Tuorein sisältö

Nintendo Switch saattaa sisältää vielä yhden salaisuuden – kuvan heijastaminen kädelle

24.10.2016 klo 21.00 | Luettu: 17264 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Yksityiskohtia Nintendon tulevasta Switch-pelikonsolista on saattanut paljastua pelijätin patenttihakemuksista. Näyttäisi siltä, että laitteeseen kuuluu ainakin GPS-paikannin, kosketusnäyttö, kompassi, liikkeentunnistus, kuvantunnistus, gyroskooppi ja myös mahdollisesti kuvaa tasaiselle pinnalle tai kädelle heijastava projektori.

Ainakin joistakin elokuussa julkisiksi tehdyistä patenttihakemuksista käy ilmi laitteen mahdollisia käyttötapoja. Yhdessä kuvassa laite "näkee", kuinka monta sormea pelaaja pitää pystyssä. Samoin laite näyttäisi joissain konseptikuvissa tukevan eleohjausta ja heijastavan pelaajan käteen ainakin jonkinlaista kuvaa. Nintendo on aiemmin kertonut Wall Street Journalille, ettei kaikkea tulevasta konsolista ole vielä paljastettu.

Koska kyseessä on vain vasta patenttihakemus, ei esimerkiksi mainittu käsiprojektio ole vielä lukkoon lyöty ominaisuus.

Lue tarkempia tietoja Nintendo Switchistä täältä.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Dishonored 2:n Live ... Matkaa Apinasaarelle... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

24.10.2016 klo 22.46 5 tykkää tästä

Nyt on gimmick-arvo maximit.
lainaa
Valittaja

24.10.2016 klo 23.07 2 tykkää tästä

Huoh...

Kommentin minimipituus on 10 merkkiä!
lainaa
Parittaja

25.10.2016 klo 00.22

Kommentin maksimipituus on 11 merkkiä!
lainaa
MobileRevolution

25.10.2016 klo 03.51 8 tykkää tästä

Oli gimmikkiä tai ei, tehokas mobiili laite on kyseessä. Nvidian blogauksen perusteella ja muutenkin vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että konsolissa on kustomoitu X2 piiri ja ilmeisesti tehoa on enemmän käytettävissä kun laite on telakoituna.

Nvidia on ollut päävastuussa raudan ja sitä tukevan softan kehittelyssä ja vaikuttaa siltä, että tehot ovat jossain XB1 ja PS4 välissä. (täytyy muistaa, että ne gigaflopsit eivät kerro koko totuutta ja nvidian flopsit ovat "arvokkaammat" kuin amd:n). Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta edellä mainittujen rauta on jo 4-5v vanhaa kun taas NS:ssä on tämän päivän mobiilipiiri ja tällä saralla kehitys on ollut huimaa viime vuosina.

Tällä kertaa porttaus on mahdollista/suht helppoa. Scorpio ja PS4pro eivät saa yksinoikeuspelejä "perusversioihin" nähden. Olen ihmeissäni jos NS ei ole hitti. Nintendo on työstämässä ties kuinka monta peliä sille ja ainakin näin alkuun 3rd party tuki vaikuttaa tosi vahvalta myös.

Tämänkin sivuston ps/xbox fanipoikien on ehkä pakko nöyrtyä Nintendon mahdin edessä :p Miksi suomalaiset on niin pleikkarin ja boksin perään ja nintendoa aina vaan dissataan? Seuraan aika paljon tiettyjä jenkki pelifoorumeita ja niillä tätä on aika vähän ja sekin vähä on enemmän tyyliin kieli poskessa läpän heittoa kuin suoranaista vittuilua mitä näkee täällä paljon. Grow up!

Olihan toi Wii U aika fiasko, (aika jees anyways) mut silti Nintendo aiheisen kommentoinnin taso on yleensä täällä jotain luokkaa "WiiU on surkeiden nörttineitsyiden konsoli". Ilmeisesti v2.fin käyttäjien keskimääräinen henkinen/fyysinen ikä ei ole kovin korkea. Ottaakohan porukka vähän liian tosissaan jonkun lapsellisen konsolisodan?

Sitä ei auta yhtään se kun toimittajat oikein (rivien välissä) lietsoo sitä. Ilmiselvää, että Sony ja MS on voidellut tiettyjä toimittajia suosimaan edellä mainittuja ja onhan kyse myös ihan näiden yhtiöiden ja pelimedioiden välisistä sopimuksista. Pelaaja on ollut naimisissa Sonyn kanssa ties kuinka kauan

Ei siinä sinäänsä mitään, mut objektivisuus kärsii. Ei niin vakavaa kun puhutaan vaan videopeleistä eikä esim. politiikasta. Objektiivisia medioita ei kyllä ole silläkään alueella juuri ole, lähes kaikki jotain sionistien kätyreitä lukuunottamatta ns. vaihtoehtomedioita. Voisin ostaa pleikkarinkin, mut ei riitä rahat ja aika kun yhteen konsoliin ja kyl se on aina Nintendon tekele jos yks pitää valita (+ihan ok peliläppäri).

lainaa
NintendoSwitch

25.10.2016 klo 04.41 7 tykkää tästä

Nintendo Switch vaikuttaa pitkästä aikaa sellaiselta konsolilta, jonka voisin Nintendon toimesta hankkia. En ole hirveästi kiinnostunut firman konsolituotannosta GameCuben jälkeen, vaikka Wii oli ihan hauska ja erilainen laite. Wii U tuntui jo esitellyssään sellaiselta roskalta, että olen unohtanut koko laitteen olemassaolon.

Switch tuntuu vaihteeksi taas oikeasti innovatiiviselta systeemiltä, jonka monipuolisuus ilahdutti esittelyvideossa moneen kertaan. Toki monia asia ja ominaisuus mietityttää ja paljastaa todelliset karvansa vasta julkaisun jälkeen, mutta laitteessa on paljon potentiaalia. Täytyy toivoa, että konsoli lunastaa ne odotukset, jotka sille on lyhyen tuttavuuden aikana muodostunut. Nintendo panostaa nykyään enemmän uusiin ratkaisuihin pelkän konsoliraudan sijasta ja Switch voi olla uusi onnistuminen yhden flopin jälkeen.

En ole aiemmin edes miettinyt Nintendon konsolin omistamista, sillä itse nautin videopeleistä perinteisten konsoleiden äärellä ilman ylimääräistä kikkailua. Switch kuitenkin tuntuu laitteelta, jonka voisin hyvinkin nähdä omassa hyllyssäni. Paljon riippuu kuitenkin siitä, miten hyvin konsoli vastaa annettua kuvaa. Ensifiilikset lupaa hyvää!
lainaa
Topsu1

25.10.2016 klo 09.52 1 tykkää tästä

Kaikenlisäksi Witcher 3 toimi alkuperäisessä Nvidia tegra X1 ihan hyvin, kun se Nvidia Shield Android Tv näytti minkäläisi jippoja vielä tehokaampi Nintendo Switch pystyy tekemään myös graafisesti :)
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

25.10.2016 klo 10.39 2 tykkää tästä

MobileRevolution kirjoitti:
Oli gimmikkiä tai ei, tehokas mobiili laite on kyseessä. Nvidian blogauksen perusteella ja muutenkin vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että konsolissa on kustomoitu X2 piiri ja ilmeisesti tehoa on enemmän käytettävissä kun laite on telakoituna.

Tämän voisi myös muotoilla niin, että laite joutuu vetämään jarruja kehiin silloin kun se ei ole telakoituna. Eikä pelkästään akunkeston vaan myös jäähdytyksen takia. Tegra-laitteet ovat olleet tunnettuja failaamisessa molempien suhteen.

MobileRevolution kirjoitti:

Nvidia on ollut päävastuussa raudan ja sitä tukevan softan kehittelyssä ja vaikuttaa siltä, että tehot ovat jossain XB1 ja PS4 välissä. (täytyy muistaa, että ne gigaflopsit eivät kerro koko totuutta ja nvidian flopsit ovat "arvokkaammat" kuin amd:n).

Voihan lotossakin voittaa, mutta tehot tuskin tulevat olemaan lähimaillakaan XB1 tai PS4 kun katsotaan koko laitteen huhuttuja/osin paljastettuja speksejä. Tegrasta löytyy ARM-pohjainen CPU, jotka ovat tunnettuja virransäästöstä, mutta ottavat perusteellisesti selkään kunnon desktop x86. Muistia on ilmeisesti 4GB mikä on jo puolet vähemmän kun nykyisen generaation laitteissa.
Ja ei. FLOP(kannattaa googlettaa) ovat aivan yhtä arvokkaita molemmilla puolin. Kyse on operaatioiden suoritusnopeudesta eli jos mutkat vetää suoriksi voisi puhua korttien tehosta. Erinäiset arkkitehtuurilliset ratkaisut, pullonkaulat, väylät jne. voivat toki asiaan vaikuttaa, mutta ne jäävät ainakin tässä tapauksessa vielä nähtäväksi.

Kun nyt katsoo mobiililaiteiden kehitystä, Applen A10 omassa luokassaan äärimmäinen predaattori ja universaalisti aikapitkälti paras kombinaatio lämmöntuoton, virrankulutuksen ja performanssin välillä. Nykyinen iPhone 7 antaa n. 0.5 teraflopsin tehot ja kun katsoo Applen kehitystä saralla niin ensi vuoden iPhone 8 SoC ja sitä seuraavat todennäköisesti jo pääsevät hyvin lähelle elleivät ylikin siitä mitä switch tulee tarjoamaan. Todennäköisesti siis pitkällä tähtäimellä PS4 ja XboxOne kaikkineen tulevineen erikoisversioineen tulevat jakamaan oman areenansa ja Switch ottaa enemmän suoraa kilpailua tabletti/puhelin markkinoilta.

MobileRevolution kirjoitti:

Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta edellä mainittujen rauta on jo 4-5v vanhaa kun taas NS:ssä on tämän päivän mobiilipiiri ja tällä saralla kehitys on ollut huimaa viime vuosina.

Ei siinä ole mitään uskomatonta. Niin kuin ei siinäkään, että molemmat laitteet omaavat oikeasti tehokkaita komponentteja aina GPU:sta muistiin, ovat hyvin aktiivituuletettuja eivätkä joudu huomioimaan akunkestoa ja edelleenkin antavat perusteellisen selkäsaunan mille tahansa mobiililaitteelle.

MobileRevolution kirjoitti:

Tällä kertaa porttaus on mahdollista/suht helppoa. Scorpio ja PS4pro eivät saa yksinoikeuspelejä "perusversioihin" nähden.

Kun valitaan ARM-pohjainen kannettava laite vs muun alan x86 kotikonsolit, portaamisen suhteen "helppo" ei ole se sana mitä voisi käyttää. Saattaa pahimmillaan koitua fatal blow:ksi Switchin 3rd party tuen suhteen.

Turha kuvitella ettei noille tulisi yksinoikeuspelejä. Ei välttämättä heti alkuunsa, mutta kun PS4 pro ja Scorpio löytävät tiensä useampaankin kotiin ja pöly laskeutuu niin yksinoikeudet ovat vain ajan kysymys.
MobileRevolution kirjoitti:

Olen ihmeissäni jos NS ei ole hitti. Nintendo on työstämässä ties kuinka monta peliä sille ja ainakin näin alkuun 3rd party tuki vaikuttaa tosi vahvalta myös.

Ei varmaan mikään suuri shokki, että Nintendo työstää omalle laitteelleen pelejä? 3rd party supportista ei ole mitään näyttöä vielä. Ainakaan RDR2 ei ole Switch:lle julkistettu.
lainaa
huukelipuukeli

25.10.2016 klo 11.04

Ei varmaan mikään suuri shokki, että Nintendo työstää omalle laitteelleen pelejä? 3rd party supportista ei ole mitään näyttöä vielä. Ainakaan RDR2 ei ole Switch:lle julkistettu.[/quote]

ookko tyhmä. Nintendolla erittäin hyviä, ellei parhaita yksinoikeuspelejä, kuten zelda, mario, smash bros jne. Ei kukaan osta NS:ssää jonkun rdr2:sen, codin tai bf1 takia. Pelatkaa niitä jollain toisella laitteella! Kunhan pyörittää omia pelejään hyvin. Ei tää konsoli oo todellakaan pyörittämässä nii hyvi esim. rdr2 kuin x1 tai ps4. et oo näköjää koskaa pelannu näitä hyviä pelejä kuten zeldaa tai marioo. :D
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.10.2016 klo 14.44 4 tykkää tästä

Topsu1 kirjoitti:
Kaikenlisäksi Witcher 3 toimi alkuperäisessä Nvidia tegra X1 ihan hyvin, kun se Nvidia Shield Android Tv näytti minkäläisi jippoja vielä tehokaampi Nintendo Switch pystyy tekemään myös graafisesti :)

Niin pyörittää streamina PC:n tai pilvipalvelun kautta. Itse laitteen raudallahan ei pyöritetä natiivisti juuri muuta kuin mobiilipelejä.
lainaa
reggaeregga

25.10.2016 klo 14.54 5 tykkää tästä

tagman kirjoitti:

Nämä Nintendo-fanit eivät tunnetusti ole mitään ruudinkeksijöitä.

"Jos kuva on ruudulla niin se pyörii sillä hihihihi milloin saadaan seuraava tutti-mario tai vauva-zelda peli?"
lainaa
reggaeregga

25.10.2016 klo 15.03 1 tykkää tästä

Unohdin mainita että tykkään pippeleistä.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.10.2016 klo 15.11 4 tykkää tästä

MobileRevolution kirjoitti:
Oli gimmikkiä tai ei, tehokas mobiili laite on kyseessä. Nvidian blogauksen perusteella ja muutenkin vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että konsolissa on kustomoitu X2 piiri ja ilmeisesti tehoa on enemmän käytettävissä kun laite on telakoituna.

Nvidia on ollut päävastuussa raudan ja sitä tukevan softan kehittelyssä ja vaikuttaa siltä, että tehot ovat jossain XB1 ja PS4 välissä. (täytyy muistaa, että ne gigaflopsit eivät kerro koko totuutta ja nvidian flopsit ovat "arvokkaammat" kuin amd:n). Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta edellä mainittujen rauta on jo 4-5v vanhaa kun taas NS:ssä on tämän päivän mobiilipiiri ja tällä saralla kehitys on ollut huimaa viime vuosina.

Kyseessä on tehokasta mobiilirautaa, mutta valitettavasti laitteen pitäisi samalla olla myös kotikonsoli ja kotikonsoliksi laite tulee olemaan varsin tehoton vuoden 2017 laitteeksi.

MobileRevolution kirjoitti:

Tällä kertaa porttaus on mahdollista/suht helppoa. Scorpio ja PS4pro eivät saa yksinoikeuspelejä "perusversioihin" nähden. Olen ihmeissäni jos NS ei ole hitti. Nintendo on työstämässä ties kuinka monta peliä sille ja ainakin näin alkuun 3rd party tuki vaikuttaa tosi vahvalta myös.

3rd party porttauksia saattaa rajoittaa muistikorttiformaatti, sekä 4GB:n keskusmuisti (mikäli tiedot pitää paikkansa).

MobileRevolution kirjoitti:

Tämänkin sivuston ps/xbox fanipoikien on ehkä pakko nöyrtyä Nintendon mahdin edessä :p Miksi suomalaiset on niin pleikkarin ja boksin perään ja nintendoa aina vaan dissataan? Seuraan aika paljon tiettyjä jenkki pelifoorumeita ja niillä tätä on aika vähän ja sekin vähä on enemmän tyyliin kieli poskessa läpän heittoa kuin suoranaista vittuilua mitä näkee täällä paljon. Grow up!

Itsellä ei ole mitään Nintendoa vastaan, mutta en vain oikein tajua Nintendon nykylinjaa. Jos Nintendo julkaisisi laitteen, joka on suorityskykyinen, tarjoaa hyvän 3rd party tuen ja gimmick-hirviön sijasta ergonomisen padin, niin voi olla että pleikkari jäisi kakkoseksi.
lainaa
asko81

25.10.2016 klo 16.13 2 tykkää tästä

reggaeregga kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Topsu1 kirjoitti:
Kaikenlisäksi Witcher 3 toimi alkuperäisessä Nvidia tegra X1 ihan hyvin, kun se Nvidia Shield Android Tv näytti minkäläisi jippoja vielä tehokaampi Nintendo Switch pystyy tekemään myös graafisesti :)

Niin pyörittää streamina PC:n tai pilvipalvelun kautta. Itse laitteen raudallahan ei pyöritetä natiivisti juuri muuta kuin mobiilipelejä.

Nämä Nintendo-fanit eivät tunnetusti ole mitään ruudinkeksijöitä.

"Jos kuva on ruudulla niin se pyörii sillä hihihihi milloin saadaan seuraava tutti-mario tai vauva-zelda peli?"

Nintendo elää omassa kuplassaan.He yrittävät taistella sitä kehitystä vastaan missä 5-6 vuoden välein julkaistaan uusi konsoli joka menee tehoissa eteenpäin.PC:llä tämä kehitys on toki nopeampaa.Nintendon 70 vuotiaat vanhat johtajat eivät usko tähän malliin.Heidän mielestä konsoliraudan pitäisi aina pysyä samana.Ainoa ero edelliseen konsoliin olisi joku uusi ohjaustapa.Näin raudan ja pelin kehitys kustannukset voitaisiin pitää samana ja Nintendo säästäisi rahaa.Nintendo Switch seuraa juuri tuota mallia aivan kuten Wii ja Wii U.

Nintendo voi ihan vapaasti jatkaa tuolla typerällä linjalla.Mutta Nintendo ei ole enää siinä asemassa missä he voivat määrätä mihin suuntaan markkinat menevät.Kuluttajilla on tänäpäivänä huomattavasti enenmän vaihto ehtoja kun esim 10 vuotta sitten kun Wii julkaistiin.Nintendo fanit voivat haukkua ihan vapaasti Xbox tai Playstation fanipojaksi.Mutta nuo konsolit tarjoavat samalla rahalla ja joskus jopa halvemmalla parempia ominaisuuksia ja parempaa suorituskykyä kun Nintendon konsolit.PC:n on myös ihan turha vedota koska 800-1000 euron PC voittaa aina suorituskyvyssä konsolit.Tabletit ja älypuhelit ovat myöskin menneet koko ajan eteenpäin ja ne ovat syöneet casuali markkinan pois mitä Nintendo yrittää niin epätoivoisesti saada takaisin.

Nintendo yrittää sijoittaa itsensä jonnekkin mobiililaitteiden ja konsoleiden väliin.Ilman että heidän tarvitsee kilpailla kumpaakaan vastaan.Se vaan ei tule onnistumaan.Mikäli he haluvat mobiilikansan rahat sitten heidän pitää julkaista pelit niille laitteille mitä mobiilikansa käyttää.Konsoli yleisön kanssa on sama juttu.Joko pelit Xboxille ja Playstationille tai Nintendon pitää julkaista konsoli joka on kilpailu kykyinen ja tarjoaa niitä omisuuksia mitä tuo yleisö haluaa.Nintendon pitää ymmärtää että se mitä tapahtui Wiin kanssa ei ole tule tapahtumaan Nintendo Switchin kanssa.Blue Ocean markkinaa ei ole enää olemassa.

lainaa
miettikääpä

25.10.2016 klo 16.49

Kun puhutaan Nintendosta, niin pitää ymmärtää, että Nintendon kohdeyleisö on hieman eri, mitä Playstation tai Xboxin. Tätä taustaa vasten pitää miettiä, onko järkevää lähteä tehot edellä markkinoille, koska Nintendon omat pelit ovat vahvasti lapsille ja perheille suunnattuja. Niinpä on parempi, että Sony ja MS jätetään tappelemaan niistä teini- ja aikuisasiakkaista. Vaikka Nintendo toisi markkinoille yhtä tehokkaan konsolin kuin PS4 tai Xbox One, ei sillä olisi sen enempää mahiksia kasvattaa markkina-asemaa, päinvastoin. Tuskin moni aikuinen ensimmäiseksi ajattelisi hankivansa Nintendon konsolia ykköskonsoliksi, vaikka siinä olisi UHD-soitin, VR-tuki ja tehoja roppakaupalla. Yritä nyt myydä jotain Mariota tai Yoshia aikuiselle, ei onnistu. Siksi innovaatio menee tehot edelle Nintendolla.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.10.2016 klo 17.39 1 tykkää tästä

miettikääpä kirjoitti:
Kun puhutaan Nintendosta, niin pitää ymmärtää, että Nintendon kohdeyleisö on hieman eri, mitä Playstation tai Xboxin. Tätä taustaa vasten pitää miettiä, onko järkevää lähteä tehot edellä markkinoille, koska Nintendon omat pelit ovat vahvasti lapsille ja perheille suunnattuja. Niinpä on parempi, että Sony ja MS jätetään tappelemaan niistä teini- ja aikuisasiakkaista.

Tässä juuri on ongelma. Lapset ja perheet eivät selvästikkään enää ole riittävä kohdeyleisö kun myyntilukuja katsoo ja myynnit nimenomaan tuo rahaa jolla yritys pyörii. Tämän vuoksi Nintendon kannattaisi yrittää saada taas "kaikkien konsoli" -imago takaisin.

miettikääpä kirjoitti:

Vaikka Nintendo toisi markkinoille yhtä tehokkaan konsolin kuin PS4 tai Xbox One, ei sillä olisi sen enempää mahiksia kasvattaa markkina-asemaa, päinvastoin. Tuskin moni aikuinen ensimmäiseksi ajattelisi hankivansa Nintendon konsolia ykköskonsoliksi, vaikka siinä olisi UHD-soitin, VR-tuki ja tehoja roppakaupalla. Yritä nyt myydä jotain Mariota tai Yoshia aikuiselle, ei onnistu. Siksi innovaatio menee tehot edelle Nintendolla.

En ole samaa mieltä. Uskon, että Nintendo menestyisi huomattavasti paremmin tehokonsolilla ja hyvällä 3rd party tuella.
lainaa
MobileRevolution

25.10.2016 klo 18.40 1 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Tämän voisi myös muotoilla niin, että laite joutuu vetämään jarruja kehiin silloin kun se ei ole telakoituna. Eikä pelkästään akunkeston vaan myös jäähdytyksen takia. Tegra-laitteet ovat olleet tunnettuja failaamisessa molempien suhteen.

Noh, eipä siinä ole oikein järkeä pyörittää pelejä NS:n ohjaimen 6.2" näytöllä 1080p resolla kun näytön resoluutio on 720p ja sitäkin hieman alempi tarkkuus on vielä ihan ok ton kokoselle näytölle. Telakka on aika iso pelkäksi virranlähteeksi/Tv-outiksi ja kenties siinä on lisää rammia tms.

Bladekill kirjoitti:

Voihan lotossakin voittaa, mutta tehot tuskin tulevat olemaan lähimaillakaan XB1 tai PS4 kun katsotaan koko laitteen huhuttuja/osin paljastettuja speksejä. Tegrasta löytyy ARM-pohjainen CPU, jotka ovat tunnettuja virransäästöstä, mutta ottavat perusteellisesti selkään kunnon desktop x86. Muistia on ilmeisesti 4GB mikä on jo puolet vähemmän kun nykyisen generaation laitteissa.

Tegra X2:den on ilmoitettu pystyvän 0,75 tflopsin laskentatehoon. Uskoisin, että NS:n pystyy vähintään tähän ollessaan irrallaan telakasta ja ehkä telakoituna rikotaan teraflopin raja jos telakka ylikellottaa prossun tai jottain. Tästä on kyllä kieltämättä aika pitkä matka vielä XB1:een. Kuvittelin että sitten optimaation/softan/joidenkin muiden rautapuolen juttujen kautta päästään XB1 tasolle, tai hieman yli tai ali. Myönnän etten tiedä ihan hirveästi näistä asioista ja väitteeni perustuikin tyyppien kirjoituksiin joidenka näin olevan minua huomattavasti asiantuntevampia ja ehkä hekään eivät sitten pystyneet näkemään objektiivisesti NS:n potentiaalia. Jokatapauksessa tämä on vielä spekulaatiota koska emme tiedä tarkkoja speksejä. Toivon että NS pääsee XB1 hujakoille tehoissaan jolloin ainakin suurin osa nykypeleistä on teknisesti mahdollista kääntää NS:lle ilman liian suuria uhrauksia/ilman kohtuuttoman suurta vaivaa.

Mulle ne tehot eivät kuitenkaan ole niin mahottoman tärkeä asia vaan pelit ja meitsi vaan tykkää enempi Nintendon tuotoksista kun mistään muista. Enemmän tai vähemmän pasifistina räiskinnät/tms. ei niin enää kiinnosta vaikkakin Devil's Thirdiä oli aika hauska pelata ja pärjäsin netissä yllättävänkin hyvin =) Se oli kyl harmi kun EA:n urheilupelejä ei tullut Wii U:lle ja Wiillekin aika nihkeästi, esim. yhtään kunnon NHL:ää ei julkaistu jostain syystä. PS/XB tarjonta on mielestäni jotenkin harmaata verrattuna Nintendon tekeleisiin ja monet muutkin tuntuu olevan aika pettyneitä PS4/XB1 pelitarjontaan. Wii U kyl kärsi aika pahoista kuivista kausista koska 3rd party tuki katosi aika pitkälti ensimmäisen vuoden jälkeen ja koska Nintendolla meni odotettua pidempään opetella HD devaus. Konsolin ehtoopuolella taas resursseja siirrettiin NS:n puolelle.

Bladekill kirjoitti:

Ei varmaan mikään suuri shokki, että Nintendo työstää omalle laitteelleen pelejä? 3rd party supportista ei ole mitään näyttöä vielä. Ainakaan RDR2 ei ole Switch:lle julkistettu.

Pointtina oli lähinnä se että moni alunperin Wii U:lle suunniteltu tuotos tuleekin NS:lle. Switch meinattiin alunperin julkasta joulumarkkinoille mutta N päätti, että julkaistaan vasta keväällä että on tarpeeksi vahva launch tarjonta. Useampi Wii U peli myös tulee porttina NS:lle. Monelta jäi nää paitsi. Voin ostaa NS version joistain peleistä jos päivitys hinta on kohtuullinen. Tällä kertaa Nintendo on myöskin valmiiksi tietoinen siitä kuinka paljon enemmän HD kehitys vaatii.

3rd party tuesta pidän näyttönä kuvaa jonka Nintendo julkaisi. Sen löytää kun kirjottaa googleen esim. Switch 3rd party nintendo eikä siinä ees näy kaikki kehittäjät. Tämä ei tietystikään ole mikään tae siitä että tuki jatkuu, mutta aika varmana suurin osa näistä firmoista parhaillaan työstää jotain peliä Switchille. (joukossa myös peliteknologian kehittäjiä). Jatkuu jos NS menestyy ja uskoisin näin =)
lainaa
LEKAlla

Rekisteröitynyt 19.10.2016

25.10.2016 klo 21.00

Meikäläisen viime kokemukset Nintendosta on Mega Manit ja Mariot yli parinkymmenen vuoden takaa ja siihen ne kokemukset saa jäädä. En näe enää aikuisiällä itseäni pelaamassa Nintendon tekeleitä.
lainaa
Wilbur

25.10.2016 klo 22.49 1 tykkää tästä

LEKAlla kirjoitti:
Meikäläisen viime kokemukset Nintendosta on Mega Manit ja Mariot yli parinkymmenen vuoden takaa ja siihen ne kokemukset saa jäädä. En näe enää aikuisiällä itseäni pelaamassa Nintendon tekeleitä.

Eli itse tunto ei riitä pelaamaan "lasten" pelejä.Tosi kovat jätkät pelaa vaan räiskintöjä ja muita "aikuisten" pelejä.Minä olen ollut Nintendon kelkassa jo 20 vuotta ja kokenut unohtumattomia hetkiä Nintendo pelejen parissa myös näin aikuis iällä riskinä karva perse miehenä.
lainaa
LEKAlla

Rekisteröitynyt 19.10.2016

25.10.2016 klo 23.51 1 tykkää tästä

Wilbur kirjoitti:
LEKAlla kirjoitti:
Meikäläisen viime kokemukset Nintendosta on Mega Manit ja Mariot yli parinkymmenen vuoden takaa ja siihen ne kokemukset saa jäädä. En näe enää aikuisiällä itseäni pelaamassa Nintendon tekeleitä.

Eli itse tunto ei riitä pelaamaan "lasten" pelejä.Tosi kovat jätkät pelaa vaan räiskintöjä ja muita "aikuisten" pelejä.Minä olen ollut Nintendon kelkassa jo 20 vuotta ja kokenut unohtumattomia hetkiä Nintendo pelejen parissa myös näin aikuis iällä riskinä karva perse miehenä.
Ei vaan kiinnosta mitkään Zeldat vaan The Last of Us ja Red Dead Redemptionin kaltaiset pelit. Räiskinnöissä valitsen Battlefieldin en codia. En minä telkkaristakaan kattoisi Pokemoneja sun muita piirrettyjä vaan Breaking Badia tai Dexteriä sun muita. Jos sua kiinnostaa niin mikäs siinä. Ei siitä ole kauaakaan kun pelasin Sonicia pleikkarilla mutta tuokin oli ihan vaan nostalgia mielessä. Onko Nintendolle edes yhtään kunnon kauhupeliä?
lainaa
grogfrog

26.10.2016 klo 09.14

Itse tykkään Nintendon peleistä, koska ovat niin erilaisia pelejä. PC:llä tulee taas pelattua räiskintää ja roolipelejä. Nytkin pelaan Shadow Warrior 2:sta, joka on aivan loistava. Ei monipuolisuus ole lainkaan huono juttu. Se ettei Nintendolla ole kauhupelejä, ei tee siitä yhtään sen huonompaa alustaa.
lainaa
Humungus

26.10.2016 klo 15.20

MobileRevolution kirjoitti näin: Nvidian blogauksen perusteella ja muutenkin vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että konsolissa on kustomoitu X2 piiri ja ilmeisesti tehoa on enemmän käytettävissä kun laite on telakoituna. Vastaus: Mitä suurimmalla todennäköisyydellä siinä on kustomoitu Tegra X1 piiri ja toiseksi "telakka" ei boostaa eli ei anna yhtään tehoa lisää. Ota asioista selvää äläkä huhuja täällä totena huutele, ymmärrän että fanina olet yli-innoissasi mutta pysy tosiasioissa.
lainaa
Humungus

26.10.2016 klo 15.49

No, voisin minäkin uuden Nintendon laitteen ostaa, nimittäin tuon Classic Minin. Emulaationahan siinä nuo pelit pyörii mutta ei haittaa ja talennuskin on nyt mahdollista. Se vaan on jotenkin "cool" ja herättää omistushalua. En minäkään nyt etukäteen tuota Switchiä tyrmää mutta jotenkin epäilyttää tuo porukoiden halu kuljetella tuota "vehettä" matkassa bileisiin, tapaamisiin ja alkaa siellä pelaamaan. Niissä bileissä tehdään yleensä jotain muuta kuin pelataan. No, jäähän siinä sitten se matkoille mukaan ottaminen vielä plussaksi mutta siinäkin on kilpailijana pienet, keveät läppärit ja tabletit. Olisi nyt vaan tehnyt vielä sen kunnon "perinteisen konsolin" (siis tehokkaamman kuin tätä Switch) millä pelataan vain yleensö kotona. Tippuis nyt tuon WiiU:n hinnat sitten roimasti tuon Switchin tullessa myyntiin, niin ostais sen, sehän on vähän myyneenä tulevaisuuden "keräilyharvinaisuus" : )
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova