Tuorein sisältö

Suomalainen e-sports-pubiliiga käynnistyy keväällä hittipelien saattelemana

23.12.2016 klo 20.00 | Luettu: 4098 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Kovatasoiseksi ja ammattimaisuutta vaativaksi urheiluksi kehittynyt eSports on saamassa Suomessa uudenlaisen turnausalustan. Grail Quest lupaa tarjota turnauksia ja liigoja myös harrastetason pelaajille.

”Online-pelaamisen pubiliigaksi” kutsutun Grail Questin avoin betatesti käynnistyy tammikuussa. Pelivaihtoehtoina ovat League of Legends, Counter-Strike: Global Offensive sekä Hearthstone. Lopullinen versio uusine peleineen on alustavan suunnitelman mukaan valmiina syksyllä 2017.

Vaikka luvassa ei olekaan maailmalla tutuksi tulleita miljoonapalkintoja, menestyjät pääsevät kuitenkin nauttimaan rahasta, tuotepaketeista sekä sijoituspisteistä. Keskein tavoite on kuitenkin saada jännitystä ja tunnelmaa mukaan, kertoo markkinointivastaava Niklas von Schöneman.

”Meidän ajatusmalli on alun alkaen ollut kasvattaa ja palvella peliyhteisöä. Tärkeänä välineenä tähän Quest antaa käyttäjilleen mahdollisuuden luoda omia turnauksiaan juuri sellaisilla asetuksilla sekä ehdoilla kuin he heluavat – nopeasti ja vaivattomasti.”

Grail Questin ohjemistokehityksestä ja visuaalisuudesta vastaa palvelusunnittelutoimisto Make Helsinki.

V2.fi | Markus Mesiä
< Steamin jouluale tar... Odotettu Vampyr pääs... >

Keskustelut (3 viestiä)

hipvdsphiv

23.12.2016 klo 22.25 1 tykkää tästä

Olis luullut et pubiliigaan saatais jotain yllättävän virkistäviä vaihtoehtoja näiden perustyrkkyjen lisäksi
lainaa
Schnail

Rekisteröitynyt 11.11.2011

24.12.2016 klo 09.57 1 tykkää tästä

hipvdsphiv kirjoitti:
Olis luullut et pubiliigaan saatais jotain yllättävän virkistäviä vaihtoehtoja näiden perustyrkkyjen lisäksi

Luultavasti saadaankin, mutta koska palvelu on vasta kehitysvaiheessa, on huomattavasti vähemmän riskialtista pitää alkuvaiheessa vain muutamaa suosittua nimeä mukana. Kun palvelu on sisäänajettu ja todettu toimivaksi, se varmasti laajentuu noista kolmesta eteenpäin.
Muokannut: Schnail 24.12.2016 klo 09.58 lainaa
Puutarhatonttu

26.12.2016 klo 12.35

Kyllähän tuo liiga vaatii Rocket Leaguea. Aika heikko kattaus alkuun..
lainaa

Kirjoita kommentti


129


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova