Tuorein sisältö

Switch-Zeldan resoluutio ja ruudunpäivitys aiheuttavat puhinaa

19.01.2017 klo 15.00 | Luettu: 17983 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

IGN uutisoi toissapäivänä Nintendon kertoneen The Legend of Zelda: Breath of the Wildin Switch- ja Wii U -versioiden eroista.

Yhtäläistä molemmille on se, että niiden ruudunpäivitysnopeus on 30 FPS. Isoin ero on taas se, että Wii U:lla pelin resoluutio on 720p ja Switchillä 900p (televisioon kytkettynä). Pientä eroa on myös pelin äänimaailman monipuolisuudessa.

Siitähän sitten on meteli syntynyt, että Switchin julkaisupeli, eittämättä AAA-sarjan peli ja vielä Nintendon itse tekemä pyörii vain 900p-resoluutiossa ja vain 30 FPS. Kommentit ovat toki jakautuneet kahtia ja molemmilla osapuolilla on omat perustelunsa.

Engadget asettuu sille kannalle, että pelin taidesuunta on ehdottomasti aina tärkeämpi kuin resoluutio tai ruudunpäivitys, kun taas The Vergen toimittaja kauhistelee, että Zelda ei rullaa 1080p / 60 FPS, eli Switch jäisi tehoiltaan jonkin verrankin muiden nykyisten pelikonsolien taakse.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Entiset Witcher 3:n,... Super Mario juoksee ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (30 viestiä)

Jonizz

19.01.2017 klo 15.32 6 tykkää tästä

"Engadget asettuu sille kannalle, että pelin taidesuunta on ehdottomasti aina tärkeämpi kuin resoluutio tai ruudunpäivitys"

720p/900p@30 FPS...ei kyllä mikään vitun taidesuunta pelasta tuollaista katastrofia. :D Ihan kuin tuo naurettava diashow ei olisi tarpeeksi paha niin vielä ruutu täynnä rakeita. :D
lainaa
örkki

19.01.2017 klo 15.35 8 tykkää tästä

Odottikos joku jotakin muuta? Tuo laite rullaa jollakin kännykkäraudalla niin sitä saa mitä tilaa. tai pikemminkin tekee.

Uutisarvo mitätön, nothing to see here, move along.
lainaa
amiibo

19.01.2017 klo 15.39 3 tykkää tästä

Ruudunpäivityksistä saa varmaan jokainen revittyä puheenaihetta kuinka pitkäksi aikaa. Totuus kuitenkin on että 1080p/60fps vaatimus on aika kohtuuton kun ajattelee mitenkä paljon pitää pyörittää avoimessa maailmassa fysiikkamoottorilla nykykonsoleilla. Teho/hinta suhdanne tulee jossain vaiheessa vastaan.

Omalla kohdallani 720p/30fps on se vähimmäisehto mitä tulee kotikonsolipeleihin, jotenka tämä käy ihan vielä. Voisi se tietenkin olla parempikin, mutta näillä mennään.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

19.01.2017 klo 15.49 5 tykkää tästä

Jos tuonkin Switchin idioottimaisen pakkoinnovaation olisi jättänyt välistä ja tehnyt vaihteeksi oikean konsolin niin peliä voisi rullata siedettävillä luvuilla vrt. parin tunnin akun kestolla varustettuun molotablettiin joka pätkii 720p.

...ja rakkaat wilbur & co. Ei tarvitse vastata tähän. Säästän vaivan tällä kertaa puolestanne:
"Onko pakko tulla kommentoimaan Nintendoon liittyvää uutista ellei ole täysin umpipuolueellinen kiihkohehkuttaja? Haista vittu homo ääliö asadsdsadsa!!1"
Muokannut: Bladekill 19.01.2017 klo 15.53 lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

19.01.2017 klo 15.55 5 tykkää tästä

30 kuvaa sekunnissa on ihan tarpeeksi, kenenkään silmä ei näe enempää. Ja sama pätee pikseleihin 900p riittää noin 120-tuumaiseen kuvaan eikä yksittäisiä pikseleitä voi millään nähdä.

t. Nintendo
lainaa
tolkun_mies

19.01.2017 klo 16.01 1 tykkää tästä

Huutista tälle peppukipeytymiselle molemmin puolin.
lainaa
ballsofsteel

Rekisteröitynyt 14.10.2013

19.01.2017 klo 16.05 8 tykkää tästä

Eihän tuo 30fps/900p mitään täydellisyyttä ole vielä, mutta riittänee kaikille jotka peliä haluavat pelata. Tuo vakaa 30fps dippailee välillä 20fps:n paikkeille digital foundryn mukaan. Sama tauti vaivaa kuitenkin usein myös muita konsoleita. Eli ei ongelma niin harvinainen ole. Ennakkotilattu sekä konsoli että Zelda, ja kohtahan se nähdään miten rullaa.
lainaa
Liimaletti

19.01.2017 klo 16.24 1 tykkää tästä

En ole toistaiseksi aikeissa Switchiä ostaa, joten itselleni riittää, että peli pyörii Wii U:lla 30fps. Tosin, eihän tuo tietysti takaa, että ruudunpäivitys pysyy Wii U:lla vakaasti 30fps, mutta kaitpa se selviää arvosteluista, toivottavasti.
lainaa
cgff

19.01.2017 klo 16.50 2 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Jos tuonkin Switchin idioottimaisen pakkoinnovaation olisi jättänyt välistä ja tehnyt vaihteeksi oikean konsolin niin peliä voisi rullata siedettävillä luvuilla vrt. parin tunnin akun kestolla varustettuun molotablettiin joka pätkii 720p.

...ja rakkaat wilbur & co. Ei tarvitse vastata tähän. Säästän vaivan tällä kertaa puolestanne:
"Onko pakko tulla kommentoimaan Nintendoon liittyvää uutista ellei ole täysin umpipuolueellinen kiihkohehkuttaja? Haista vittu homo ääliö asadsdsadsa!!1"

Nintendo ei tule ikinä enää tekemään perinteistä konsolia.Edesmennyt Iwata jumitti yhtiön Wii aikakauteen missä he luulevat että gimmickeillä pystytään myymään kuluttajille aina sata miljoonaa konsolia.Tuota markkinaa ei ole enää olemassa mutta Nintendo ei tunnu sitä tajuavan.Heidän seuraava konsolia Switchin jälkeen jos sellainen edes tulee on todennäköisesti joku älypuhelin johon on isketty mukaan joycon ohjaimet mukaan.

Nimimerkki Wilbur on tyypillinen Nintendo fani.Sen olohuonetta koristaa profeetta Miyamoton kuva.Muuten Wilbur kerros minulle joko olet ennakko tilannut Switchin.Jos olet mitä maksoit ???
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.01.2017 klo 17.06 6 tykkää tästä

Todella mitätön ero WiiU ja Switch -version välillä. Lisäksi WiiU-versiossa tarvitaan resursseja tablettiohjaimelle jota Switchissa ei ole. Kysymys kuuluu: onko Switch paskaakaan tehokkaampi kuin WiiU?
lainaa
Masturbo-Man

19.01.2017 klo 17.22 7 tykkää tästä

Ei tarvinnut kuin huomata otsikon olevan nintendoaiheinen ja voi kiesus mitä sankareita jälleen kerran, hyvä v2, poistakaa jo kommentit koko helvetin sivulta kun ei täällä ole muita kun kieroonkatsoviaristiinrunkkaaviasisäsiittoisianenääkaivaviaits
esäälisiäselkääntaputtelijoita.

~Masturbo-Man
lainaa
make

19.01.2017 klo 18.06 6 tykkää tästä

Täysin samaa mieltä edellä olevan kommentoijan kanssa. Näitä jonnejen itkupotkuraivareita ei jaksa enää kuunnella.
lainaa
hirvdphivgdpih

19.01.2017 klo 18.13 2 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
30 kuvaa sekunnissa on ihan tarpeeksi, kenenkään silmä ei näe enempää. Ja sama pätee pikseleihin 900p riittää noin 120-tuumaiseen kuvaan eikä yksittäisiä pikseleitä voi millään nähdä.

t. Nintendo

Ovat todenneet saman kuin minä, eli alhaisista luvuista itkuraivareita saavat omaavat hirveän ADHD:n. Keskittyminen ei kestä sen vertaa että ehtisi uppoutua peliin sillä tasolla että grafiikkaa ei edes huomaa. Hyppivät pelistä toiseen, eivät koske yli pari vuotta vanhaan jne

Toki jos stadioninäytöllä pelaat niin silloin voi käydä niin ettei edes näe mitä tapahtuu, mutta ei pyöri PS4:kään kovin kummoisesti kerrostalon seinälle heijastettuna
lainaa
asdfqwer

19.01.2017 klo 19.41 2 tykkää tästä

Kun puhutaan konsoleista, niin tuo 30 fps tuntuu olevan standardi. Mielellään sitä sulavampaa kuvaa katsoisi, mutta ei kai kukaan Switchiä osta grafiikoiden takia.
lainaa
Wilbur

19.01.2017 klo 20.57 1 tykkää tästä

Olette te kyllä sankareita tehokonsoli pojat(huom osa.Osa on hyvinkin asiallista ja ihan oikeasti aikuisia)No nyt päästiin tehokonsoli urpojen lempi aiheeseen,resoluutioon ja fpssään ja kommentit on sitä tasoa.Zelda pyörii tasaisesti rocksolid DF mukaan 900/30 fps ilman tippumista 20fpssän tasolle. Sujuva pelikokemus on Nintendon tavoite peleissään ja sitä moni arvostaa.Kannattaisi muuten olla hiljaa tehokonsoli urpojen.Moniko näiden konsolien peleistä on lukittu 1080/60fps?Väittääkö joku täällä ihan tosissaan että tehokonsolien peli kokemus on sulava tasaisen ruudun päivityksen kera? Aika moista diashowta olen nähnyt monenkin pelin kohdalla!Niin ja jos jollekkin ei ole vielä selvinnyt niin Switch on hybridi konsoli. Vai meinaatteko te että tuohon kokoon olisi saanut 4teraflobin tehot?Laitteen hienoudet piilee ihan jossain muualla kuin tehoissa.

Anouma oli kommentoinut että uusin Zelda on tehty alun perin wiiuun raudalle ja tulevaisuudessa vasta nähdään mihin Switchin graaffinen kyky yltää. Minulle kyllä riittää jo tuo uuden Zeldan tasoinen grafiikka. Erittäin tyylikkään ja hienon näköinen peli näiden kaikkien "realistisen" näköisten pelien joukossa.Niin ja jos tuota uusinta Marion traileria katsoo niin aika pirun tyylikkään näköistä meininkiä ja taitaa pyöriä tuon 60fps sen verran sulavasti rullaa.Niin eikä sillä ole oikeasti väliä kun peli tulee olemaan pelkkää rautaa.

En tiedä miksi edes vastasin. No täytyyhän jonkun kirjoittaa Nintendon puolesta kun nämä tietyn ryhmän edustajat kirjoittaa näitä erittäin asiallisia kommentteja joka Nintendo uutisen alle.Oli kyllä uutisen otsikointikin kirjoitettu siihen tyylin että arvata saattoi että kommenteista löytyy laadukasta tavaraa :-D

Ai niin katsoin tänään Nier automatan esittely videon ja siinä sanottiin että se pyörii PS4:lla 900p resoluutiolla. Ai ai kuinka sitä voi nyt pelata sattuu silmiin.Mikään ole turhempaa kuin tämä resoluutio fps jauhanta.Ikävä tämän päivän piirre peli keskusteluissa.Kai siittä kiksit saa tietyn henkisen tason omaavat ihmiset kun omistaa tehokkaimman konsolien kuninkaan.
lainaa
Wilbur

19.01.2017 klo 21.05

Bladekill kirjoitti:
Jos tuonkin Switchin idioottimaisen pakkoinnovaation olisi jättänyt välistä ja tehnyt vaihteeksi oikean konsolin niin peliä voisi rullata siedettävillä luvuilla vrt. parin tunnin akun kestolla varustettuun molotablettiin joka pätkii 720p.

...ja rakkaat wilbur & co. Ei tarvitse vastata tähän. Säästän vaivan tällä kertaa puolestanne:
"Onko pakko tulla kommentoimaan Nintendoon liittyvää uutista ellei ole täysin umpipuolueellinen kiihkohehkuttaja? Haista vittu homo ääliö asadsdsadsa!!1"

Blädekilleri se jatkaa vanhalla tasollaan. Idiootti molotabletti.Eikö pysty kirjoittamaan normaali tyyliin?Kritisoida voi myös asiallisesti.Niin ja oikeasti jos jollain ottaa noin pahasti ottalohkoon Nintendon kaikki uutiset niin eikö olisi helpompi olla niitä lukematta ja kommentoimatta.Tällä sivustolla ei saa asiallista keskustelua aikaiseksi.Nintendo raivo ei ole keksitty vaan täyttä totta.Mitä se on tuollaisilta pois jos joku tykkää tämän paska japsi firman konsoleista ja peleistä?Minkään muun uutisten alla ala tälläinen paska myrsky missä haukutaan joka kerta yhtiö sen liiketoimet pelit ja niiden pelien pelaajat.Todella säälittävää toimintaa sankarit!
lainaa
Wilbur

19.01.2017 klo 21.13

ballsofsteel kirjoitti:
Eihän tuo 30fps/900p mitään täydellisyyttä ole vielä, mutta riittänee kaikille jotka peliä haluavat pelata. Tuo vakaa 30fps dippailee välillä 20fps:n paikkeille digital foundryn mukaan. Sama tauti vaivaa kuitenkin usein myös muita konsoleita. Eli ei ongelma niin harvinainen ole. Ennakkotilattu sekä konsoli että Zelda, ja kohtahan se nähdään miten rullaa.

Tuota juuri katsoin ja dippailu taisi olla tasoon 28 ruudulla ollessa paljon tapahtumaa tai erittäin laaja maisema takana ja oikeasti ei sillä ole väliä.Minua ei oikeasti kiinnosta tämä aihe eikä huvita siittä edes keskustella :-)
lainaa
Wilbur

19.01.2017 klo 21.24

Wilbur kirjoitti:
[quote nick="ballsofsteel"]Eihän tuo 30fps/900p mitään täydellisyyttä ole vielä, mutta riittänee kaikille jotka peliä haluavat pelata. Tuo vakaa 30fps dippailee välillä 20fps:n paikkeille digital foundryn mukaan. Sama tauti vaivaa kuitenkin usein myös muita konsoleita. Eli ei ongelma niin harvinainen ole. Ennakkotilattu sekä konsoli että Zelda, ja kohtahan se nähdään miten rullaa.

Tuota juuri katsoin ja dippailu taisi olla tasoon 22 ruudulla ollessa paljon tapahtumaa tai erittäin laaja maisema takana ja oikeasti ei sillä ole väliä.Erittäin sulavalta ja komealtahan tuo peli näyttää ei voi muuta sanoa ja 3.3 saa sitä Switchillä pelata.Minua ei oikeasti kiinnosta tämä aihe eikä huvita siittä edes keskustella maailman tylsin aihe peli keskusteluissa :-)
lainaa
Kheetor

19.01.2017 klo 22.34 1 tykkää tästä

Ei fps-ongelmasta uutisoinnista voi kukaan asioista perillä oleva kohahtaa tässä vaiheessa. Kaikkihan sen tiesi kun paljastui että tämä on mobiilikonsoli, että aiemmat lupaukset siitä että tehoja olisi enemmän kuin PS4 tai Xbox1 olivat paskapuhetta. Tietenkään yhden julkaisemattoman pelin perusteella ei voi tarkasti benchmarkata laitetta mutta jos laite toimii akulla ja koon puolesta mahtuu nintendopojan käsilaukkuun, voi kyllä turvallisesti saapua tällaseen johtopäätökseen.
lainaa
HerraPixppeli4k

19.01.2017 klo 22.52 2 tykkää tästä

Kheetor kirjoitti:
Ei fps-ongelmasta uutisoinnista voi kukaan asioista perillä oleva kohahtaa tässä vaiheessa. Kaikkihan sen tiesi kun paljastui että tämä on mobiilikonsoli, että aiemmat lupaukset siitä että tehoja olisi enemmän kuin PS4 tai Xbox1 olivat paskapuhetta. Tietenkään yhden julkaisemattoman pelin perusteella ei voi tarkasti benchmarkata laitetta mutta jos laite toimii akulla ja koon puolesta mahtuu nintendopojan käsilaukkuun, voi kyllä turvallisesti saapua tällaseen johtopäätökseen.

Koska Nintendo on muka luvannut että NX olisi pitänyt olla tehokkaampi kuin PS4 tai Xbox One? Tämähän oli vaan kaikkien pikselinussijoiden märkä uni, joka ei vieläkään toteutunut. Noita emulaattoreitahan löytyy millä voi sen reson nostaa vaikka 16k, jos niin tahtoo ja laitteet kestää.
lainaa
Hannssoni

19.01.2017 klo 23.23

HerraPixppeli4k kirjoitti:

paskan vitut on luvannut nintendo on todennut että konsoli vastaa teholtaan ps4 ja xbox1
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

20.01.2017 klo 00.35 2 tykkää tästä

Wilbur kirjoitti:

Blädekilleri se jatkaa vanhalla tasollaan. Idiootti molotabletti.Eikö pysty kirjoittamaan normaali tyyliin?Kritisoida voi myös asiallisesti.

Niin voi ja sitä olen tähäh mennessä tehnytkin. Tuntuu jopa ärsyttävän sinua ja muita Nintendo-fanaatikkoja kaikkein eniten joten hiukan outoa että toivoisit sitä lisää.

Wilbur kirjoitti:

Niin ja oikeasti jos jollain ottaa noin pahasti ottalohkoon Nintendon kaikki uutiset niin eikö olisi helpompi olla niitä lukematta ja kommentoimatta.

Ei ota eikä ole ikinä ottanut. Miksi edes kuvittelet tällaista?

Wilbur kirjoitti:

Tällä sivustolla ei saa asiallista keskustelua aikaiseksi.

Miksiköhän...?

Wilbur kirjoitti:

Mitä se on tuollaisilta pois jos joku tykkää tämän paska japsi firman konsoleista ja peleistä?

Ei mitään? Miksi oletat että joku ajattelisi että se olisi?

Wilbur kirjoitti:

Minkään muun uutisten alla ala tälläinen paska myrsky missä haukutaan joka kerta yhtiö sen liiketoimet pelit ja niiden pelien pelaajat.Todella säälittävää toimintaa sankarit!

Pelaajien haukkuminen ei ole minun vastuualuettani joten en siihen ota kantaa, mutta yritys joka kusee kaikein eikä opi virheistään vaikka jaettu käsi on täynnä ässiä on kyllä ihan ansaitusti shitstormin keskellä.

Voisin esittää vastakysymyksen. Miksi sinua kiinnostaa niin kiihkomaisesti taistella firman puolesta jossa sinulla tuskin on penniäkään kiinni? Jos tykkäät Nintendon peleistä niin sen kuin tykkäät. Ei se ole mitenkään relevanttia tietoa firman talouslukujen ja tulevaisuuden näkymien kannalta.

cgff kirjoitti:

Nintendo ei tule ikinä enää tekemään perinteistä konsolia.Edesmennyt Iwata jumitti yhtiön Wii aikakauteen missä he luulevat että gimmickeillä pystytään myymään kuluttajille aina sata miljoonaa konsolia.Tuota markkinaa ei ole enää olemassa mutta Nintendo ei tunnu sitä tajuavan.

Tästä tuleekin mieleen että mille markkinalle tämä Switch pitäisi oikein olla suunnattu? Nintendo-fanaatikot tuntuvat lähes joka uutisessa hehkuttavan sitä kuinka Switchin ei ole tarkoitus olla osana perinteistä konsolimarkkinaa tms. mutta kukaan ei ole vielä sanonut että mitä muuta sen tulisi sitten olla?

Käsikonsolit? Kuollut ja kuopattu markkina jonka söivät tabletit ja älypuhelimet.
Casual gamers? Ei kuollut markkina, mutta myös tablettien ja älypuhelimien täysin viemä.
Nintendo-fanit? Tottakai, mutta se markkina ei yksin riitä edes kattamaan kuluja kuten Wii U osoitti.
Köyhät/halvalla pelaavat? Osittain overlappaa casual markkinoiden kanssa ja Wiin kohdalla tämä oli jossain määrin totta, mutta nyt käytännössä maksat enemmän heikommasta laitteesta huonommalla pelivalikoimalla kuin kilpailijoista joten ei tämäkään.

Switch menee kaupaksi Nintendo-faneille + hyvin marginaaliselle nichelle ja siihen se varmaan jääkin. Toivottavasti tästä tulee Nintendon viimeinen konsoliyritys ja siirtyvät puhtaasti SEGA:n kaltaiseen malliin.
Muokannut: Bladekill 20.01.2017 klo 00.50 lainaa
Reseller

20.01.2017 klo 01.08

Kaikki Switchit on myyty ennakkoon loppuun! Nintendon tavoite myydä 2 miljoonaa yksikköä ensimmäisen kuukauden aikana.
lainaa
Wilbur

20.01.2017 klo 06.54 1 tykkää tästä

Käsikonsolit eivät ole kuollut ja kuopattu.Kannattaa miettiä 3dssän myynti lukuja.Pelivalikoima on tuskin millään julkistamattomalla konsolilla on ollut satojen pelejen laajuinen.Ensi jouluna tilanne on jo täysin toinen.Pceellä pelaavista moni on sanonut hankkivansa Switchin pceen rinnalle juuri erilaisten pelejen ja konseptin vuoksi.Potenttiaalisia konsolin hankkijoita ovat wiiuun,3dssän,Pceen ja casuaali pelaajat.Niin ja ne jotka ovat kiinnostuneet uudesta konseptista ja pelaamaan eri tavalla.Todellakin laitteen konseptin vuoksi se toimii sekä käsi että kotikonsoli markkinoilla yhtä aikaa joten hieman eri alalla kuin nuo tehokkaat superhyper mylly konsolit jotka ovat jumalan lahja pelimarkkinoille.Sinunlainen öyhöttäjä ei tulisi hankkimaan Switchiä vaikka se olisi tehokas perinteinen matolaatikko.Koska se olisi lasten konsoli lasten peleillä.Niin ja ne jotka Switchiä eivät tulisi missään tapauksessa ostamaan ovat juuri näitä jotka kirjoittavat tätä samaa paska,tehoton,seniilipappa,nintendo tuhottu tasoista tekstiä.

Nintendo jos olisi tehnyt kotikonsolin niin sen myynti olisi jäänyt gamecuben tasoon myynneissä aivan varmasti.Katsoo cuben myyntejä oli aikansa tehokas konsoli laajalla ja todella laadukkaalla pelivalikoimalla.

Tuohon kun kysyit että miksi puollustan Nintendoa niin kiihkeästi niin ihminen yleensä puollustaa hyväksi kokemiaan asiota.En tosin mielestäni kiihkeästi.Kiihotun eri asioista kuin nörttien konsolisodista.Minä pidän Switchin konseptista ja siittä pelikoneena sekä Nintendon peleistä.Kyllä minäkin kritisoin Nintendoa ja olen niin myös tehnyt 50 euroa liian korkeasta hinnasta ja huonosta julkaisu pelivalikoimasta.Toki julkaisuun tulee yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä niin eipä siittäkään oikein viitsi märistä.Muusta on vaikea vielä kritisoida kun laitetta en ole kädessä pitänyt ja sen toimintaa testannut.

Sitä voisi kysyä että miksi sinun elämän tehtäväsi kirjoittaa samaan tyyliin jokaisen Nintendo uutisen alle?Eiköhän tämän sivun lukijat tiedä ilman kirjoittamistakin mitä mieltä olet Nintendosta.

Mitäs sitten jos Switchi myykin hyvin ja siittä tulee Nintendon oma uusi konsepti jota se jatkaa 20 vuotta yhdessä nVidian kanssa?Silloinkin jatkuu sama haukkuminen,anteeksi asiallinen kritisointi, varmasti löytyy aihetta jostakin nurkasta. Että pääset purkamaan patoutumia.Totuuus on se että teki Nintendo niin tai näin tietyn asenteen omaavat ihmiset eivät tule sen konsolia ostamaan.Saavat jatkaa ala arvoiseen tyyliin kirjoittamista julkisilla palstoilla Nintendon toimia ja sen tuotteita haukkuen.

Edelleen tuntuu että Nintendon valinneet ja siittä pitävät sen konsoleista sekä peleistä pitävät ovat jotenkin pois tietyiltä ihmisiltä.Ei löydy samanlaista paskamyrsky kirjoittelua mikkiksen ja sounin peliuutisten alta.Tulee muuten elävästi mieleen se kauhea poru Switchin näytöstä joka on vain 720p resoluutiolla varustettu.Nyt sen nähneet ja sillä pelanneet ovat sitä kilvan kehuneet mahtavaksi.Että näin.
lainaa
Wilbur

20.01.2017 klo 07.00

Ps.Bladekilli jos tuo sinun kirjoittamasi kritisointi on asiallista niin on tainnut jäädä koti kasvatus pahasti puolitiehen.Näin epäilen.
lainaa
Wilbur

20.01.2017 klo 07.28 1 tykkää tästä

cgff kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Jos tuonkin Switchin idioottimaisen pakkoinnovaation olisi jättänyt välistä ja tehnyt vaihteeksi oikean konsolin niin peliä voisi rullata siedettävillä luvuilla vrt. parin tunnin akun kestolla varustettuun molotablettiin joka pätkii 720p.

...ja rakkaat wilbur & co. Ei tarvitse vastata tähän. Säästän vaivan tällä kertaa puolestanne:
"Onko pakko tulla kommentoimaan Nintendoon liittyvää uutista ellei ole täysin umpipuolueellinen kiihkohehkuttaja? Haista vittu homo ääliö asadsdsadsa!!1"

Nintendo ei tule ikinä enää tekemään perinteistä konsolia.Edesmennyt Iwata jumitti yhtiön Wii aikakauteen missä he luulevat että gimmickeillä pystytään myymään kuluttajille aina sata miljoonaa konsolia.Tuota markkinaa ei ole enää olemassa mutta Nintendo ei tunnu sitä tajuavan.Heidän seuraava konsolia Switchin jälkeen jos sellainen edes tulee on todennäköisesti joku älypuhelin johon on isketty mukaan joycon ohjaimet mukaan.

Nimimerkki Wilbur on tyypillinen Nintendo fani.Sen olohuonetta koristaa profeetta Miyamoton kuva.Muuten Wilbur kerros minulle joko olet ennakko tilannut Switchin.Jos olet mitä maksoit ???

Sinä olet tyypillinen tehokonsoli fani joka luulee että vain "aikuisten" pelejä pelaamalla voi kasvaa mieheksi.Eihän sitä kavereiden nähden uskaltaisi eikä omatunto kestäisi jos joku näkisi että pelaisi niitä kuuluisia lasten pelejä.Päivän sana on muuten gimmick jota lammaslauma huutelee kun joku sen ensimmäisenä on sanonut

Vaikka se ei sinulle kuulu ja on henkilökohtainen asia niin voin kertoa että ennakkotilauksessa on konsoli discshopista ja bonuswayn kautta hinnaksi tuli 330 euroa.Voin sanoa ettei rahat menneet mielestäni hukkaan.Saan tuohon rahaan sekä kannettavan että kotikonsolin ja niiden pelivalikoiman.

Ps.Seinälläni ei ole Miamoton kuvaa.Vaikka kyseistä herraa alansa huippuna arvostankin.Sen verran olen saanut kokea hienoja pelihetkiä kyseisen miehen tuotoksia pelatessani.
lainaa
jepjep22

20.01.2017 klo 13.39

Bladekill kirjoitti:

Käsikonsolit? Kuollut ja kuopattu markkina jonka söivät tabletit ja älypuhelimet.

Ottamatta kantaa tähän uutiseen, oletko muuten seurannut, mikä peli, tai mitkä pelit ovat hallinneet videopelien myyntitilastoja viimeisen parin kuukauden aikana lähes suvereenisti? Ja mille alustalle ne ovat? Itse sanoisin että käsikonsolit ovat tällä hetkellä melko kaukana kuolleesta ja kuopatusta markkinasta.

Gotta catch em' all

lainaa
asko83

20.01.2017 klo 16.53 2 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Wilbur kirjoitti:

Blädekilleri se jatkaa vanhalla tasollaan. Idiootti molotabletti.Eikö pysty kirjoittamaan normaali tyyliin?Kritisoida voi myös asiallisesti.

Niin voi ja sitä olen tähäh mennessä tehnytkin. Tuntuu jopa ärsyttävän sinua ja muita Nintendo-fanaatikkoja kaikkein eniten joten hiukan outoa että toivoisit sitä lisää.

Wilbur kirjoitti:

Niin ja oikeasti jos jollain ottaa noin pahasti ottalohkoon Nintendon kaikki uutiset niin eikö olisi helpompi olla niitä lukematta ja kommentoimatta.

Ei ota eikä ole ikinä ottanut. Miksi edes kuvittelet tällaista?

Wilbur kirjoitti:

Tällä sivustolla ei saa asiallista keskustelua aikaiseksi.

Miksiköhän...?

Wilbur kirjoitti:

Mitä se on tuollaisilta pois jos joku tykkää tämän paska japsi firman konsoleista ja peleistä?

Ei mitään? Miksi oletat että joku ajattelisi että se olisi?

Wilbur kirjoitti:

Minkään muun uutisten alla ala tälläinen paska myrsky missä haukutaan joka kerta yhtiö sen liiketoimet pelit ja niiden pelien pelaajat.Todella säälittävää toimintaa sankarit!

Pelaajien haukkuminen ei ole minun vastuualuettani joten en siihen ota kantaa, mutta yritys joka kusee kaikein eikä opi virheistään vaikka jaettu käsi on täynnä ässiä on kyllä ihan ansaitusti shitstormin keskellä.

Voisin esittää vastakysymyksen. Miksi sinua kiinnostaa niin kiihkomaisesti taistella firman puolesta jossa sinulla tuskin on penniäkään kiinni? Jos tykkäät Nintendon peleistä niin sen kuin tykkäät. Ei se ole mitenkään relevanttia tietoa firman talouslukujen ja tulevaisuuden näkymien kannalta.

cgff kirjoitti:

Nintendo ei tule ikinä enää tekemään perinteistä konsolia.Edesmennyt Iwata jumitti yhtiön Wii aikakauteen missä he luulevat että gimmickeillä pystytään myymään kuluttajille aina sata miljoonaa konsolia.Tuota markkinaa ei ole enää olemassa mutta Nintendo ei tunnu sitä tajuavan.

Tästä tuleekin mieleen että mille markkinalle tämä Switch pitäisi oikein olla suunnattu? Nintendo-fanaatikot tuntuvat lähes joka uutisessa hehkuttavan sitä kuinka Switchin ei ole tarkoitus olla osana perinteistä konsolimarkkinaa tms. mutta kukaan ei ole vielä sanonut että mitä muuta sen tulisi sitten olla?

Käsikonsolit? Kuollut ja kuopattu markkina jonka söivät tabletit ja älypuhelimet.
Casual gamers? Ei kuollut markkina, mutta myös tablettien ja älypuhelimien täysin viemä.
Nintendo-fanit? Tottakai, mutta se markkina ei yksin riitä edes kattamaan kuluja kuten Wii U osoitti.
Köyhät/halvalla pelaavat? Osittain overlappaa casual markkinoiden kanssa ja Wiin kohdalla tämä oli jossain määrin totta, mutta nyt käytännössä maksat enemmän heikommasta laitteesta huonommalla pelivalikoimalla kuin kilpailijoista joten ei tämäkään.

Switch menee kaupaksi Nintendo-faneille + hyvin marginaaliselle nichelle ja siihen se varmaan jääkin. Toivottavasti tästä tulee Nintendon viimeinen konsoliyritys ja siirtyvät puhtaasti SEGA:n kaltaiseen malliin.

Nintendo ei ymmärrä mitä länsimaalaiset pelaajat haluavat.Wilbur ja Nintendo fanit varmaan saavat koko rahalla vastinetta Swicthistä.Mutta niinkuin sanoit Nintendo Switch on niche tuote.Nintendo fanit aina vetoavat Gamecubiin kuinka se floppasi ja Wiihin kuinka se menestyi.Gamecuben suurin ongelma oli nuo mini dvd levyt joihin mahtui vain 1,5gb.Samaan aikaan Xbox ja PS2 käyttivät tavallisia dvd levyjä joihin mahtui 4-6gb.Sen seurauksena monet 3 party pelit eivät mahtuneet noille gamecuben levyille.Eivätkä 3 party kehittäjät alkaneet käyttää erikseen aikaa ja rahaa gamecube porttauksien tekemiseen.Gamecuben rauta puoli oli kunnossa mutta nuo mini levyt olivat suurin syy sen floppaamiseen.Wii taas myi pelkästään noilla liiketunnistus ohjaimilla.Vaikka konsoli myi 100 miljoonaa eli saman verran suunnilleen kun PS1.Siinä missä PS1:llä oli lukemattomia 3 party pelejä jotka myivät reippaasti yli miljoona kappaletta.Wiillä oli vain yksi 3 party peli joka rikkoi miljoonan rajan.Just Dance joka myi 1,2 miljoonaa kappaletta.Suurinosa Wiin omistajista ei ostanut mitään pelejä.He ostivat konsolin ja pelasivat Wii sporttia joka tuli konsolin mukana.Sen jälkeen he kyllästyivät ja Wii jäi komeron pohjalle keräämään pölyä.Sen jälkeen tuo yleisö siirtyi mobiililaitteille ja sille tielle myös jäi.

Kun lukee eri foruumeja niin siellä toistuu sama asia.Nintenfo fanit eivät siedä minkäänlaista kritiikkiä.Nintendon pitäisi olla erilainen pelkästään erilaisuuden vuoksi.Mikäli Nintendo tekisi perinteisen konsolin se olisi pelkkä PS tai Xbox klooni.Uusin puolustus puhe on se että Nintendolla ei ole varaa kilpailla Sonya tai Microsoftia vastaan.Kuulemma pelejen ja raudan kehitys kulut nousivat liikaa.Tuo on roska puhetta Nintendolla on rahaa.Mutta he eivät halua käyttää sitä.Sitäpaitsi vaikka Nintendo tekisi 99% samanlaisen konsolin kun kilpailijat se ei olisi silti mikään klooni.Pelit ratkaisevat eivätka mitkään turhat uudet tavat pelata.Nintendo fanejen logiikalla kaikki autot ja puhelimet ovat toistensa klooneja.Mihin tarvitaan eri auto merkkejä.Niissä kaikissa on sama ohjaustapa.Annetaan Toyotan valmistaa kaikki autot ja Applen tehdä kaikki puhelimet.

Nintendolle tulee olemaan erittäin vaikeaa löytää uusi markkina.Mikäli he luulevat että perinteiset konsolimarkkinat ovat liian suuri riski.Se ei ole mitään verrattuna mobiilimarkkinoihin jonka kanssa Nintendo yrittää kilpailla casuali yleisön huomiosta.Monet casualit eivät olleet valmiita maksamaan Mariosta edes 10e puhelimilla.Nintendolle tulee olemaan erittäin vaikeaa myydä tuolle yleisölle 300e-400e konsolia.Nintendo voi luulla että pari mobiilipeliä saa mobiilikansan vaihtamaan älypuhelimet Switchiin mutta tuo ei tule tapahtumaan.Nintendo voi toki yrittää.Käsikonsoli markkinolta ei ole myöskään tulossa paljoa apua.3DS myi 60 miljoonaa mutta se on alle puolet siitä mitä sen edeltäjä myi.Itse veikkaan että Switch myy lopulta ehkä 15-25 miljoonaa konsolia.Mikä on paremmin kun Wii U mutta kaukana niistä 100 miljoonasta mitä Nintendo odottaa.
lainaa
Analuutikkö

21.01.2017 klo 20.39 3 tykkää tästä

Nintendo siis ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä suomalainen 15-vuotias nörttipoika haluaa ja arvostaa!
lainaa
Topsu1

22.01.2017 klo 18.43

Aini se pleikkarin Ratchet ja Clank pyöri vain 30 fps melko samalla resoluutiolla ihan tavallisella pleikkarilla kuin uusin Legend of zelda Nintendo switch.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova