Tuorein sisältö

Saavutuksensa menettänyt Billy Mitchell vaatii vastineessaan riistettyä ennätystään takaisin

16.04.2018 klo 20.00 | Luettu: 3409 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Klassisen Donkey Kong -pelin tulostauluihin liittyvät kohut johtivat aiemman maailmanennätysmies Billy Mitchellin hylkäämiseen listalta. Nyt Mitchell on avannut sanaisen arkkunsa lyhyellä vastineellaan viime viikon lopulla annettuun päätökseen.

Hylkäyksen perusteena oli se, että tulos saatiin aikaiseksi pelikoneen sijasta emulaattorilla.

Mitchell kertoo videollaan, että hänen mielestään hylätty tulos on edelleen hyväksyttävä. Samalla hän toteaa keräävänsä aineistoa, jotta tulos palautettaisiin takaisin Twin Galaxies -listan piikkipaikalle.

Tällä erää entisen ME-miehen argumentti lepää mitä ilmeisimmin siinä, että yli 30 vuoden takaisen ennätyksen tuonut metodi oli tuolloin täysin sallittu.

Mitchellin tekemä tulos (1 062 800) oli aikanaan maailman ensimmäinen miljoonan pisteen ylitys Donkey Kongissa. Nykyinen maailmanennätys on Robbie Lakemanin nimissä tuloksella 1 247 700.

Billy Mitchell tuli pelimaailman tuntemaksi nimeksi The King of Kong -dokumentin myötä, jossa seurattiin Mitchellin sekä Steve Wieben taistelua pelin herruudesta.


V2.fi | Markus Mesiä
< EA-pomo myönsi Battl... Amazonin kämmäys vih... >

Keskustelut (1 viestiä)

GabeWalker

Rekisteröitynyt 08.05.2017

16.04.2018 klo 23.23 2 tykkää tästä

Luotan tähän kaveriin, varsin vakuuttava video.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova