että pystyn esittämään asian selkeämmin ja jatkamaan keskinäistä keskusteluamme. Lisäksi olin kirjoittanut viestin jo aikaisemmin, ja se oli vain jäänyt selaimenvälilehdelle auki joten painoin "Lähetä" katsomatta oliko muita vastauksia tullut. ;)
lainaa
KuinKaksiMarjaa

07.07.2011 klo 14.03

Dekonega ja tagman ovat ansainneet toisensa.
lainaa
muttamitäsuomisanoo

07.07.2011 klo 19.11

lukekaas ne printit niistä laatikoiden (myös Xbox) kyljestä kun sanotaan että "et omista tätä laitetta sinulla on lisenssi sen käyttöön"

tuolla verukkeella nuo molemmat konsolit voidaan sammuttaa muutaman vuoden päästä kun uudet konsolit ovat vallanneet markkinat
lainaa
lilly

07.07.2011 klo 19.41

KuinKaksiMarjaa kirjoitti:
Dekonega ja tagman ovat ansainneet toisensa.

Degonega on mielestäni ryhdistäytynyt hienosti eikä kirjoita enää sivutolkulla tekstiä jota kukaan ei viitsi lukea. Se on myös nostanut degon kommentoinnin tasoa kun enemmän kiteyttää täytyy.
:)
lainaa
J-P

08.07.2011 klo 11.24

tagman kirjoitti:
RRR kirjoitti:

Rinnakkaisen käyttöjärjestelmän asennusmahdollisuus ei ole pelikonsolissa vähäpätöinen ominaisuus. Älä nyt taas petä itseäsi. Kyllä se tuli Sonyn suusta myös, että se on suuri ero edellisiin konsoleihin ja myös muihin konsoleihin. Ja kyllähän Sony myös lupasi olla kajoamatta ensin siihen ominaisuuteen.
Ei se tee asiasta vähäpätöistä, vaikka et itse ymmärrä asian päälle mitään.

No kyllä se oli vähäpätöinen ominaisuus kaikille muille patsi Linux -nörteille, jotka nyt vaan haluaa pyörittää Linuxia taskulaskimessakin. Ja ei kannata ottaa firmojen PR-bullshittiä kirjaimellisesti.

tagman kirjoitti:

Kuten sanoin, niin en hyväksy sellaista, että ominaisuuksia alettaisiin poistamaan mielivaltaisesti ilman syytä. Ja vidzone, valokuvien katselu, Yle Areena sun muut on aivan yhtä yhdentekeviä ominaisuuksia kuin OtherOS. Jos niistä poistetaan yksi niin eipä se minusta ole kovin suuri vääryys ihmisyyttä vastaan. Noiden kaikkien poistaminen taas alkaisi olla jo oikeasti vääryyttä asiakkaita kohtaan.

Aivan oikein! Siitäs saitte, senkin kuluttajat!!!

Miksei kuluttajariitalautakunnassa ole kaltaisiasi neroja töissä!

Varsinkin tuo "ei kannata ottaa firmojen PR-bullshittiä kirjaimellisesti." kumoaa Sonyn omat lupaukset ominaisuuden tukemisesta jatkossakin täydellisesti!
lainaa
herp_a_derp

08.07.2011 klo 15.40

muttamitäsuomisanoo kirjoitti:
lukekaas ne printit niistä laatikoiden (myös Xbox) kyljestä kun sanotaan että "et omista tätä laitetta sinulla on lisenssi sen käyttöön"

otatko vaikka kuvan siitä boksis laatikon kyljestä kun mulla ei ainakaan lue mitään tuollaista?
lainaa
Warezz

Rekisteröitynyt 30.11.2010

09.07.2011 klo 23.09

Sparrow kirjoitti:
Suosittelen lämpimästi oikeuteen lähtöä. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisu on hyvä pohja omaan juttuun. Oikeusturvavakuutus kannattaa kuitenkin olla vähentämään omaa kuluriskiä.

Oikeuteen 100€ takia. JEPS. Noh haastakaa vaan. Maksamaan te kummiskin joudutte ja pelkkä 100€ ei siihen riitä. Vaikka mitä vakuutuksia ottaisi.
lainaa
Puuh

10.07.2011 klo 11.21

Warezz kirjoitti:
Sparrow kirjoitti:
Suosittelen lämpimästi oikeuteen lähtöä. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisu on hyvä pohja omaan juttuun. Oikeusturvavakuutus kannattaa kuitenkin olla vähentämään omaa kuluriskiä.

Oikeuteen 100€ takia. JEPS. Noh haastakaa vaan. Maksamaan te kummiskin joudutte ja pelkkä 100€ ei siihen riitä. Vaikka mitä vakuutuksia ottaisi.

Olet kyllä oikea malliesimerkki suurkorporaation huorasta jota vedellään kakkoseen minkä keretään mutta fanipoikuus estää sen näkemisen tai ollaan muuten vaan liian saamattomia tekemään asialle mitään.
lainaa
Warezz

Rekisteröitynyt 30.11.2010

10.07.2011 klo 12.52

PC-fanboy saatan olla mutta siihen se sitten jääkin..
Kaikki konsolit Wiistä Xboxiin löytyy kotoa, tosin Wii on niin järkyttävää paskaa että voisi senkin heittää roskiin.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova