Tuorein sisältö

Elektroninen urheilu Suomen Olympiakomitean kumppaniksi

28.11.2016 klo 13.18 | Luettu: 3815 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Kilpapelaaminen on taas ottanut yhden askeleen lähemmäksi muuta kotimaista urheilumaailmaa. Suomen elektronisen urheilun liitto on nimittäin 26.11.2016 hyväksytty Suomen Olympiakomitean kumppanuusjäseneksi. Päätöksen uusista jäsenhakemuksista teki Olympiakomitean syyskokous.

“Suomen Olympiakomitean kumppanuusjäsenyys merkitsee liitolle vahvaa luottamusta elektronisen urheilun kentän toimintaan. Se on tärkeä tunnustus joka entisestään lähentää meitä muun kotimaisen urheilukentän kanssa ja luo uudenlaisia mahdollisuuksia yhteistyölle toimijoiden kesken. Jäsenyyden myötä meillä on yhä merkittävämpi vastuu edustaa elektronista urheilua harraste- sekä huippu-urheilulajina Suomessa“, kommentoi kokoukseen osallistunut liiton varapuheenjohtaja Joonas Kapiainen.

Kumppanuusjäseneksi voidaan valita oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt, joiden tarkoituksena on liikunnan ja/tai urheilun edistäminen tai joiden toimintaan liittyy liikuntaa ja/tai urheilua edistäviä toimenpiteitä ja/tai kansalaistoiminnan edistämistä. Kumppanuusjäsenillä on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Battlefield 2:n tuor... Pelaaja oli Watch Do... >

Keskustelut (2 viestiä)

urheilia

28.11.2016 klo 15.03 3 tykkää tästä

eio oikeeta urheilua jos ei tuu verta hikeä ja pierua
ja pitää olla painoluokat!! csgo, miehet alle 84 kg
kohta joku paavo m. petäjä selittelee kun suomalaiset jäi kiinni douppingista jossain matopelin piirinmestaruuskisassa
lainaa
hiofdvshgpir

28.11.2016 klo 18.33 1 tykkää tästä

Joo ei tässä muuta kuin odotellaan sitä Wall-E:n maailmaa. En malta odottaa että saan oman leijurullatuolin kiinteällä nettiyhteydellä

Ihan vaan uteliaisuudesta joko syönti ja juontikilpailut kuuluvat komitean piiriin?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova