Tuorein sisältö

Uuden vuoden päivänä voi katsoa Änärin SM-kisoja telkkarista

31.12.2015 klo 14.00 | Luettu: 7298 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Yle jatkaa eSports-kisojen televisiointia ja tällä viikolla vuorossa on NHL 16 -pelin Suomen mestaruuskisat. Ne lähetetäänkin sopivasti nuorten jääkiekon MM-kisojen välipäivänä.

Yle lähettää mestaruuskisat 1.1.2016 Yle Areenan lisäksi TV:stä. Finaalia voi seurata Yle TV2:lta kello 19.00-20.30. Selostajana kuullaan Ylen e-urheilulähetyksistä tuttu Teemu "wabbit" Hiilinen, jonka aisaparina toimii entinen Counter-Strike -ammattilainen ja NHL-pelisarjan kova fani Joona "natu" Leppänen.

TV2:n lähetyksessä studioisäntänä nähdään Riku Salminen, jonka lisäksi studiota tähdittävät Jokereiden laitahyökkääjä Pekka Jormakka sekä Prinssi Jusuf.

Aikataulu:


Turnaus alkaa kello 11.00 lohkovaiheen otteluilla, joiden tulosten perusteella pelaajat sijoitetaan pudotuspelikaavioon. Yle Areenasta kisoja voi seurata kello 14.00 alkaen, jolloin pudotuspelit käynnistyvät. Yle TV2 hyppää mukaan finaalilähetyksellä kello 19.00.

11.00 - Lohkojen ensimmäiset ottelut
11.30 - Lohkojen toiset ottelut
12.00 - Lohkojen kolmannet ottelut
13.00 - Neljännesvälierät (Yle Areena)
14.30 - Puolivälierät (Yle Areena)
16.00 - Välierät (Yle Areena)
18.00 - Pronssiottelu (Yle Areena)
19.00 - Finaalilähetys alkaa (Areena / Yle TV2)


V2.fi | Manu Pärssinen
< Valve myönsi: joulun... Vuoden pelistä oli t... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

eivideopelejä

31.12.2015 klo 15.48 1 tykkää tästä

kun ei ihan tavallinen jääkiekko enää kelpaa :D
lainaa
jpioffdjpoi

31.12.2015 klo 18.10

Joo näytetään koko suomelle kun jonnet voittavat trickshoteillaan ja jonnetempuillaan
lainaa
Faarao

01.01.2016 klo 14.29 1 tykkää tästä

jpioffdjpoi kirjoitti:
Joo näytetään koko suomelle kun jonnet voittavat trickshoteillaan ja jonnetempuillaan

Katkeruutta ilmassa
lainaa
jdsfipfsdij

02.01.2016 klo 09.55

Olis ollut parempi jos olis ollut jotain oikean lätkän asiantuntijoita eikä jotain keskinkertaisuuskiekkoilijaa ja nikuräppäriä. Ens vuonna Tami, 8 ja Kekäläinen
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova