Tuorein sisältö

Palkittua Kojimaa ei päästetty pokkaamaan pystiä

04.12.2015 klo 10.00 | Luettu: 9067 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Metal Gear Solid -sarjan isänä tunnettua Hideo Kojimaa ei päästetty mukaan vuotuiseen The Game Awards -gaalaan. Syynä ratkaisuun ovat riidat entisen työnantaja Konamin kanssa. (Eurogamer)

Tapahtuman juontaja Geoff Keighley kertoi Phantom Painin voittaessa parhaan toimintaseikkailun palkinnon, että Kojima yritti parhaansa mukaan päästä pokkaamaan pystin, mutta Konami ei antanut miehelle lupaa matkustaa palkintoa varten.



Palkinnon kävi noutamassa Kojiman puolesta 24-sarjan tähtenäkin tunnettu Kiefer Sutherland.

Yleisön buuaus kertonee kaiken oleellisen fanien suhtautumisesta Kojiman puuttumiseen.

V2.fi | Markus Mesiä
< Suosittu 2D-tasoloik... Rocket League säntää... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

jhipsefiopjfsd

04.12.2015 klo 22.28 6 tykkää tästä

Ihan oikein että pistetään stoppi tälle Kojima-kultille joka on jo pari vuosikymmentä leijunut maailmassa. Pikkuhousuja haisteleva perusjapsi on tehnyt pari umpipaskaa tekosyvällistä pellepeliä ja alusta asti tämä "porukka" on ollut mukana nuoleskelemassa. Phantom Painissakaan ole mitään ihmeellistä ja silti kympit paukkuu koska "Kojima teki taas pelin" ja vaikka ei edes annettaisi kymppiä niin silti muistetaan sanoa "no onhan tämä kuitenkin Kojiman tuotantoa"
lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

05.12.2015 klo 02.19 14 tykkää tästä

jhipsefiopjfsd kirjoitti:
Ihan oikein että pistetään stoppi tälle Kojima-kultille joka on jo pari vuosikymmentä leijunut maailmassa. Pikkuhousuja haisteleva perusjapsi on tehnyt pari umpipaskaa tekosyvällistä pellepeliä ja alusta asti tämä "porukka" on ollut mukana nuoleskelemassa. Phantom Painissakaan ole mitään ihmeellistä ja silti kympit paukkuu koska "Kojima teki taas pelin" ja vaikka ei edes annettaisi kymppiä niin silti muistetaan sanoa "no onhan tämä kuitenkin Kojiman tuotantoa"


Konami nukkumaan ja heti.
lainaa
Uliuli

05.12.2015 klo 13.35

jhipsefiopjfsd kirjoitti:
Ihan oikein että pistetään stoppi tälle Kojima-kultille joka on jo pari vuosikymmentä leijunut maailmassa. Pikkuhousuja haisteleva perusjapsi on tehnyt pari umpipaskaa tekosyvällistä pellepeliä ja alusta asti tämä "porukka" on ollut mukana nuoleskelemassa. Phantom Painissakaan ole mitään ihmeellistä ja silti kympit paukkuu koska "Kojima teki taas pelin" ja vaikka ei edes annettaisi kymppiä niin silti muistetaan sanoa "no onhan tämä kuitenkin Kojiman tuotantoa"


Imepähän poika kyrpää!
lainaa
sjipoffdpioj

05.12.2015 klo 15.29 3 tykkää tästä

Ja lisäksi pitää muistaa että sen käytännön ammuskelun, hiiviskelyn sun muun ovat toteuttaneet ne koodarit ja suunnittelijat jotka eivät koskaan ole saaneet minkäänlaista mainintaa. Kojima on ollut lähinnä se taustahuutelija "lisätkää tolle pikkuhousut", "tehkää tuosta hahmosta tuon toisen hahmon isä joka on tuon toisen äiti" "mulla on visio tehkää väääh!"
lainaa
adfsdfsdfasdfaf

07.12.2015 klo 10.14

Jonneja harmittaa, kun kaverit eivät anna lupaa pelata muuta kuin Destinyä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova