Tuorein sisältö

Tyttöjen ammattipelitiimi diskattiin poikamaisen pelaamisen vuoksi - mutta oliko asiassa perääkin?

07.10.2014 klo 15.00 | Luettu: 16071 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Voe elämän kevät ja lisää raaka-ainetta keskusteluun naisten asemasta peliympyröissä. Playerattack uutisoi, että Dolls-niminen, naispelaajista koostuva Dota 2 -ammattipelitiimi on potkittu ulos Girls Wars SEA -turnauksesta. Syyksi kerrottiin, että tiimin pelaaminen oli "liian poikamaista". Tämä tietenkin aiheutti kohua ympäri peliuutisointia.

Järjestäjät ovat nyt vastanneet kuhinaan ja kyse on ollut siitä, että on epäilty yhden Dolls-joukkueen pelaajan antaneen hahmonsa ohjat poikaystävälleen. Tapahtuman valvoja oli heidän mukaansa pystynyt erottamaan poikamaisen pelityylin (mikä kyllä sinänsä kuulostaa erikoiselta) ja tämä johti lopulta diskaukseen. Myöhemmin järjestäjät selittivät, että pelaajan pelityyli oli muuttunut radikaalisti kesken pelin.

Vaikka valvojan perustelut kuulostivat naurettavilta, niissä saattaa olla perääkin. Lisäperusteina diskaukseen pidettiin sitä, että Dollsit eivät ole suostuneet luovuttamaan järjestäjille Skype- tai raidcall-tietojaan, jotta oltaisiin voitu todistaa, kuka hahmon ohjaimissa oikein oli.

Kyseinen tiimin jäsen on aiemminkin antanut poikaystävänsä pelata tunnuksellaan. Dolls kuitenkin kiistää, että moista kikkaa olisi nyt käytetty.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Alien Isolation kauh... Microsoftin pelintek... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (13 viestiä)

Talitintti

07.10.2014 klo 16.05 42 tykkää tästä

Nämä sukupuolia jakavat turnaukset on kyllä ihan turhia. Mikseivät kaikki voi vain pelata keskenään sen kummemmin ihmettelemättä onko joukkueessa yksi vai viisi penistä?
lainaa
M454

07.10.2014 klo 17.16 1 tykkää tästä

No sama sitten tehdä kaikesta urheilusta tasapuolista. Eli seka juoksut ja kuulantyönnöt. Eikä sovi unohtaa että laitetaan miehet ja naiset pelaamaan samassa pesis, jääkiekko tai jalkapallo joukkueessa. Eipähän ketään voisi syrjiä. Otetaan ne feministi lasit pois silmiltä.

Ei siinä, itseäni ei asia sinällään kiinnosta kuitenkaan että vaikka yllä kirjoittamani teksti toteutuisi. Aivan sama minulle. Mutta kun se on hieman niinku ihan aitoo lääketieteellistä faktaa että miehet ja naiset on erilaisia niin fyysisesti kuin mentaalisestikin. Yleisesti ottaen, poikkeuksia on aina joukossa.
lainaa
Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

07.10.2014 klo 17.54 19 tykkää tästä

M454 kirjoitti:
No sama sitten tehdä kaikesta urheilusta tasapuolista.

Urheilussa on "yleinen" sarja ja naisten sarja, näin myös Dotassa.

Jokainen voi itse päätellä miksi naiset haluavat kilpailla keskenään.
lainaa
karva

07.10.2014 klo 17.58 5 tykkää tästä

ei esportseissa välttämättä loppujen lopuks oo mitää väliä sukupuolella, taitaa olla vaan pojat/miehet paljo parempia pelaajia yleisesti niin pitää tehä naisille oma sarjansa että hekin saavat menestystä.
lainaa
Talitintti

07.10.2014 klo 18.06 16 tykkää tästä

M454 kirjoitti:
No sama sitten tehdä kaikesta urheilusta tasapuolista. Eli seka juoksut ja kuulantyönnöt. Eikä sovi unohtaa että laitetaan miehet ja naiset pelaamaan samassa pesis, jääkiekko tai jalkapallo joukkueessa. Eipähän ketään voisi syrjiä. Otetaan ne feministi lasit pois silmiltä.

Ei siinä, itseäni ei asia sinällään kiinnosta kuitenkaan että vaikka yllä kirjoittamani teksti toteutuisi. Aivan sama minulle. Mutta kun se on hieman niinku ihan aitoo lääketieteellistä faktaa että miehet ja naiset on erilaisia niin fyysisesti kuin mentaalisestikin. Yleisesti ottaen, poikkeuksia on aina joukossa.

Ei taida miesten ja naisten välillä olla niin paljoa eroa fyysisellä saati sitten mentaalisella tasolla etteivätkö voisi kilpaa painella näppäimistöä ja klikkailla hiirtä. Juoksu ja kuulantyöntö nyt on vähän eri asia kuin tietokoneella istuminen. Taitaa lähinnä olla motivaatiokysymys tämä kilpapelaaminen, joten jos naisia ei tarpeeksi kiinnosta niin jättäkööt pelaamatta. Mutta hyvä että osasit heti kaivaa ne "feministi_lasit" sieltä jostain esille.
lainaa
iceManPc

07.10.2014 klo 20.36

Kaikki ei oo saman laisia yleensä paitsi poikkeuksia on joten tuo on vain tuolla parempi että naisetkin osaa pelata tasokasta fps peliä kuten tämä esport tapaus osoittaa. aivan turha sanoa ettei tuo ole noin ja itsehän olen sanonut että tunnen naisia jotka voisivat hyvin kilpailla tuolla vaikka ei voi yleistää mutta kuitenkin
lainaa
TheÄijä

08.10.2014 klo 08.08 4 tykkää tästä

Talitintti kirjoitti:
Ei taida miesten ja naisten välillä olla niin paljoa eroa fyysisellä saati sitten mentaalisella tasolla etteivätkö voisi kilpaa painella näppäimistöä ja klikkailla hiirtä.

Ei naiset osaa painella näppäimistöä ja klikkailla hiirtä yhtä hyvin kun miehet.
lainaa
Sovinisti

08.10.2014 klo 10.09 3 tykkää tästä

"mutta oliko asiassa perääkin?"

Juu, varmaan on ihan hyvät perät.
lainaa
Yazu

08.10.2014 klo 13.06 1 tykkää tästä

Siis turnaus jossa pelataan kotoa käsin? Voi helvetti... siellähän voi olla näytöntakana kuka vaan pelaamassa. Esim huomattavasti parempi kaveri rupeaa lennosta pelaamaan kun ei pelit suju keskikastissa.

No siinähän sit selvittävät kuka on ollut pelaamassa. Kyllä nää turnaukset pitäis pitää suljetussa verkossa ettei tule tämmöstä pelleilyä "joku muu pelaa nyt"
lainaa
rjjrjrj

08.10.2014 klo 18.37

Koska shakkissakin on naisille oma sarjansa...
lainaa
ano

08.10.2014 klo 19.54

Yazu kirjoitti:
Siis turnaus jossa pelataan kotoa käsin? Voi helvetti... siellähän voi olla näytöntakana kuka vaan pelaamassa. Esim huomattavasti parempi kaveri rupeaa lennosta pelaamaan kun ei pelit suju keskikastissa.

No siinähän sit selvittävät kuka on ollut pelaamassa. Kyllä nää turnaukset pitäis pitää suljetussa verkossa ettei tule tämmöstä pelleilyä "joku muu pelaa nyt"

Kotoa/kilpapelifirmasta käsin pelaaminen on ihan normaalia näissä pienissä turnauksissa. Aina on toki mahdollisuus huijaamiseen, niin kuin tässä on ehkä käynyt.

Haluaisin vähän selvittää "poikamainen-pelityyli" sanamuotoa ihmetteleville. Yleensä kilpapelaajat ovat hyvin tunnettuja pienessä piirissään ja tytöt/naiset pelaavat selvästi huonommin, kuin huonoin vakavasti pelaava poika/mies pelaaja. Esim. Starcraft 2:ssa, jota itse seuraan, ei ole yhtään tunnettua vakavasti otettavaa naispelaajaa (Scarlett on oikeasti miespuolinen transu) ja jos siellä joku tyttö yhtäkkiä alkaisi pelaamaan samalla tasolla, kuin joku tunnettu kilpapelaaja, niin kyllä siitä heti suuri ihmetys nousisi. Voin kuvitella, että sama asia on Dota kahdessa. Tähän turnaukseen osallistuneille ja sitä seuranneille oli varmasti hyvin selvää, mitä tarkoitettiin "poikamaisella pelityylillä".


ps. "Voe elämän kevät"
Ei mielestäni sovi v2:n asiapainotteiseen uutisointiin.
lainaa
pfsfsjiop

09.10.2014 klo 15.42 2 tykkää tästä

rjjrjrj kirjoitti:
Koska shakkissakin on naisille oma sarjansa...


Voidaan varmaan sanoa että kaikki nämä rajoitukset, tai niiden puute, syntyvät perinteestä. Koska pelaaminen on aika uusi juttu niin mun mielestä nyt olis tärkeä selvittää onko miesten ja naisten välillä oikeasti eroa eikä aina jatkuvasti järjestää näitä skandaaleja.
lainaa
ano

09.10.2014 klo 17.43 2 tykkää tästä

pfsfsjiop kirjoitti:
rjjrjrj kirjoitti:
Koska shakkissakin on naisille oma sarjansa...


Voidaan varmaan sanoa että kaikki nämä rajoitukset, tai niiden puute, syntyvät perinteestä. Koska pelaaminen on aika uusi juttu niin mun mielestä nyt olis tärkeä selvittää onko miesten ja naisten välillä oikeasti eroa eikä aina jatkuvasti järjestää näitä skandaaleja.

Ei esportsin naisturnaukset johdu mistään perinteestä, vaan siitä faktasta, että naiset pelaavat miehiä huonommin. Valintana on joko naisten omat kilpapeliturnaukset tai ei naisten kilpapelaamista lainkaan.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova