Tuorein sisältö

Astuit ansaan! Pelimuseolla jättinäyttely roolipelaamisesta

28.08.2018 klo 16.00 | Luettu: 2789 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Suomen pelimuseo Tampereella avaa 7.9. näyttelyn Astuit ansaan! Elämyksellinen roolipelinäyttely vie matkalle suomalaisten roolipelien ja -pelaajien mielenmaisemaan. Näyttely on esillä museokeskus Vapriikin Galleriatilassa 6.1.2019 saakka.

Suomalainen pöytäroolipeliharrastus juontaa juurensa 70-luvun puoliväliin. Tuolloin tieto roolipeleistä kantautui Suomeen ulkomailla vaihdossa käyneiden opiskelijoiden mukana. Vaikka pelejä pelattiin koko 80-luvun, toi vasta 90-luvun taite tänne ensimmäisen varsinaisen roolipelibuumin.

Ensimmäiset suomalaiset roolipelit olivat vaatimattomia omakustanteita, mutta vähä vähältä niiden pelisuunnittelu, taide ja taitto ovat ammattimaistuneet. Koska pienen kielialueen roolipelisuunnittelijan leipä on kapea, tekevät monet pelejä harrastuksenaan. Tuhansien tuntien käyttäminen vuodesta toiseen omien julkaisujen tekemiseen, tai vapaaehtoistyöhön erilaisissa roolipelitapahtumissa, ei ole vierasta intohimoisille harrastajille. Roolipeliharrastaja onkin mukana ennen kaikkea rakkaudesta lajiin!

Astuit ansaan -näyttely kertoo suomalaisten pelien ja pelaajien tarinoita. Näyttely kertaa roolipelien asemaa mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa, sekä paneutuu harrastuksen sisällä jaettuihin tarinoihin ja sen erityispiirteisiin. Elämyksellinen, seikkailuun kannustava näyttely tarjoaa koettavaa myös niille, joilla ei ole omakohtaista kokemusta roolipeleistä.

Näyttelyyn liittyvä oheisohjelma tarjoaa muun muassa mahdollisuuksia kokeilla roolipelaamista fantastisen idyllisessä Routapurossa. Tapahtumapäivinä voi testata taitojaan taistelijana, varkaana tai vaikka velhona. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Pelinjohtajana toimii Mikko ”Meeko” Wahlroos. Seikkailut Routapuron kylässä pohjautuvat D&D-roolipelin 5. laitokseen. Seikkailuja Routapuron kylässä järjestetään lauantaisin 8.9, 15.9, 29.9., 13.10., 27.10., 10.11. ja 24.11. kello 12–15. Peli sisältyy museon pääsylippuun. Pelit järjestetään myös sunnuntaina 4.11. Museocon-tapahtumassa, jossa roolipelit ja pelisuunnittelijat täyttävät Vapriikin koko päiväksi.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Uutta verta SoulCali... Possujen koneet ja m... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova