Tuorein sisältö

Suomen pelimuseon kampanja murskasi ennätyksiä

01.10.2015 klo 00.01 | Luettu: 3954 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Tampereelle perustettavan Suomen pelimuseon joukkorahoituskampanja päättyi keskiyöllä ja rikkoi komeasti Mesenaatti-palvelun joukkorahoitusennätyksen keräämällä 85 812 euroa.

Viimeisinä päivinä nähtiin todellinen rynnistys ja museon työryhmä on tuesta erinomaisen kiitollinen.

Edellistä ennätystä piti hallussaan Pahkasika, jonka paluuta rahoitettiin 43 000 eurolla. Suomen pelimuseon kampanja on myös Suomen ensimmäinen julkishallinnon joukkorahoitus.

Kerätyt rahat varmistavat, että museoon saadaan paljon interaktivisuutta - siis pelattavia pelejä, Pong-peliautomaatti, flipperi, Lohikäärmepuu-roolipelausta ja paljon muuta. 90 000 euron tavoitetta Top Landing ja Virtua Racing -pelien kunnostamisesta museovieraiden käyttöön ei aivan tavoitettu, mutta eiköhän jompi kumpi niistä museossa nähdä.

Pelimuseon joukkorahoitukseen osallistui kaikkia 1116 yksityishenkilöä, yritystä, yhdistystä ja muuta tahoa. Kaikki kampanjasta ennakkoon lippunsa ostaneet pääsevät tutustumaan museoon jo joulukuussa 2016.

Päivitys: Mesenaatti-palvelu jatkoi kampanjaa vielä jonkin verran yli puolenyön, joten lopullinen summa on 85870 euroa ja 1121 osallistujaa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< PlayStation Plussan ... Splosion Manin tekij... >

Keskustelut (3 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

01.10.2015 klo 07.32

Toivottavasti Top Landing tulee. Joskus kauan sitten koitin sitä Puuhamaassa enkä oikein osannut, nyt olisi hauska koittaa miltä sen pelaaminen oikeasti tuntuu. Tämähän taitaa olla sama yksilökin joka oli Puuhamaassa.

edit: mesenaattisivulla näköjään sanotaan että se on Puuhamaan yksilö. Muistin vain että siitä on joskus aikaisemmin ollut juttua v2:n kommenteissa.
Muokannut: LateHuominen 01.10.2015 klo 07.34
Utelias

01.10.2015 klo 12.45

Vaikka Mesenaatti-kampanja päättyi, saako/pystyykö johonkin tilille vielä lahjoittamaan taskullisen penn...eikun salkullisen seteleitä? :)
sjorma

01.10.2015 klo 13.27 1 tykkää tästä

Utelias kirjoitti:
Vaikka Mesenaatti-kampanja päättyi, saako/pystyykö johonkin tilille vielä lahjoittamaan taskullisen penn...eikun salkullisen seteleitä? :)


Menet joskus käymään ja vaadit saada maksaa lipustasi suuren summan rahaa.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova