Tuorein sisältö

GTAV:n grafiikkaongelmat korjattu - ainakin osittain

31.03.2015 klo 12.00 | Luettu: 22083 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Rockstar on ottanut uudessa päivityksessään huomioon Grand Theft Auto V:n taannoisen päivityksen mukanaan tuomat grafiikoihin liittyneet ongelmat.

Uusi päivitys 1.23 PS3:lle ja Xbox 360:lle ja päivitys 1.09 PS4:lle ja Xbox Onelle näyttävät korjanneen monet ongelmat, joita aiemmat päivitykset aiheuttivat muun muassa pelin visuaaliseen ulkoasuun.

Joitakin grafiikkaongelmia yhä löytyy tämänkin päivityksen jälkeen. Esimerkiksi piirtoetäisyyden heikkenemiseen ei ainakaan päivityksen kuvauksissa ole kiinnitetty huomiota. Myöskin ajoneuvojen peltivahingoissa on edelleen korjattavaa.

Korjausten lisäksi päivityksessä on mukana uusia ominaisuuksia, joista suurin osa liittyy GTA Onlinen Heists-osuuteen. Parannukset sisältävät muun muassa ryöstöön liittymisen nopeuttamista, muun muassa Heist Lobbyssa tarjotaan ”matchmaking”-ominaisuutta.

Muut pienemmät päivitykset korjasivat esimerkiksi kranaattien heittämistä tähtäämisen aikana häirinneen animaatiobugin PS4:llä.

GTA V:n grafiikoiden ongelmat tulivat ilmi aiemman päivityspaketin tultua julki. Tuo päivitys toi mukanaan Heists-osuuden, mutta jotkut käyttäjät Rockstarin tukifoorumeilla valittivat päivityksen heikentäneen pelin grafiikan laatua.

Alla vertailua videon muodossa aiemman päivityksen aiheuttamista laadunheikennyksistä:




Lähde: IGN

V2.fi | Erkki Mervaala
< Brittirehtorit uhkaa... Näin paljon konsolis... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (19 viestiä)

Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

31.03.2015 klo 14.12 2 tykkää tästä

Pelin PS4-versio pyörii nyt ainakin itselläni kaikissa tilanteissa todella smoothilla ruudunpäivityksellä, joten kaikki OK. PS4-konsolissani on tosin SSD (EVO 1Tb), joten en tiedä miten normaalin kovalevyn kanssa sitten pelaa.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

31.03.2015 klo 14.38 11 tykkää tästä

Alajarvi84 kirjoitti:
PS4-konsolissani on tosin SSD (EVO 1Tb)


Köyhät kyykkyyn..
lainaa
Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

31.03.2015 klo 15.08 7 tykkää tästä

Kyllä tässä on kuule köyhiä ite kukainenkin, se on kaikki jostakin pois.
lainaa
jopfsejpiodf

31.03.2015 klo 15.18 5 tykkää tästä

miljardöörikin joutuu valitsemaan ostaako autotalliin 100 ferraria, 100 lamboa vai 50 kutakin
lainaa
Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

31.03.2015 klo 15.23

Niin noh, miljardööri harvoin joutuu luopumaan elämisen perusedellytyksistä tai hänelle itsestään selvyytenä olevista asioista tehdessään näitä "valintoja". Niin kuin sanoin, se on aina jostakin pois.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

31.03.2015 klo 17.17 1 tykkää tästä

lolled kirjoitti:
Alajarvi84 kirjoitti:
PS4-konsolissani on tosin SSD (EVO 1Tb)


Köyhät kyykkyyn..


Eipä tuollainen yhden terabitin levy maksa paljon mitään nykyään.
lainaa
asdsdasdasda

31.03.2015 klo 17.32 11 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
lolled kirjoitti:
Alajarvi84 kirjoitti:
PS4-konsolissani on tosin SSD (EVO 1Tb)


Köyhät kyykkyyn..


Eipä tuollainen yhden terabitin levy maksa paljon mitään nykyään.

Eihän se puoli tonnia ole mitään. Näi o.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

31.03.2015 klo 18.24 1 tykkää tästä

Alajarvi84 kirjoitti:
Pelin PS4-versio pyörii nyt ainakin itselläni kaikissa tilanteissa todella smoothilla ruudunpäivityksellä, joten kaikki OK. PS4-konsolissani on tosin SSD (EVO 1Tb), joten en tiedä miten normaalin kovalevyn kanssa sitten pelaa.
Joko PS4lla näkee kunnolla SSDn tuoman nopeusedun? Muistelisin PS3n kanssa olleen keskustelua siitä miten tiedonsiirtonopeudet ovat muun raudan takia niin hitaita, ettei SSDsta juuri hyötyisi...
lainaa
SeppoHovi

31.03.2015 klo 19.02 1 tykkää tästä

Czerwony kirjoitti:
[quote nick="Alajarvi84"]Pelin PS4-versio pyörii nyt ainakin itselläni kaikissa tilanteissa todella smoothilla ruudunpäivityksellä, joten kaikki OK. PS4-konsolissani on tosin SSD (EVO 1Tb), joten en tiedä miten normaalin kovalevyn kanssa sitten pelaa.


Eikös ps4 käytä SATA II liitäntää SATA III sijaan, eli siinä menee jo osa ssd kovalevy nopeudesta hukkaan. Mekaaniset kovalevyt tuski on niin nopeita, että oli väliä onko SATA II vai SATA III.
lainaa
SDsdasdadsa

31.03.2015 klo 19.57 1 tykkää tästä

asdsdasdasda kirjoitti:
LateHuominen kirjoitti:
lolled kirjoitti:
Alajarvi84 kirjoitti:
PS4-konsolissani on tosin SSD (EVO 1Tb)


Köyhät kyykkyyn..


Eipä tuollainen yhden terabitin levy maksa paljon mitään nykyään.

Eihän se puoli tonnia ole mitään. Näi o.
Konsolipelaajille se voi tuntua hurjalta mutta ainakin minulle PC pelaajana 500€ yhdestä komponentista ei kuulosta mitenkään ihmeelliseltä.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

31.03.2015 klo 20.31 1 tykkää tästä

asdsdasdasda kirjoitti:
LateHuominen kirjoitti:
lolled kirjoitti:

Köyhät kyykkyyn..


Eipä tuollainen yhden terabitin levy maksa paljon mitään nykyään.

Eihän se puoli tonnia ole mitään. Näi o.


Tuossa KAHDEN terabitin levy hintaan 126,90 euroa: http://vk.fi/53093
lainaa
LateEilinen

31.03.2015 klo 20.39 12 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
asdsdasdasda kirjoitti:
LateHuominen kirjoitti:
lolled kirjoitti:

Köyhät kyykkyyn..


Eipä tuollainen yhden terabitin levy maksa paljon mitään nykyään.

Eihän se puoli tonnia ole mitään. Näi o.


Tuossa KAHDEN terabitin levy hintaan 126,90 euroa: http://vk.fi/53093


Since when 250gt = 2tb???
lainaa
hipfdpofsd

31.03.2015 klo 20.56 5 tykkää tästä

ei vittu toisessa päässä masterracelaiset 4k120fpsplaaplaineen ja toisessa päässä ei edes tiedetä mitä tera tarkoittaa. no ainakin sivustolla on jengiä
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

31.03.2015 klo 21.21 1 tykkää tästä

SeppoHovi kirjoitti:

Eikös ps4 käytä SATA II liitäntää SATA III sijaan, eli siinä menee jo osa ssd kovalevy nopeudesta hukkaan. Mekaaniset kovalevyt tuski on niin nopeita, että oli väliä onko SATA II vai SATA III.
mitä tossa aiemmin kattelin ni ps3 näytti käyttävän sata ykköstä kun taas nelosessa sata kakkonen kuten sanoit... Eli vastauksena kysymykseeni tilanne on parempi PS4n kanssa mutta näköjään PS4ltakin on turha odottaa modernien standardien mukaista suorituskykyä. Jännä. Jotenkin odottaisi parempaa nykyään kun konsolien peliasennukset ja digitaaliset markkinapaikat yleistyvät.
lainaa
milliku

31.03.2015 klo 21.48 2 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
asdsdasdasda kirjoitti:
LateHuominen kirjoitti:
lolled kirjoitti:

Köyhät kyykkyyn..


Eipä tuollainen yhden terabitin levy maksa paljon mitään nykyään.

Eihän se puoli tonnia ole mitään. Näi o.


Tuossa KAHDEN terabitin levy hintaan 126,90 euroa: http://vk.fi/53093


1/8 kahdesta terasta. Elikkäs lähentelee sitä 1000€ sitten, 1 tera sen puolen tonnia. Vittu olet kyllä lammas :D
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

01.04.2015 klo 07.26 1 tykkää tästä

LateEilinen kirjoitti:

Since when 250gt = 2tb???


Mistä lähtien 250Gt != 2 Tb?
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

01.04.2015 klo 12.35 2 tykkää tästä

milliku kirjoitti:
LateHuominen kirjoitti:
asdsdasdasda kirjoitti:
LateHuominen kirjoitti:
lolled kirjoitti:

Köyhät kyykkyyn..


Eipä tuollainen yhden terabitin levy maksa paljon mitään nykyään.

Eihän se puoli tonnia ole mitään. Näi o.


Tuossa KAHDEN terabitin levy hintaan 126,90 euroa: http://vk.fi/53093


1/8 kahdesta terasta. Elikkäs lähentelee sitä 1000€ sitten, 1 tera sen puolen tonnia. Vittu olet kyllä lammas :D

Jos osasit laskea sen kahdeksasosan, olisi ehkä ollut helppo myös huomata, miten yhdessä paikassa puhutaan biteistä ja toisessa tavuista? Vinkki: yksi tavu on kahdeksan bittiä, ja kiintolevyjen koot tyypillisesti ilmoitetaan tavuissa eikä biteissä, vaikka täällä biteistä puhuttiinkin.
lainaa
Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

01.04.2015 klo 14.53

Czerwony kirjoitti:
Alajarvi84 kirjoitti:
Pelin PS4-versio pyörii nyt ainakin itselläni kaikissa tilanteissa todella smoothilla ruudunpäivityksellä, joten kaikki OK. PS4-konsolissani on tosin SSD (EVO 1Tb), joten en tiedä miten normaalin kovalevyn kanssa sitten pelaa.
Joko PS4lla näkee kunnolla SSDn tuoman nopeusedun? Muistelisin PS3n kanssa olleen keskustelua siitä miten tiedonsiirtonopeudet ovat muun raudan takia niin hitaita, ettei SSDsta juuri hyötyisi...


No se on vähän niin ja näin, joissakin peleissä ero latausajoissa/asennuksessa jne. on valtava ja jopa itse peli voi toimia esimerkiksi paremmin kun taas peleissä missä suorityskyky/sen kyykkääminen ei ole sidottu tiedonsiirron nopeuteen. PS4:n alkuperäinen 5400rpm kovo on auttamatta surkea, ja jopa SS-HD levy on siihen selkeä parannus.

Itselläni on Samsungin SSD lankut vähän jo joka kamppeessa niin ehkä se tuli vähän senkin takia laitettua. 850 Pro on PC, 1 Teran 840 EVO läppärissä ja PS4. SS-HD PS3:ssa. Se ei ole ihan sama mitä sinne Pleikkariin tunkee, paree olla garbage collection jne. lankussa omasta takaa, eli halvimmat karsiutuvat tässä kohtaa pois.
lainaa
Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

01.04.2015 klo 15.04

Niin joo, ilmeisesti on PS4:ssä siis SATA-II liitäntä, miten se sitten on speksattu niin tiedä häntä. Vaimon läppärissä 840Pro 512Gb vetää Rapid moden kanssa SATA-II väylässä ihan mukavasti -->

Sequential Read (MB/s) 1305
Sequential Write (MB/s) 1732
Random Read (IOPS) 76912
Random Write (IOPS) 50590

Toki vastaavan toiminnon käyttö konsoleissa ei toistaiseksi ole mahdollista eikä hyvin suurella todennäköisyydellä tule olemaan.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova