Tuorein sisältö

E3: Super Smash Bros. Ultimate tuo jok'ikisen veteraanin taistelutantereelle

12.06.2018 klo 19.40 | Luettu: 1121 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Kuten ennakkoon luvattiin, Nintendo keskittyi E3:n ohessa pidetyssä Nintendo Direct -presentaatiossa vahvasti Super Smash Bros. -mätkintään. Tuleva teos on nimeltään Super Smash Bros. Ultimate.

Samalla avattiin turpakäräjille osallistuvaa taistelukaartia. Mukana ovat kaikki sarjassa aiemmin nähdyt taistelijat aina Solid Snakesta Ice Climberseihin ja Pac-Manista Soniciin.

Lisäksi mukana on tyystin uusi hahmo Inkling, joka tosin kerrottiin jo pelin paljastuksen yhteydessä kuukausia sitten. Aiemmin salaisuutena pysynyt soturi sen sijaan saatiin lopuksi, kun Metroid-maailmasta tuttu Ridley paljastui joukon jatkeeksi

Ihan kuin taistelut eivät olisi riittävän hektisiä jo itsessään, joten lisäpaniikkia saadaan erilaisista apuvälineistä. Esittelyn yhteydessä vilautettiin muun muassa Bombermania, joka räjäyttää kentän tuusannuuskaksi aiheuttaen samalla vahinko itse kullekin.

Super Smash Bros. Ultimate julkaistaan joulukuun 7. päivä.




V2.fi | Markus Mesiä
< E3: Sienimaailma juh... E3: Nintendo keskitt... >

Keskustelut (2 viestiä)

Mavors

Rekisteröitynyt 30.06.2009

13.06.2018 klo 18.41

Kaikki, paitsi Waluigin. Saavat lisättyä sitten vaikka DLC:nä mukaan.
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

15.06.2018 klo 17.36

Mavors kirjoitti:
Kaikki, paitsi Waluigin. Saavat lisättyä sitten vaikka DLC:nä mukaan.

Waluigi ei ole veteraani ja varmistui jo Assist Trophyksi.

Kirjoita kommentti

97155

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova