Tuorein sisältö

Tavalliset Xbox Onen ohjaimet tukevat nyt näppäinten uudelleenkartoittamista

17.11.2015 klo 19.00 | Luettu: 2604 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Elite- ja Standard-ohjainten vertailua Xboxin sivuilla.

Microsoft lisäsi viikon alussa uuden ominaisuuden tavallisiin Xbox-ohjaimiin. Langattoman ohjaimen näppäimet on nyt mahdollista kartoittaa uudelleen pelaajan haluamalla tavalla. Näppäimistön muokkaaminen onnistuu joko Xbox Accessories -sovelluksen kautta tai Xbox Onen asetuksista.

Uudelleenkartoittaminen vaihtaa automaattisesti näppäinpareja, jotta yksikään näppäin ei jää ilman toimintoa. Esimerkiksi kun X:n vaihtaa B:ksi, päivittyy B toiminnoltaan automaattiseksi uudeksi X:ksi. Lisäksi ohjaimen Y-akseli on mahdollista nyt säätää pysyvästi käänteiseksi.

Asetukset toimivat konsolikohtaisesti, eikä uusia asetuksia saa esimerkiksi vietyä mukanaan kaverin konsolille. Uudelleenkartoittaminen toimii Microsoftin omilla langattomilla ohjaimilla sekä kolmannen osapuolen langallisilla ohjaimilla. PC-tukea uudelleenkartoittamiselle ei vielä ole, mutta sellainen on Microsoftin Larry Hrybin mukaan tulossa jossain vaiheessa.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Segalta uutta ja van... Yhä useampi julkaisi... >

Keskustelut (2 viestiä)

Asko78

18.11.2015 klo 00.56 1 tykkää tästä

Hyvähän tuo on että lisää vaihtoehtoja. Yleensä onneksi peleistä löytyy hyvät napit mutta on niitä tullut vastaan joissa on tullut mieleen että perkele miksi tuo lataus on tuohon tehty tai ampuminen tuohon nappiin jne.
lainaa
TERROR1979

26.11.2015 klo 14.23

Taitaa normi ohjaimella vähän nappien ja triggereiden paikkoja pystyä vaihtamaan .
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova