Tuorein sisältö

GTA V:n esikatselut ilmestyivät verkkoon, lue yhteenveto

02.05.2013 klo 21.30 | Luettu: 23962 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Moni on odottanut innolla suurten medioiden esikatsauksia GTA V:een, ja nyt niitä on vihdoin saanut julkaista. Ainakin Kotaku ja Destructoid ovat koonneet omat esikatsauksensa, ja niistä selviää mm. seuraavia asioita:

- Koko kartta on tutkittavissa alusta asti, erilaisissa paikoissa asuu erilaisia ihmisiä.
- Kartta on suurempi kuin GTA: San Andreas, GTA IV ja Red Dead Redemption yhteensä.
- Peli sisältää mm. 9-reikäisen golf-kentän, joka on pelattavissa, sekä joogaminipelin, autokilpailuita sun muuta oheistoimintaa. Myös RDR-tyyliset "Stranger missionit" ovat mukana.
- GTA:ssa on nyt ensimmäistä kertaa villieläimiä.
- Pelissä voi sukeltaa, kartalla on mm. laivanhylkyjä.
- Kolmen eri hahmon välillä vaihdetaan "lennosta", eli kun teet muuta, hahmot jatkavat elämäänsä.
- Pelin juoni on tiukasti yksinpeli. Moninpelikin on mukana, mutta siitä ei kerrottu vielä.
- Tehtäviä voi "järjestellä" tiettyjen reunaehtojen puitteissa. Voit esim. viedä pakoauton ryöstöä varten haluamaasi paikkaan.
- Radioasemien lisäksi pelin tärkeissä kohdissa on nyt myös soundtrack.
- Tarina on valoisampi ja humoristisempi kuin GTA IV:ssä.
- Ystävät eivät enää soittele jatkuvasti eikä deittailu ole minipelin kaltaista.

Sivustoille näytetty peli ei ollut lopullisessa kunnossa, joten ilmeisestikin neljän kuukauden lisäkehitysaika tulee vielä tarpeeseen. Lue lisää tunnelmia alkuperäisistä jutuista.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Isot miehet törmäile... Aliens: Colonial Mar... >

Keskustelut (38 viestiä)

LoistavaAAAHittipeli

02.05.2013 klo 21.40 14 tykkää tästä

Tästä tulee kaikkien aikojen paras GTA. Jopa parempi kuin GTA6.
lainaa
qqq

02.05.2013 klo 21.52 3 tykkää tästä

hyvä peli varmasti joo, mutta ghosts on kyllä enemmän vuoden peli matskua kuin tämä.
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

02.05.2013 klo 21.55 4 tykkää tästä

"- Tehtäviä voi "järjestellä" tiettyjen reunaehtojen puitteissa. Voit esim. viedä pakoauton ryöstöä varten haluamaasi paikkaan."
Erityisesti tämä kuulostaa kovalta. Saa kuitenkin nähdä kuinka "vapaasti" tää uudistus jättää taktikoinnin varaan, mutta hyvä juttu että ovat edes yrittäneet kehittää tehtäviä.

Kalu käteen ja odottamaan.
lainaa
Jupe

02.05.2013 klo 21.56 1 tykkää tästä

toivottavasti moninpelissä olis noita minipelejä kuten toi golf :D
lainaa
manuti

03.05.2013 klo 09.23 12 tykkää tästä

uuh, autolla kahtasataa karhun päälle :DD
lainaa
ZiisusChrist

03.05.2013 klo 09.40 7 tykkää tästä

qqq kirjoitti:
hyvä peli varmasti joo, mutta ghosts on kyllä enemmän vuoden peli matskua kuin tämä.

Troll much?!?

:D
lainaa
JNJHL9

Rekisteröitynyt 07.07.2011

03.05.2013 klo 09.48 2 tykkää tästä

IGN sanoo myös että pelissä on myös jonkinlainen kehittymis systeemi. Eli mitä enemmän sukeltelet sitä paremmat keuhkot tulee tai mitä enemmän ammut sitä paremmaks ampujaks tulet...
Vähän niinkun GTA:SAssa
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.05.2013 klo 10.33 4 tykkää tästä

http://www.gtav.net/news/4521/gtav-online-previews-and-sc

Tuossa paljon enemmän tietoa. Nuo V2:n jutut oli suurimmalti osalti jo tiedossa aiemmista ennakoista. Tuolla myös parikymmentä uutta kuvaa.
lainaa
hypetrainoverloaded

03.05.2013 klo 11.42 3 tykkää tästä

ei vittu näitä fanipoikia. yhtään oikeaa pelikuvaa ei ole vielä nähty mutta lapset ja vanhat äijät jaksavat kuorossa ylistää
lainaa
TheWheelman

03.05.2013 klo 11.51

Toivottavasti tämä täyttää Driverin jättämän aukon. Eli valitse minkä keikan haluat tehdä, ryöstä paikka ja kaahaile karkuun kunnon fysiikoilla. Ja monipuolisia ajotehtäviä eikä pelkkää aja takaa-tule ajetuksi takaa.

Ihan jännä että GTA on jatkuvasti mollannut Driveria ja silti yksi ja toinen asia on lainattu suoraan Driverista. Toki toisinkin päin.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

03.05.2013 klo 12.03 4 tykkää tästä

hypetrainoverloaded kirjoitti:
ei vittu näitä fanipoikia. yhtään oikeaa pelikuvaa ei ole vielä nähty mutta lapset ja vanhat äijät jaksavat kuorossa ylistää
mitä väliå miltä se näyttää jos peli ittessään on loistavuutta? otan mie ainakin enemmin ulosteella tahritun kultakimpaleen kuin kultakuorrutettua paskaa...
lainaa
hypetrainoverloaded

03.05.2013 klo 12.07 3 tykkää tästä

Czerwony kirjoitti:
hypetrainoverloaded kirjoitti:
ei vittu näitä fanipoikia. yhtään oikeaa pelikuvaa ei ole vielä nähty mutta lapset ja vanhat äijät jaksavat kuorossa ylistää
mitä väliå miltä se näyttää jos peli ittessään on loistavuutta? otan mie ainakin enemmin ulosteella tahritun kultakimpaleen kuin kultakuorrutettua paskaa...

Missä minä puhuin mitään grafiikasta? Pelikuva tarkoittaa myös fysiikoita, toimintaa, ajamista, tekoälyä yms.

Ainiin ja näköjään ilmoittavat kuolleet hemmot nykyään isolla Xllä koska casuaalit käänsivät selkänsä tuupertuneille pahiksille jotka sitten ampuivat pelaajan. Eikö sen tuupertumisen koko idea ollut olla tarkkana ja viimeistellä tai katsella kituvaa ukkoa. Kas kun eivät anna pistoolia loputtomilla ammuksilla ja latautuvaa healtia.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.05.2013 klo 12.10 1 tykkää tästä

Saa nähä miten nuo "reunaehdot" helpottaa sit pelaamista. GTA IVssä melko moni tehtävä päätty ekan 10s jälkeen ku ampu takaa-ajettavan henkilön rattiin. En sit tiä oliko konsolilla samaa ongelmaa, mut koska pääosumat tappo heti, nii suurinosa tehtävistäki päätty heti.

Toisaalta en kyl halua takas näitä randomisti kiihdytteleviä autoja, joita edellisosissa oli turhanki paljon. Siis näitä joita ei voinut saada kiinni ennen tiettyä pistettä vaikka kuinka hyvin olisi ajanut; kiihdyttivät aina karkuun kun pääsi tarpeeks lähelle ja jäivät sit hidastelemaan taas vähän matkan päähän.
lainaa
gogoere

03.05.2013 klo 12.44 4 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Saa nähä miten nuo "reunaehdot" helpottaa sit pelaamista. GTA IVssä melko moni tehtävä päätty ekan 10s jälkeen ku ampu takaa-ajettavan henkilön rattiin. En sit tiä oliko konsolilla samaa ongelmaa, mut koska pääosumat tappo heti, nii suurinosa tehtävistäki päätty heti.
Itse otin aseen esiin vasta kun takaa-ajettavan auto ei ollut enää ajokunnossa. Silloin usein pesäpallomailalla viimeistelemään.

Kyse on valinnoista.
lainaa
nykk1

Rekisteröitynyt 01.12.2012

03.05.2013 klo 14.46 4 tykkää tästä

Lisäksi:

-Poliisien tekoäly on uusittu, sinun ei tarvitse paeta mini-mapissa näykyvän kentän ulkopuolelle, vaan voit halutessasi ajaa/juosta kujalle piilon. Poliiseilla on siis "näkökyky"
-Autojen kustomointi on tuotu takaisin, maalauksesta nitroihin. (JIPPII!!)
-Päähenkilöillä on taito mittarit GTA:SAn tyyliin, eli jokaisella henkilöllä on omat mittarit ajamiseen, ampumiseen jne. Lisäksi jokaisella hahmolla on vahvuutensa, Esim. Trevor osaa lentää lentokonetta jo alussa hyvin.
-Sinun ei tarvitse kuitenkaan Treenata itseäsi ettet muutu läskiksi.
- Jokaisella hahmolla on oma Special kyky. Esimerkiksi Michael pystyy siirtymään Bullet-Timen tyyliseen ajan hidastukseen.
- Ampumisessa on otettu oppia Max Payne 3:sta
- Voit ostaa itselli uusia vaatteitta, tatuointeja ja hiustyylejä.
lainaa
GTAeiPetäKoskaan

03.05.2013 klo 15.04 5 tykkää tästä

Tosiasia kuitenkin on, että GTA5 tulee olemaan erinomainen AAAAAA+ -huippupeli, huikea arvostelumenestys ja yli 10 miljoonan myyntiin yltävä super-megahitti, anonyymeinä dissailevien trollipoikien itkusta huolimatta.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

03.05.2013 klo 15.20

- Kartta on suurempi kuin GTA: San Andreas, GTA IV ja Red Dead Redemption yhteensä. ja vitut! Kuinka mmonelle DVDlle oikeen menee
lainaa
ASDsdasda

03.05.2013 klo 15.25 2 tykkää tästä

Talmunen kirjoitti:
- Kartta on suurempi kuin GTA: San Andreas, GTA IV ja Red Dead Redemption yhteensä. ja vitut! Kuinka mmonelle DVDlle oikeen menee
Jos ymmärtäisit mitään pelinkehityksestä tietäisit että 3d mallit ei ole läheskään suurin tilansyöppö videopeleissä. Eli isolla pelialueella ei ole niin suurta vaikutusta pelin kokoon.
lainaa
nykk1

Rekisteröitynyt 01.12.2012

03.05.2013 klo 15.28 10 tykkää tästä

Talmunen kirjoitti:
- Kartta on suurempi kuin GTA: San Andreas, GTA IV ja Red Dead Redemption yhteensä. ja vitut! Kuinka mmonelle DVDlle oikeen menee

1 Blu-Raylle :)
lainaa
blurayFloppasi

03.05.2013 klo 15.44 5 tykkää tästä

Blu Ray ei sonypoikien hehkutuksesta huolimatta automaattisesti taannutkaan erinomaisia ja laajoja pelejä. Myöskään pleikkaripoikien maalailemat uhkakuvat siitä, että DVD-levyjä pitäisi vaihtaa kesken pelin eivät koskaan toteutuneet. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna onkin selvää, että Microsoftin päätös valita xboksiin edullinen, nopea ja luotettava DVD oli ehdottoman oikea.
lainaa
xboxfanipoika

03.05.2013 klo 16.07 6 tykkää tästä

blurayFloppasi kirjoitti:
Blu Ray ei sonypoikien hehkutuksesta huolimatta automaattisesti taannutkaan erinomaisia ja laajoja pelejä. Myöskään pleikkaripoikien maalailemat uhkakuvat siitä, että DVD-levyjä pitäisi vaihtaa kesken pelin eivät koskaan toteutuneet. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna onkin selvää, että Microsoftin päätös valita xboksiin edullinen, nopea ja luotettava DVD oli ehdottoman oikea.

Mahtaako asia nyt kuitenkaan olla näin... Metal Gear Solid: The Legacy Collection?

http://www.pelaajalehti.com/uutiset/metal-gear-jattikokoe
lainaa
SimaaLiittimessä

03.05.2013 klo 16.41 4 tykkää tästä

Ikävä kyllä kaikista hienouksista huolimatta tosiasia on, että tämä on tehty kymmenen vuotta vanhan romuraudan pohjalta. Peli tulee olemaan ihan kiva, mutta eipä tämä enää oikein jaksa kiinnostaa tässä vaiheessa. Seuraavaa GTAta ja uusia konsoleita odotellessa.
lainaa
PuskaaParkissa

03.05.2013 klo 16.57 1 tykkää tästä

Iik olen innoissani kun pääsen pelaamaan golfia, sukeltamaan, kuuntelemaan radiota, katsomaan villieläimiä yms....

Olisivat nyt edes tuoneet sen läskiintymisen takaisin. San Andreaksen hauskinta antia oli syödä itsensä burgerikuninkaaksi tai laihduttaa itsensä etiopialaiseksi. Mutta punkerot loukkaantuisivat siitä ja pullamössöt eivät kestä pelejä joissa on seurauksia.
lainaa
äläressukkaselitä

03.05.2013 klo 17.50 2 tykkää tästä

xboxfanipoika kirjoitti:
blurayFloppasi kirjoitti:
Blu Ray ei sonypoikien hehkutuksesta huolimatta automaattisesti taannutkaan erinomaisia ja laajoja pelejä. Myöskään pleikkaripoikien maalailemat uhkakuvat siitä, että DVD-levyjä pitäisi vaihtaa kesken pelin eivät koskaan toteutuneet. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna onkin selvää, että Microsoftin päätös valita xboksiin edullinen, nopea ja luotettava DVD oli ehdottoman oikea.

Mahtaako asia nyt kuitenkaan olla näin... Metal Gear Solid: The Legacy Collection?

Tuolla ontuvalla perusteella peliä olisi mahdotonta toteuttaa myöskään niin teknisesti kuon tehoiltaankin ylivertaiselle PC:lle. Todellisuudessa pelit kuitenkin asennetaan kovalevylle, eikä sillä ole minkäänlaista merkitystä, onko asennuslevyjä yksi vaiko kymmenen.
lainaa
hehehehe

03.05.2013 klo 18.08 2 tykkää tästä

blurayFloppasi kirjoitti:
Blu Ray ei sonypoikien hehkutuksesta huolimatta automaattisesti taannutkaan erinomaisia ja laajoja pelejä. Myöskään pleikkaripoikien maalailemat uhkakuvat siitä, että DVD-levyjä pitäisi vaihtaa kesken pelin eivät koskaan toteutuneet. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna onkin selvää, että Microsoftin päätös valita xboksiin edullinen, nopea ja luotettava DVD oli ehdottoman oikea.

Bottipoika nolona selittää. : D Itse pidän olohuoneessa mieluummin Blu-ray soitinta ja parasta konsolia. Joten työnnä se antiikki paskas jonnekki.
lainaa
blurayJa600pLOL

03.05.2013 klo 18.22 5 tykkää tästä

hehehehe kirjoitti:

Tarkoitatko parhaalla konsolilla mahdollisesti sitä pleikkaria, jolle edes GTA4:ää ei ollut mahdollista toteuttaa teräväpiirtona?
lainaa
lukutaitoHOI

03.05.2013 klo 18.26 4 tykkää tästä

blurayJa600pLOL kirjoitti:
hehehehe kirjoitti:
blurayFloppasi kirjoitti:
Blu Ray ei sonypoikien hehkutuksesta huolimatta automaattisesti taannutkaan erinomaisia ja laajoja pelejä. Myöskään pleikkaripoikien maalailemat uhkakuvat siitä, että DVD-levyjä pitäisi vaihtaa kesken pelin eivät koskaan toteutuneet. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna onkin selvää, että Microsoftin päätös valita xboksiin edullinen, nopea ja luotettava DVD oli ehdottoman oikea.

Bottipoika nolona selittää. : D Itse pidän olohuoneessa mieluummin Blu-ray soitinta ja parasta konsolia. Joten työnnä se antiikki paskas jonnekki.

Tarkoitatko parhaalla konsolilla mahdollisesti sitä pleikkaria, jolle edes GTA4:ää ei ollut mahdollista toteuttaa teräväpiirtona?

No ei. Hänhän sanoi pitävänsä olohuoneessa Blu-Ray -soitinta JA parasta konsolia, eli hänellä täytyy olla PS3 ja Xbox.
lainaa
j0nttu

03.05.2013 klo 19.15 8 tykkää tästä

Talmunen kirjoitti:
- Kartta on suurempi kuin GTA: San Andreas, GTA IV ja Red Dead Redemption yhteensä. ja vitut! Kuinka mmonelle DVDlle oikeen menee

PS3 = 1 disc
Xbox 360 = 3-5 discs
lainaa
Kopteri

03.05.2013 klo 19.16 2 tykkää tästä

"Myös RDR-tyyliset "Stranger missionit" ovat mukana."

Jo GTA IV:ssä oli näitä stranger -tehtäviä...
lainaa
GTA4

03.05.2013 klo 20.57 3 tykkää tästä

PS3: kuvaputkiresoluutio
Xbox360: teräväpiirto
lainaa
ast3

03.05.2013 klo 21.38 3 tykkää tästä

Voin vain kuvitella minkä paskohalvaus itkuraivopotku kohtauksen Execta saisi jos ps3 julkaisu peruttaisiin. Luultavasti tosin väittäisi, ettei hän kyseistä peliä odottanutkaan.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.05.2013 klo 22.18 3 tykkää tästä

ast3 kirjoitti:
Voin vain kuvitella minkä paskohalvaus itkuraivopotku kohtauksen Execta saisi jos ps3 julkaisu peruttaisiin. Luultavasti tosin väittäisi, ettei hän kyseistä peliä odottanutkaan.

Miten niin? Ostaisin Boksin. Paska trolli ei ole paska, vaan aivan vitun paska. Mee roskiin.
lainaa
helvetin_janarit

03.05.2013 klo 22.36 8 tykkää tästä

Execta kirjoitti:
ast3 kirjoitti:
Voin vain kuvitella minkä paskohalvaus itkuraivopotku kohtauksen Execta saisi jos ps3 julkaisu peruttaisiin. Luultavasti tosin väittäisi, ettei hän kyseistä peliä odottanutkaan.

Miten niin? Ostaisin Boksin. Paska trolli ei ole paska, vaan aivan vitun paska. Mee roskiin.

Älä itke kakara. Kyllä äiti sen pelin sulle ostaa niinkuin tähänkin asti.
lainaa
huhhuh

03.05.2013 klo 22.40 9 tykkää tästä

Näin jälkikäteen ajateltuna GTA IV oli aivan helkkarin tylsä ja paska peli. Itseääntoistavaa betoniviidakossa ajelemista ja chest-high-wallien takana kämppimistä vailla minkäänlaista juonitehtävien ulkopuolista tekemistä. Kyllä sille aikanaan hurrasi mutta vaatii näemmä RDR:n ja GTA V:n ennakkotietoja näkemään kuinka surkea se todellisuudessa oli.

Tästä näyttäis tulevan jotain muutakin.
lainaa
KeyboardWarrior

03.05.2013 klo 23.05 1 tykkää tästä

Minkä takia tässä ketjussa pyörii munattomia hippejä. Ainoastaan Exectalla ja Exectaa ärsyttäneillä äijillä tuntuu olevan palleja sotia näppäimistön voimin.

Maanpetturi-vasurit.
lainaa
manuti

03.05.2013 klo 23.06

Kotakun jutun luettuani, aloin miettimään, että mitenköhän hyvin tuo tekoäly toimii. Ja vielä sekin, että jos vaihdat hahmosta toiseen, niin spawnaako aiempi hahmo jonnekin huits helvettiin. Lähinnä siis tarkoitan sitä että pystyykö esim. toisella hahmolla ajamaan toisen päälle..
lainaa
Mehukatti

04.05.2013 klo 03.05 7 tykkää tästä

ast3 kirjoitti:
Voin vain kuvitella minkä paskohalvaus itkuraivopotku kohtauksen Execta saisi jos ps3 julkaisu peruttaisiin. Luultavasti tosin väittäisi, ettei hän kyseistä peliä odottanutkaan.

Onko yhtään perusteluja, että miksi peruttaisiin? Älä ole tyhmä.
lainaa
qwashere99

Rekisteröitynyt 26.08.2012

04.05.2013 klo 08.42 2 tykkää tästä

qqq kirjoitti:
hyvä peli varmasti joo, mutta ghosts on kyllä enemmän vuoden peli matskua kuin tämä.

Ei vittu...
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova