Tuorein sisältö

Nintendo on patentoinut konsolin ulkopuolisen rautapäivityslaatikon

29.07.2016 klo 17.00 | Luettu: 12354 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Peliyhtiö Nintendo on onnistuneesti patentoinut pelikonsolin ulkopuolisen tarvikkeen, joka vahvistaa konsolin prosessointitehoa. Näyttäisi siis siltä, että kolmesta konsolijätistä Nintedo tulee olemaan ensimmäinen tarjoamaan tehopäivityksiä pelikonsoleilleen.

Esimerkiksi tulevan Nintendo NX -käsikonsolin tehoja voi jo olla mahdollista parantaa patentoidulla Supplemental Computing Devicella (SCD) eli "täydentävällä tietokonelaitteella". Lisukkeen on tarkoitus patentin mukaan tarjota pelikonsoleille muun muassa "lisättyjä prosessointi- ja/tai tallenustilaresursseja pelin suorittamisen avittamiseksi."

Patentin tietojen perusteella Nintendon SCD mahdollistaisi täysin uudenlaisia käytäntöjä pelitehon osalta, sillä pelaajien on mahdollista jakaa oman SCD:nsä tehoja langattomasti tai verkon yli muiden pelaajien kanssa. Yhden pelaajan lisälaite voi siis tehostaa muiden pelaajien pelaamista.

Laitteen päätarkoitus on patentin mukaan nimenomaan parantaa pelikokemusta tuomalla laitteelle lisää tehoa ja nopeutta. Se voi myös lisätä verkkoyhteyden nopeutta ja vähentää verkkopelien latenssia. Laitteeseen on mahdollista yhdistää useita eri laitteita ja konsoleita, niin langattomasti kuin fyysisesti. Pelien grafiikoihin SCD ei kuitenkaan saata vaikuttaa juuri lainkaan.

Vaikka Yhdysvaltain patenttitoimisto onkin nyt virallisesti myöntänyt patentin Nintendolle ja laitteen keksijälle Joseph Bentdahlille, ei patentin olemassaolo vielä ole lupaus tulevasta tuotteesta. Sen myötä kuitenkin tänä vuonna todennäköisesti julkistettavasta Nintendon NX-konsolista on jälleen tullut hivenen mielenkiintoisempi.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Mafia III:n Cassandr... Square Enixin uudest... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (14 viestiä)

Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

29.07.2016 klo 17.25 1 tykkää tästä

En oikeastaan edes tiedä mistä tässä pitäisi lähteä liikkeelle...

Siitäkö kuinka helvetin typeriä patentteja jenkeissä myönnetään vai siitäkö kuinka idioottimainen idea on yrittää jakaa laskentatehoa peleille verkon yli?

Se pitää ainakin paikkansa, että nyt tästä NX-sopasta tulee entistä mielenkiintoisempi. :D

Edit: Odotellessa että Nintendo vie ulkoisten kovalevyjen valmistajat oikeuteen.
Muokannut: Bladekill 29.07.2016 klo 17.26 lainaa
bfhpdigpih

29.07.2016 klo 17.37 1 tykkää tästä

Turha erityisemmin Nintendoa syytellä. Sony ja Mikki juttelivat samasta jo aikoja sitten ja nyt on kilpajuoksu. Pitää vaan kysyä että mitä helvetin väliä sillä raudan laajentamisella on kun 90% peleistä on jotain pikkupuljujen miniclip-tason viritelmiä

Sinänsä Nintendon ajattelumallilla tässä voi olla joku idea. He kun haluavat ottaa alussa käyttöön minimitehot. Tämän avulla eivät olisi niin jumissa sen kanssa vaan vois kehittää. Silti, graafisesti esim New Super Mario 64 Land oli oikeastaan toteutettavissa Gamecubella
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

29.07.2016 klo 18.09 3 tykkää tästä

bfhpdigpih kirjoitti:
Turha erityisemmin Nintendoa syytellä. Sony ja Mikki juttelivat samasta jo aikoja sitten ja nyt on kilpajuoksu.

En ole Nintendoa asian suhteen syyttänyt missään välissä. Vika on vain ja ainoastaan jenkkien idioottimaisessa patenttijärjestelmässä minkä puitteissa yritystenkin on pakko toimia.
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

29.07.2016 klo 18.15 12 tykkää tästä

Ensin julkaistiin pelit keskeneräisinä, koska päivitykset. Nyt aletaan julkaisemaan konsolit samalla tavalla. "En ole vielä päässyt pelaamaan, koska odottelen sitä uutta osaa".
lainaa
ghost33

29.07.2016 klo 20.41 2 tykkää tästä

Segahan kokeili vähän vastaanvanlaista viritystä jo 90 luvun alussa Mega Drivella johon he julkaisivat Sega CD ja 32X.Molemmat olivat täydellisiä floppeja.Aika on nyt tietenkin toinen kun silloin 23 vuotta sitten.Mutta en ymmärrä mihin Nintendo pyrkii tuolla patentilla.
Nintendo ei ole kilpaillut tehoilla viimeiseen 10 vuoteen.Enkä usko että he alkavat siihen nytkään.Nintendo on puhunut mahdollisuudesta suunnitella erillisiä ohjaimia mitä heidän omat mobiilipelit voisivat hyödyntää.Tuo patentti on varmaan osa noita suunnitelmia.Nintendo tuskin enää koskaan lähtee kilpailemaan kotikonsoli markinoilla tehoilla tai millään muullakaan.Ne ajat jäivät taakse Gamecuben myötä.


Nykyisin he ovat enenmän lelu yhtiö kun konsolivalmistaja.Nintendo keskittyy enenmän amiboihin ja mobiili/käsikonsoli peleihin.Moderni kotikonsoli markkina on muutenkin sellainen että Nintendon strategialla ei siellä enää pärjää.Halvat tasoloikka pelit ja halpa konsolirauta eivät enää myy konsoleita.Nintendon tapaiset yhtiöt eivät siellä enää pärjää.Sen on saanut huomata moni muukin julkaisija.Sonya ja MS on myös kritisoitu siitä että heidän konsoleilla ei ole enää taarpeeksi laadukasta pelattavaa kun 80-90% kaikista peleistä on näitä Mikki Hiiri budjetilla tehtyjä indie pelejä joiden grafiikat on luokkaa Super Nintendo.Sonyn Yoshida antoi viime vuonna lausunnon missä hän sanoi suoraan että hän ei ymmärrä ihmisiä jotka haluavat pelkkiä AAA pelejä.Tuokin on yksi mielipide mutta hän unohti sen että monet eivät ostaneet PS4 halpojen indie pelejen takia joista moni pyörisi vanhalla PS2:lla.
lainaa
Jusa

29.07.2016 klo 21.26 1 tykkää tästä

Jotenkin vaikea kuvitella, että Nintendolla olisi mitään käyttöä tuolle tehonlisäykselle uudessa konsolissaan. Nintendon pelit ovat aina olleet graafiselta toteutukseltaan sitä tasoa, että ne pyörisivät varmaan heittämällä jollain Nokian vanhalla N900-puhelimellakin. Juttujen perusteella sieltä on tulossa taas uusi lastenhuoneenkunkku samojen Mario- ja Zelda-julkaisujen kera.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

29.07.2016 klo 21.36

Eikös jonkun pelin moduulissa ole ollut piiri jolla sai lisätehoa, miten jo sovellettuja asioita voi patentoida onnistuneesti?
lainaa
JulioBungholio

29.07.2016 klo 23.39

Nintendohan kokeili samanlaista laajennuspolitiikkaa N64:n kanssa N64DD laajennoksen kanssa. Ei menny hommat ihan niin kuin piti... Toivotaan ettei historia toista itseään.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

30.07.2016 klo 14.05

LateHuominen kirjoitti:
Eikös jonkun pelin moduulissa ole ollut piiri jolla sai lisätehoa, miten jo sovellettuja asioita voi patentoida onnistuneesti?


Sillä ei ole väliä kuka keksii, vaan kuka patentoi ensimmäisenä.
lainaa
Elor

Rekisteröitynyt 05.07.2014

30.07.2016 klo 14.49

ghost33 kirjoitti:
Moderni kotikonsoli markkina on muutenkin sellainen että Nintendon strategialla ei siellä enää pärjää.


Nintendo sähläsi tässä sukupolvessa ja WiiU:sta tuli täysi floppi. Ei siitä ole kuitenkaan kuin 4 vuotta, kun Wii myi 100 miljoonaa laitetta.

Kannattaa muistaa, että WiiU julkaistiin vasta 3 ja puoli vuotta sitten. Ei tässä ajassa mikään "moderni" markkina ole muuttunut niin paljon että hyvä laite ei pärjäisi jos sieltä sellainen tulisi.
lainaa
Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

30.07.2016 klo 19.04 1 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
LateHuominen kirjoitti:
Eikös jonkun pelin moduulissa ole ollut piiri jolla sai lisätehoa, miten jo sovellettuja asioita voi patentoida onnistuneesti?


Sillä ei ole väliä kuka keksii, vaan kuka patentoi ensimmäisenä.


On sillä. Jo keksittyä asiaa ei voi patentoida, tällöin tulee uutuuden este patentille.
lainaa
8bit

30.07.2016 klo 23.12

ghost33 kirjoitti:
Segahan kokeili vähän vastaanvanlaista viritystä jo 90 luvun alussa Mega Drivella johon he julkaisivat Sega CD ja 32X.Molemmat olivat täydellisiä floppeja.Aika on nyt tietenkin toinen kun silloin 23 vuotta sitten.Mutta en ymmärrä mihin Nintendo pyrkii tuolla patentilla.
Nintendo ei ole kilpaillut tehoilla viimeiseen 10 vuoteen.Enkä usko että he alkavat siihen nytkään.Nintendo on puhunut mahdollisuudesta suunnitella erillisiä ohjaimia mitä heidän omat mobiilipelit voisivat hyödyntää.Tuo patentti on varmaan osa noita suunnitelmia.Nintendo tuskin enää koskaan lähtee kilpailemaan kotikonsoli markinoilla tehoilla tai millään muullakaan.Ne ajat jäivät taakse Gamecuben myötä.


Nykyisin he ovat enenmän lelu yhtiö kun konsolivalmistaja.Nintendo keskittyy enenmän amiboihin ja mobiili/käsikonsoli peleihin.Moderni kotikonsoli markkina on muutenkin sellainen että Nintendon strategialla ei siellä enää pärjää.Halvat tasoloikka pelit ja halpa konsolirauta eivät enää myy konsoleita.Nintendon tapaiset yhtiöt eivät siellä enää pärjää.Sen on saanut huomata moni muukin julkaisija.Sonya ja MS on myös kritisoitu siitä että heidän konsoleilla ei ole enää taarpeeksi laadukasta pelattavaa kun 80-90% kaikista peleistä on näitä Mikki Hiiri budjetilla tehtyjä indie pelejä joiden grafiikat on luokkaa Super Nintendo.Sonyn Yoshida antoi viime vuonna lausunnon missä hän sanoi suoraan että hän ei ymmärrä ihmisiä jotka haluavat pelkkiä AAA pelejä.Tuokin on yksi mielipide mutta hän unohti sen että monet eivät ostaneet PS4 halpojen indie pelejen takia joista moni pyörisi vanhalla PS2:lla.


Kyllätällä jonnella on pikkasen pasmat sekasin. Kannattaa vaihtaa lääkitys kovempaan jos meinaa samanlaisia hallusinaatioita nähdä useamminkin.

Ja mikä V...u tää taas näistä grafiikoista on?? oletko pelannut Wii U pelelä ?? -> ET.
Ei se S......n grafiikka siitä pelistä tee hyvää. Mites olisi pelattavuus ???. Ymmärrän kun pelaan SixSuxksella tai jollain muulla PS alkuisella laitteella / ohjaimella, niin ohjattavuus on tasoa 0. Sillon varmaan täytyy uskotella itselleen että -> joo se grafiikka on tärkein kun tätä diashowta ei voi kyll pelata, mut näyttää "hyvältä"
Kunnon näppynaama taas tääkin spede.

"Jotenkin vaikea kuvitella, että Nintendolla olisi mitään käyttöä tuolle tehonlisäykselle uudessa konsolissaan. Nintendon pelit ovat aina olleet graafiselta toteutukseltaan sitä tasoa, että ne pyörisivät varmaan heittämällä jollain Nokian vanhalla N900-puhelimellakin. Juttujen perusteella sieltä on tulossa taas uusi lastenhuoneenkunkku samojen Mario- ja Zelda-julkaisujen kera. "

Tässä toinen Helv...n pänikkä.
Millos oot lastenhuoneen kunkkuna pelannu Zelda peliä??
Ei taida ihan lapsilta onnistua. Ja jos katot noita Mario ja Zelda julkasuja vaikka metacritikistä niin, taitaa lasten pelit pestä sun putkijuoksu FPS mennentullen.
Joten mene paskahousu kasvattaa pallit ja odota että murrosikä menee ohi.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

01.08.2016 klo 15.02

Onhan noita tehoja lisääviä siruja ollut jo NES-ajoista lähtien.
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

02.08.2016 klo 16.18

8bit kirjoitti:

V...u
S......n
Helv...n


Kovis.
Muokannut: iNdo 02.08.2016 klo 16.18 lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova