Tuorein sisältö

For Honorista karvalakkiversio - hahmojen avaamiseen vaadittu työmäärä moninkertaistui

16.03.2018 klo 19.45 | Luettu: 1342 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Ubisoft on ilmoittanut laskevansa For Honor -teoksensa aloitusmaksua. Pelin perusversion rinnalle on tuotu For Honor Starter Edition, joka kustantaa vain noin 15 euroa.

Sekä 15 euron että täyden 60 euron versiot sisältävät kaikki yksin- ja moninpeli tilat. Myös kaikki kartat saa molemmissa versioissa.

Versioiden väliset erot tulevat parhaiten ilmi hahmoköörissä. Halvemmassa versiossa tarjotaan vain kolme soturia (Warden, Raider ja Kensei), minkä jälkeen tiimin valinnan perusteella voi avata kolme lisäsankaria. Näiden sotureiden hinta on kuitenkin perinteisen 500 Steel-valuuttayksikön sijasta peräti 8000 Steeliä. Metallia voi takoa itselleen pelaamalla sekä kukkaroa avaamalla.

Vaikka hinta tuntuu suurelta, Ubisoft vakuuttaa korotetun hinnan olevan kohtuullinen. Tekijöiden mukaan yhteen hahmoon riittävä potti kertyy plakkariin taidosta riippuen 8-15 tunnin peliajalla.

Tällä erää Starter Edition on saatavissa vain PC-versioon. Paketin saa Steamista sekä Uplay-kaupasta.

V2.fi | Markus Mesiä
< Videoblogi: astetta ... Earthfallin alienong... >

Keskustelut (3 viestiä)

wighevngoiw

16.03.2018 klo 19.59

moninpelejähän on aina pelattu ihan vaan sen pelaamisen innosta. mielenkiintoista että onkohan näissä uliulin syy että haluttaisiin kaiken olevan alusta asti jotta voi tehdä mitä vaan vai että haluttaisiin avata uusi juttu noin joka matsin jälkeen
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

17.03.2018 klo 06.49

Halvemmalla enemmän pelattavaa, kuulostaa hyvältä diililtä (hehe).
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

17.03.2018 klo 15.46

Eikö tota normiversiotakin saa jo melkein ilmaiseksi kun ei se ketään kiinnosta?

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova