Supercell-perustajat lahjoittavat miljoonia maahanmuuttajanuorille

05.11.2015 klo 19.00 | Luettu: 6965 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Pelijätti Supercellin perustajien Me-säätiö tekee 2,5 miljoonan euron lahjoituksen Helsingin maahanmuuttajanuorten tukemiseen. Säätiön toimitusjohtaja Ulla Nordin mukaan säätiö on kartoittanut syksyn aikana syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisemiseen liittyviä tarpeita. Maahanmuuttajanuorten asema nousi keskeisenä esiin varsinkin pääkaupunkiseudulla. "Täällä on todella paljon maahanmuuttajanuoria, jotka ovat kaikkien palveluiden ulkopuolella", Nord kertoo.

Helsingin nuorisotoimenjohtajan Tommi Laition mukaan kyseessä on suurin Nuorisoasiainkeskuksen koskaan saama lahjoitus. "Se on valtava lahjoitus. Kun se käytetään fiksusti, sillä saadaan valtavia asioita aikaan", Laitio kertoo.

Me-säätiö pyrkii viiden vuoden kokeilun aikana löytämään uusia, innovatiivisia työtapoja maahanmuuttajanuorten auttamiseksi ja julkisten palvelujen kehittämiseksi. Lahjoituksen tarkempaa käyttötarkoitusta aletaan suunnitella ensi kevään aikana yhteistyössä maahanmuuttajataustaisien nuorien ja heidän kanssaan työskentelevien ihmisten kanssa.

Lähde: Yle

V2.fi | Erkki Mervaala
< Pelialan kulttisarja... Halo 5 teki ennätyks... >

Keskustelut (17 viestiä)

ProK

05.11.2015 klo 20.28 30 tykkää tästä

Supercell olisi voinnut tukea ihan kantasuomalaisia köyhiä lapsiperheitä tai syrjäytyneitä vanhuksia. En ymmärrä tälläistä toimintaa
aaa

05.11.2015 klo 21.22 15 tykkää tästä

ProK kirjoitti:
Supercell olisi voinnut tukea ihan kantasuomalaisia köyhiä lapsiperheitä tai syrjäytyneitä vanhuksia. En ymmärrä tälläistä toimintaa
he halusivat ostaa huonoa julkisuutta
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

05.11.2015 klo 22.42 24 tykkää tästä

Sinne meni rispektit Supercelliä kohtaan, ei näin.

Kyllä ensisijaisesti pitäisi laittaa oman maan kansalaiset edelle, eikä syöttää sitä rahaa näiden loisijoiden palvelemiseen. Syrjäytyminen on ollut kasvava ongelma ihan kantasuomalaisten nuorten keskuudessakin.
väärinlahjoitettu

05.11.2015 klo 23.15 10 tykkää tästä

ProK kirjoitti:
Supercell olisi voinnut tukea ihan kantasuomalaisia köyhiä lapsiperheitä tai syrjäytyneitä vanhuksia. En ymmärrä tälläistä toimintaa

"Pelialan yhtiö Supercell nousi vuoden 2014 yhteisöveronmaksajien kärkeen 174 miljoonan euron veroillaan verottajan tilastoissa."

Lähde: http://www.kauppalehti.fi/uutiset/supercell-maksoi-174-mi

Mutta kyllähän se 2,5milj. mamulahjoitus nyt tuon pyyhkii pois!!!!11
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

06.11.2015 klo 00.24 12 tykkää tästä

Olis kelvannut mullekin muutama miljoona jotta voisi keskittyä vaikka musiikin tekemiseen. Töihinkään en kelpaa.

en arvosta. Miksei voida tukea suomalaisia kodittomia, köyhiä yms. jotka apua OIKEASTI tarvitsee. Asun itse pakolaiskeskuksen vierellä ja voin sanoa että ei nuo jannut kyllä mitään rahallista apua kaipaa.
Kossu

06.11.2015 klo 08.52 5 tykkää tästä

Protec kirjoitti:
Olis kelvannut mullekin muutama miljoona jotta voisi keskittyä vaikka musiikin tekemiseen. Töihinkään en kelpaa.

en arvosta. Miksei voida tukea suomalaisia kodittomia, köyhiä yms. jotka apua OIKEASTI tarvitsee. Asun itse pakolaiskeskuksen vierellä ja voin sanoa että ei nuo jannut kyllä mitään rahallista apua kaipaa.


Miksi auttaa kantasuomalaisia? Koska se on niin OUT.
Perustelluslainen

06.11.2015 klo 08.58 9 tykkää tästä

Juu, eihän supercellin verorahoilla ole suomalaisia juuri autettukkaan ;) Ollaanpas täällä nyt hätäsiä. Vähä vois miettiä mitä laukoo.
mannerheim

06.11.2015 klo 09.27 11 tykkää tästä

Hyvät pelaajat ja nörtit!

Vaihe yksi: Perustakaa OMA firma joka tekee miljoonia

Vaihe kaksi: Lahjoittakaa niitä rahoja kaikille kiitollisille ja toisistaan mielellään huoltapitäville kantasuomalaisille

KunMikäänEiRiitä

06.11.2015 klo 10.17 6 tykkää tästä

Onhan ne ny lahjottanu suomalaisillekkin vaikka kuinka paljon. On kyllä taas niin suomalaista itseppäisyyttä että huh huh.
Asko78

06.11.2015 klo 10.45 9 tykkää tästä

Ihan kun noista Supercellin verorahoista ei olisi jo mennyt liikaa rahaa maahanmuuttajille ja pakolaisille. Pitää vielä erikseen pistää miljoonia sinne. Monen suomalaisenkin tila niin huono että ei tätä voi kyllä arvostaa millään muotoa.
sadsadsa

06.11.2015 klo 16.29 5 tykkää tästä

Siis käsitänkö nyt oikein: Supercell saa paskaa niskaan, koska rahaa lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen? Eli jos samat rahat olis menny viinaan ja huoriin, kaikki olis ihan ok sen kanssa, mutta kun kerran tuettiin "vääriä" ihmisiä niin jotkut nyt pahoittaa mielen.

Ette kyllä ole liian fiksuja tyyppejä.
Jep

06.11.2015 klo 16.47 2 tykkää tästä

Haha, mitäs suomalaisista, kunhan maahanmuuttajilla on 2,5 miljoonaa ylimääräistä... täyttä paskaa tämä(kin) firma näköjään.
SuperKelli

06.11.2015 klo 17.02 3 tykkää tästä

Tehdäänkö sillein että Supercell saa tästä lähin elättää nämä pakolaiset ja maahanmuuttajat ja veronmaksajien ei tarvitse osallistua tahtomattaan talkoisiin? Heille tuntuu olevan nämä muunmaalaiset lähempänä sydäntä kuitenkin.
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

06.11.2015 klo 19.01 2 tykkää tästä

Luulisi olevan ihan sama minne joku firma pistää omat rahansa. Mutta näköjään kun kyseessä on suomalainen firma, niin oletetaan sen firman rahojen olevan kaikkien suomalaistenkin rahoja.

Pienenä vinkkinä esim. MS ja varsinkin sen pahamaineinen entinen johtaja Bill Gates on syytänyt ihan tuhottomasti rahaa Afrikkaan(!). Eli eikun heti boikottia pystyyn, kun eivät lahjoita rahaa Suomeen.
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.11.2015 klo 20.26 5 tykkää tästä

Neoncat kirjoitti:
Luulisi olevan ihan sama minne joku firma pistää omat rahansa. Mutta näköjään kun kyseessä on suomalainen firma, niin oletetaan sen firman rahojen olevan kaikkien suomalaistenkin rahoja.

Pienenä vinkkinä esim. MS ja varsinkin sen pahamaineinen entinen johtaja Bill Gates on syytänyt ihan tuhottomasti rahaa Afrikkaan(!). Eli eikun heti boikottia pystyyn, kun eivät lahjoita rahaa Suomeen.

Tässä tapauksessa vaan tuntuu tyhmältä, että rahaa lahjoitetaan ulkomaalaisille ihmisille, jotka saa jo täyden ylläpidon valtion piikkiin ja päälle vähän enemmänkin.
Oma pointtini oli, että tuo sama lahjoitus olisi ollut paljon parempi sijoitus suomalaisille nuorille. En sano että firman tarttisi lahjoittaa juuri suomeen tai suomalaisiin, mutta kohteen tarttisi olla järkevä.
popkorn

06.11.2015 klo 22.52 1 tykkää tästä

Kovasti taas ollaan välittämässä kantasuomalaisista huono-osaisista, ikään kuin Supercellin rahat olisi jotenkin korvamerkitty tietylle apua tarvitsevien ryhmälle. Ei ole myöskään ainoa kohde, mille firma on rahaa tänä vuonna lahjoittanut.
Siitä voidaan tietysti kiistellä, kuinka tehokkaasti rahat käytetään. Ruohonjuuritason toiminta on usein parasta, joten oletankin että täälläkin verorahoistaan huutelijat menevät seuraavaksi osallistumaan esim. jonkin yhdistyksen toimintaan. :)
fgshiohsio

08.11.2015 klo 07.26 1 tykkää tästä

Sipilän Ässät voisi seuraavaksi tehdä aloitteen että jokainen pakolainen on pakkonaitettava kantasuomalaisen kanssa. Jo seuraavassa sukupolvessa oltaisiin kaikki interracialeja joten loppuisi tämmönen ulina

Kirjoita kommentti

18540

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova