Tuorein sisältö

Sony paljasti PS4:n ylittäneen huikean myyntirajapyykin - Myös PS VR on käynyt kaupaksi

07.12.2017 klo 19.30 | Luettu: 3917 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Sony on julkaissut myyntimääriä PlayStation 4:n suhteen. Ja mikäs on ilmoitellessa, sillä japanilaisyhtiön lippulaivakonsoli on ylittänyt merkittävän rajapyykin.

PlayStation 4 -konsolia on kaupattu kuluttajille nyt jo yli 70 miljoonaa kappaletta. Joulukuun alusta otettu numero on tällä hetkellä 70,6 miljoonaa. Jokaista konsolia kohti on kaupattu 8,75 peliä, sillä fyysisten ja digitaalisten kopioiden yhteissumma on 617,8 miljoonaa.

Hivenen toisinlaisissa numeroissa pyörii PS VR -teknologia. VR-vempaimia on saatu myytyä yli kaksi miljoonaa kappaletta. Kyseinen väkijoukko on osoittautunut varsin intohimoisiksi kuluttajiksi, sillä VR-pelejä on myyty jo yli 12,2 miljoonaa kappaletta.

Sony Interactive Entertainmentin hallituksen puheenjohtaja Andrew House hihkui lehdistötiedotteessa tyytyväisyyttä myyntilukemista.

“Olemme riemastuneita siitä, että niin moni nauttii PlayStation 4:n suomista viihde-elämyksistä ja että PlayStation VR:n kaltainen uutuusteknologia jatkaa vetovoimaista kulkuaan. En voi tarpeeksi kiittää fanejamme ja yhteistyökumppaneitamme. Se tuki, jota he ovat osoittaneet ensimmäisen PlayStationin julkaisemisesta lähtien vuonna 1994, on auttanut tekemään PlayStationista yhden suurimmista konsolipelaamisen verkostoista maailmassa.”

V2.fi | Markus Mesiä
< Korealainen ikärajat... Ubisoftilta surullis... >

Keskustelut (2 viestiä)

XboxScorpio

Rekisteröitynyt 03.03.2017

07.12.2017 klo 19.36 18 tykkää tästä

Xbox-pojat huomio! Hätäkokous tänään kerhomajalla klo 21:00.
Muokannut: XboxScorpio 07.12.2017 klo 19.36 lainaa
lunkwill

Rekisteröitynyt 06.01.2011

07.12.2017 klo 20.51

Paljonkohan tosta 70M mahtaa olla Pro:ta?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova