Tuorein sisältö

Seksipeli aiheutti paniikin yhdysvaltalaisessa lukiossa

24.10.2012 klo 19.00 | Luettu: 16549 kertaa | Teksti: Veera Rouvinen


San Franciscon lähellä sijaitsevassa arvostetussa Piedmontin lukiossa on pelattu muutakin kuin amerikkalaista jalkapalloa. Koulun miespuoliset opiskelijat, pääasiassa urheilijat, ovat jo kuuden vuoden ajan pelanneet salaa tosielämään perustuvaa seksipeliä, jonka idea on peräisin erilaisista Fantasy League -nettipeleistä.

Fantasy Slut Leagueksi nimetyssä pelissä pelaajat valitsevat joukkueeseensa koulun naispuolisia opiskelijoita, joiden seksielämää tarkkaillaan tiiviisti. Kun pelaajan joukkueeseen valittu ”lutka” on koulussa liikkuvan huhun mukaan harrastanut seksiä tai osallistuu muihin seksuaalisiin aktiviteetteihin, saa pelaaja tästä itselleen pisteitä. Pistetaulukkoa on voinut seurata pelille omistetulta nettisivulta. Peli on ollut osa urheilijoiden yhteishenkeä ja osallistumista on vaadittu, jos on mielinyt kuulua porukkaan.

Peli paljastui viime viikolla koulun henkilökunnalle ja alkupaniikin seurauksena vanhemmille on lähetetty huolestuneita kirjeitä ja koulun oppilaita puhuteltu tiukalla otteella. Henkilökunnalla oli kuitenkin aluksi virheellinen käsitys siitä, miten peliä oikein on pelattu. Heidän mukaansa pelaajat olisivat saaneet pisteitä siitä, kuinka monen tytön kanssa he olivat itse harrastaneet seksiä. Koulun mukaan peliin liittyvät tytöt olisi joutuneet muun muassa raiskausten ja alkoholin väärinkäytön uhreiksi. Erään opiskelijan kirje koululle paljasti kuitenkin, että kyseessä on ollut vain ”viaton” tarkkailuun ja juoruihin perustuva statistiikkapeli.

Katso täältä, miten Iltalehti uutisoi asiasta.

V2.fi | Veera Rouvinen
< Häiriötiedote: Ongel... Taidekuva GTA V:stä... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (15 viestiä)

TaiZuuni

Rekisteröitynyt 01.06.2007

24.10.2012 klo 19.47 5 tykkää tästä

Hui kauheata.
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

24.10.2012 klo 19.48 7 tykkää tästä

Siis käsitinkö oikein, että porukka kauhisteli ensin että iik, onx jotku harrastanu seksiä?? vaikka oikeasti "vain" on levitelty tytöistä juoruja ja haukuttu niitä lutkiksi?
lainaa
RealityGames

24.10.2012 klo 19.49 2 tykkää tästä

Mielenkiintoinen idea.
lainaa
upeitaovat

24.10.2012 klo 19.51 5 tykkää tästä

hienoja buubseja kuvassa
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.10.2012 klo 19.54 3 tykkää tästä

Niin kuvitelma kai oli, että peliä pelataan harrastamalla seksiä, mutta tosiasiassa se perustui siihen, että valitaan omaan tiimiin lutkia ja sitten saadaan pisteitä heidän saavutustensa perusteella.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

24.10.2012 klo 19.58 8 tykkää tästä

Kerranki hyvä idea managerointi pelissä, jalkapallojoukkueen valmentaja on on niin 2001
lainaa
afokspdokapd

24.10.2012 klo 20.42 1 tykkää tästä

tää kuulostaa ihan oltain pornoleffan juonelta. ne perusjenkkiurheilijapojat ja lutkacheerleaderit (tai ainakin cheerleadertasoa) keksivät taas seksiin liittyvää ajankulua

onhan tuo törkeää mutta miten liittyy videopeleihin. managerointiakaan ei keksitty videopeleissä
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

24.10.2012 klo 23.09 3 tykkää tästä

Lutka siellä, lutka täällä. Lutkia joka puolella. On se hieno sana. V2:n tanssipelispesiaalissaki oli kivoja lutkia.
lainaa
MrLogic

25.10.2012 klo 02.55

VEIVINHEITTOVIHKO kirjoitti:
Siis käsitinkö oikein, että porukka kauhisteli ensin että iik, onx jotku harrastanu seksiä?? vaikka oikeasti "vain" on levitelty tytöistä juoruja ja haukuttu niitä lutkiksi?


Nännit! OMG censor now! Viattomia ihmisiä kappaleiksi? That's fine, k18
lainaa
TheÄijä

25.10.2012 klo 07.56 2 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Niin kuvitelma kai oli, että peliä pelataan harrastamalla seksiä, mutta tosiasiassa se perustui siihen, että valitaan omaan tiimiin lutkia ja sitten saadaan pisteitä heidän saavutustensa perusteella.

Joku ei tainnut ajatella, että managerointipelejä pelaavilla nössöillä on 0% mahdollisuus päästä harrastamaan seksiä oikean naisen kanssa joten siitä ei siis mitenkään voinut olla kyse. Normaalijannuthan ovat aina harrastaneet peliä juuri niin kuin oletettiin mutta siitä ei vaan puhuta ulkopuolisille sen enempää kun Fight Clubistakaan.

Ja kyllähän tämä kaikenkaikkiaan on säälittävyydessään jotain ennenkuulumatonta. Neitsytpoikien uusin tapa unelmoida saavansa seksiä.
lainaa
Tapza

25.10.2012 klo 23.56

Yhdysvalloissa ei ole lukioita.
lainaa
FFFF

26.10.2012 klo 00.46

Tapza kirjoitti:
Yhdysvalloissa ei ole lukioita.


High school vastaa lukiota. Oikeastaan sanakirjat kääntävät high school = lukio. Vaikka se on high school se on lukio. Lukio se on. Lukio.
lainaa
MEJM

26.10.2012 klo 22.56 1 tykkää tästä

Todella ällöttävää että toisten ihmisten yksityiselämällä käydään peliä, vaikka onkin kyse vain juoruista.
lainaa
Haza

27.10.2012 klo 00.01

No voi itku ja parku. Varmasti naisetkin juoruaa miehistä vaikka mitä. Mies opiskelijat päättivät viedä juoruamisen vaan toiselle asteelle....
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

28.10.2012 klo 15.33

Vitun Iltalehti.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova