Tuorein sisältö

Kohukonsoli Gizmondo palaa markkinoille?

23.01.2008 klo 16.14 | Luettu: 7341 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Vuonna 2005 julkaistun Gizmondo-käsikonsolin taival on yksi pelihistorian värikkäimmistä. Edistyksellisen laitteen elinkaarta varjostivat laitetta valmistaneen yhtiön hallituksen sekoilut. Useita hallituksen jäseniä epäiltiin kytköksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Yksi syytetyistä oli yhtiön toinen päämies, ruotsalainen Stefan Eriksson.

Eriksson nosti itselleen yli miljoonan punnan vuosipalkkioita firmasta, jonka ainoa myyntituote oli tappiollinen Gizmondo-konsoli. Alkuvuonna 2006 Eriksson joutui vankilaan romutettuaan varastetun, miljoonan dollarin arvoisen Ferrari Enzon laittomassa katukilpailussa. Nyt Eriksson on vapautunut vankilasta.

Gizmondon toinen perustaja Carl Freer osoitti viime marraskuussa halunsa uudistaa Gizmondon brändiä ja tuoda laite takaisin markkinoille. Gizmondo Live -verkkosivu antaa ymmärtää, että vuoden 2008 aikana tullaan näkemään konsolin uudelleenjulkaisu. Uuden Gizmondon teemana on käyttäjälähtöinen sisältö ja tutulta kuulostava Live Marketplace.

Lähde: Eurogamer, Eurogamer

V2.fi | Matti Lintula
< Sims 2 huippusuosios... Mestarirumpali rytmi... >

Keskustelut (9 viestiä)

Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

23.01.2008 klo 16.29

Traileri ei vakuuta.
lainaa
tilliliha

Rekisteröitynyt 29.10.2007

23.01.2008 klo 17.32

paljonkoha täl on hintaa. vois ostaa jos ois halpa
lainaa
Kimitri

Rekisteröitynyt 22.04.2007

23.01.2008 klo 17.42

Vaan onkohan tässä kyseessä Nokian N-Gage -tyyppinen siirtyminen laitteesta ohjelmistoalustaksi? Mikäänhän tuossa trailerissa ei viittaa siihen, että tuote olisi laite.
lainaa
Konsolimies

23.01.2008 klo 19.35

Eikös Gizmondo mennyt 100 miljoonalla dollarilla konkurssiin?

Noh, mukavaa se kai vaan on jos palaa markkinoille. Gizmondo nimenomaa oli aikoinaan aika tehokas vehje, mutta ostajia ei vaan ollut.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.01.2008 klo 20.09

Jaa mikäs tämä sitten olikaan?
lainaa
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

23.01.2008 klo 21.17

Konsolimies kirjoitti:
Eikös Gizmondo mennyt 100 miljoonalla dollarilla konkurssiin?

Noh, mukavaa se kai vaan on jos palaa markkinoille. Gizmondo nimenomaa oli aikoinaan aika tehokas vehje, mutta ostajia ei vaan ollut.

Juu, ja pelit käyttivät kameraa kviasti hyväkseen mutta pullonkauloja laitteessa riitti ja akku ei ekstänyt kauaa.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

23.01.2008 klo 21.53

Live marketplace??
Liittyyköhän m$ tähän konsoliin jotenkin?
lainaa
Tillu

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.01.2008 klo 22.23

Oikeusjutulla kohta.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

24.01.2008 klo 07.53

Siis mietin, että eikös mikin pitänyt tehdä jokin xBoy?
Voisi olla, että m$ tarjoaa tämän latauspalvelun?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova