Tuorein sisältö

Sony otti lapset konsolinsa uudeksi kohdeyleisöksi - ainakin Japanissa

29.03.2017 klo 19.00 | Luettu: 5342 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Suomessa sekä muissa länsimaissa kauniistikin muotoiltuna vajavaiseksi jäänyt PS Vita -käsikonsolin elämänkaari on saanut uuden nousupyrähdyksen. Japanilaisyhtiöllä riittää kuitenkin yhä luottoa alustaansa – kunhan vain kohdeyleisö muovataan ensin sopivaksi.

Taskuvempaimen suosio Japanissa kääntyi takaisin nousujohdanteiseksi lokakuussa 2014 julkaistun Minecraftin myötä. Suosion keskeisin tekijä on nuorempi pelaajakunta, joka löysi laitteen palikkalouhinnan yhteydessä.

Sony Computer Entertainment Japan Asian vetovastuuta kantava Atsushi Morita kertoi haastattelussa konsolin tulevaisuudesta.

”Mitä tulee Vitaan, olemme saaneet lokakuussa 2014 julkaistun Minecraftin jälkeen aktiivisesti lisää nuoria pelaajia. Olemme siitä lähtien keskittyneet PS Vitaan enemmän sekä nuorten pelaajien mukaan saamiseen.”

Luvassa on toki myös Romancing Saga 3:n kaltaisia aikuisille suunnattuja teoksia, mutta nuoremman pelaajakunnan mukaanveto vaatii nuoremmille luotavia pelejä. Morita kertoi yhitön kehittävän lapsille tähdättyä peliä.

”Tänä vuonna kehitämme kokonaan uutta IP:tä, joka on kohdennettu lapsille.”

V2.fi | Markus Mesiä
< Destiny 2 -tarinoint... Galaksin suojelijat ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.03.2017 klo 20.31 6 tykkää tästä

Tähän astihan Vitan suosituimmissa peleissä on ollut vain lapsen näköisiä pelihahmoja (joilla on kuitenkin jättimäiset rinnat).
lainaa
ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

30.03.2017 klo 07.05 1 tykkää tästä

Nintendo on lasten konsoli, Playstation on teinejen ja Xbox on Asko77 kaltaisten tosimiesten konsoli. Huom. Asko78 vahingossa olen tehnyt vaikka olen 77 vyntynyt.
lainaa
VaskoDaGama

30.03.2017 klo 11.16 4 tykkää tästä

ASKO78 kirjoitti:
Nintendo on lasten konsoli, Playstation on teinejen ja Xbox on Asko77 kaltaisten tosimiesten konsoli. Huom. Asko78 vahingossa olen tehnyt vaikka olen 77 vyntynyt.


Mutta yhtä kaikki, konsolit on 30fps@900p hitaita matolaatikoita. Tosimiesten kone on PC, ilman kompromisseja.
lainaa
fdgdfsgdfg

30.03.2017 klo 14.34

VaskoDaGama kirjoitti:
ASKO78 kirjoitti:
Nintendo on lasten konsoli, Playstation on teinejen ja Xbox on Asko77 kaltaisten tosimiesten konsoli. Huom. Asko78 vahingossa olen tehnyt vaikka olen 77 vyntynyt.


Mutta yhtä kaikki, konsolit on 30fps@900p hitaita matolaatikoita. Tosimiesten kone on PC, ilman kompromisseja.


30fps@900p on jo pröystäilyä. Pleikkari kolmosella oli jo ihan tarpeeksi hyvät speksit, sen jälkeen kaikki on vain bonusta. Sitä paitsi PC-lootalla menisi turhan monta loistavaa peliä sivu suun, eikä koskaan voisi olla varma että mistä päästä alkaa savu nousta kun ei olekaan speksit kohdillaan.
lainaa
Schnail

Rekisteröitynyt 11.11.2011

30.03.2017 klo 18.58

fdgdfsgdfg kirjoitti:
Sitä paitsi PC-lootalla menisi turhan monta loistavaa peliä sivu suun, eikä koskaan voisi olla varma että mistä päästä alkaa savu nousta kun ei olekaan speksit kohdillaan.

Jos PC:stä nousee toimintasavut ilmaan vääristä spekseistä, niin saat syyttää vain itseäsi. Softalle liian tehokasta laitetta ei enää 90-luvun jälkeen ole ollut ja liian hitaalla/huonolla laitteella softa ei vain toimi. Jos onnistut saamaan savut ulos lootasta, olet kyllä ansainnut sen.
lainaa
AskoDaGamer

30.03.2017 klo 22.02

lol asko15
huom. lol
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

31.03.2017 klo 23.31

Mikko kirjoitti:
Tähän astihan Vitan suosituimmissa peleissä on ollut vain lapsen näköisiä pelihahmoja (joilla on kuitenkin jättimäiset rinnat).

Oli niin epä Mikkomainen kommentti että repesin.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova