Tuorein sisältö

Arviolta joka kuudes X360 on hajonnut?

14.02.2008 klo 12.00 | Luettu: 4452 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


1up kertoo uusista havainnoista X360:n hajoamisprosentin suhteen. Microsoftin oma arvio on liikkunut 3%:n tienoilla, mutta epäonnisille jälleenmyyjille on palautettu jopa kolmasosa kaupatuista konsoleista.

SquareTrade-niminen firma, jonka toimialaa ovat sähkölaitteiden takuut, on tehnyt 1000 takuulapun perusteella laskelman, jonka mukaan 16,4%, eli noin joka kuudes, Xbox 360-konsoli on päätynyt vaihdettavaksi tai korjattavaksi. PS3:n ja Wiin kohdalla lukema on 3% tienoilla. Firman mukaan 60% bumerangiboxeista vilkutteli kuoleman punaisia valoja, eli meni Microsoftin laajennetun takuun piiriin.

SquareTraden mukaan luku saattaa vielä nousta tulevaisuudessa, sillä vian ilmenemisen todennäköisyyttä lisää konsolien käyttömäärä. Pääsyylliseksi SquareTrade nimeää ylikuumenemisen.

1upin mukaan on mahdollista, että luvut saattavat olla hieman vääristyneitä, sillä SquareTraden erikoistakuuta käyttävät todennäköisesti paljon koneillaan pelaavat, joten heidän konsolinsa ovat suuremmassa rikkoutumisvaarassa. Microsoft ei ole kommentoinut asiaa.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Viikon 7 peliarviot:... R-Type palaa strateg... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Kommentaattori

14.02.2008 klo 13.10

Paljon pelaaminen ei ole tekosyy, jolla koneen hajoamista voitaisiin selitellä hyväksyen. Toiset konsolit tuntuvat kestävän 24h pyöritystä, joten miksi Xboxin omistajien tulisi tyytyä yhtään vähempään. Uudet piirit ja purkkateippiliimapatentit ovat parantaneet laatua, joten toivotaan, että jatkossa luku pienenee merkittävästi.
lainaa
Peni

Rekisteröitynyt 20.04.2007

14.02.2008 klo 14.59

On se kumma miten muka noin moni boxi on levinny ylikuumenemiseen.
Oma 360 on ollu kaksi kertaa takuuhuollossa ja molemmilla kerroilla syynä oli dvd-aseman hajoaminen.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

14.02.2008 klo 15.49

Kommentaattori kirjoitti:
Paljon pelaaminen ei ole tekosyy, jolla koneen hajoamista voitaisiin selitellä hyväksyen.

Ei niin. Kyllä laitteen pitää kestää käyttöä pelattiin sillä sitten 10min tai 24h vuorokaudessa. Mikään maallinen ei tietenkään kestä ikuisesti, eikä sitä vaaditakkaan, mutta kyllä vähintään pari kolme vuotta pitäisi toimia ongelmitta.

Alkupään boxeissa on kyllä niin onneton jäähdytys, että en yhtään ihmettele suurta hajoamisprosenttia. Kumma, ettei MS voinut sen vertaa panostaa jäähdytykseen, että laite pysyisi viileämpänä. Olisi silläkin säästetty pitkä penni huoltokuluissa.
lainaa
_Spade_

Rekisteröitynyt 28.11.2007

14.02.2008 klo 18.09

Entäs nämä uudet Falcon -piirillä varustetut boxit? Tietääkseni kestävät jo paremmin.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

14.02.2008 klo 19.22

Mitä? Joku poisti provoviestini. C'mon, vähän huumoria peliin =).
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova