Sonic kipittää leffasaleihin Mariota nopeammin, mutta Pikachun tahtiin ei vauhtisiilikään ehdi
![]() |
Kuten tyypillistä, Sonic osoittautui tälläkin kertaa kilpaveli Mariota nopeammaksi. Tuoreimman kilpailun maaliviiva on valkokangas.
Hollywood Reporter kertoo Sonic The Hedgehog -elokuvan ensi-illan olevan marraskuun 15. päivä. Valitettavasti vuosi on nykyisen sijasta vasta 2019.
Elokuvan tuottaa Deadpool-ohjaajana kunnostautunut Tim Miller. Kameran takana puolestaan istuu Jeff Fowler, jonka ohjaamista tuotoksista lyhytelokuva Gopher Broker on ollut Oscar-ehdokkaana.
Vaikka Sonic onkin italialaista putkimiestä vikkelämpi, sinisen siilin kohtaloksi jää silti kakkospalli. Sähkörotta Pikachu ehtii nimittäin ensin. Detective Pikachu -elokuvan ensi-ilta on jo toukokuussa 2019. Mario puolestaan loikkii (jos loikkii) suunnitelmien mukaan leffasaleihin vasta 2020.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti